Kertokaa minulle kohtalotoverit että miten pärjäätte. Siis te kuten minä, jotka vuodesta toiseen elävät ilman ensimmäistäkään parisuhdetta. Tiedän, että en ole yksin yksinäisyyteni kanssa. Jotenkin olen aina nuoresta pojanklopista lähtien tiennyt että näin tulee käymään mutta silti olen hieman pettynyt että näin kävikin kuten aavistin. Elämällä ei sittenkään ollut yllätystä minun varalleni.
Voiko koko elämänsä elää ilman ensimmäistäkään parisuhdetta? Varmasti voi. Aivan satavarmasti todella monet ovat niin tehneet. Kaipaisin vaan neuvoja, että miten sen ajatusmaailman voisi oikein säätää siten,että tämä on minun kohtaloni ja tämän kanssa on elettävä.
Nyt kun ikäkin alkaa jo kolmosella niin koko asia on jo hautautunut täysin epäajankohtaiseksi. Silti aina välillä yksinäisyyss raastaa. Kuitenkin, tämä on minun loppuelämäni. Se on tosiasia joka minun on hyväksyttävä. Se, että minä löytäisin naisystävän olisi sama kuin löytäisin merenrantatontin Sveitsistä.
Kohtalotoverit kertokaa miten siihen ajatukseen tottuu, että tässä tämä sitten minun kohdallani on mitä naissuhteisiin tulee. Välillä saattaa mennä kuukausikaupalla aikaa, että en itsekään koko asialle uhraa ajatustakaan mutta sitten taas, jostain syystä varsinkin näin keväisin, kadulla käsi kädessä kulkevat parit riipaisevat sielua. Minulle ei tuollaista onnea olla tarkoitettu ja minun pitää asian kanssa tulla sinuiksi mutta kun se ihmisluonto ei haluaisi antaa periksi.
Voiko koko elämänsä elää ilman ensimmäistäkään parisuhdetta? Varmasti voi. Aivan satavarmasti todella monet ovat niin tehneet. Kaipaisin vaan neuvoja, että miten sen ajatusmaailman voisi oikein säätää siten,että tämä on minun kohtaloni ja tämän kanssa on elettävä.
Nyt kun ikäkin alkaa jo kolmosella niin koko asia on jo hautautunut täysin epäajankohtaiseksi. Silti aina välillä yksinäisyyss raastaa. Kuitenkin, tämä on minun loppuelämäni. Se on tosiasia joka minun on hyväksyttävä. Se, että minä löytäisin naisystävän olisi sama kuin löytäisin merenrantatontin Sveitsistä.
Kohtalotoverit kertokaa miten siihen ajatukseen tottuu, että tässä tämä sitten minun kohdallani on mitä naissuhteisiin tulee. Välillä saattaa mennä kuukausikaupalla aikaa, että en itsekään koko asialle uhraa ajatustakaan mutta sitten taas, jostain syystä varsinkin näin keväisin, kadulla käsi kädessä kulkevat parit riipaisevat sielua. Minulle ei tuollaista onnea olla tarkoitettu ja minun pitää asian kanssa tulla sinuiksi mutta kun se ihmisluonto ei haluaisi antaa periksi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Et todellakaan ole yksin. 33 tulee pian täyteen naisetta ja tuttavapiirissä on muitakin kohtalotovereita.
Ei kai siinä muu auta kuin yrittää hukuttaa itsensä töihin, ja pahimmat olot yrittää ryypätä pois. Sääli vain kun ei ole oikein lahjoja alkoholistin uralle, toisena päivänä ryyppääminen on jo vaikeaa ja kolmantena ei mene enää millään alas. Ja muutenkin näin vanhempana ei enää oikein jaksaisi ryypätä, mutta pakko yrittää, kun vaihtoehtoja ei ole. Ei ryyppääminenkään sinällään helpota, mutta se antaa muuta ajattelemista, lyhentää viikonloppuja ja kaikenkaikkiaan lyhentää aikaa, milloin tuntee itsensä yksinäiseksi ja onnettomaksi. Plus tietenkin antaa jonkinlaisen mahdollisuuden suhteen synnylle.
Enpä osaa sitten sanoa, mitä sille luonnolle voisi oikein tehdä. Samat ovat kokemukset varmaan sielläkin, aina harvakseltaan tulee vastaan niitä naisia, joiden kanssa kaikki tuntuu niin helpolta ja luonnolliselta. Kuvittelee ja toivoo, ja sitten kun yrittää selvittää, voisiko tässä olla jotain, olet hyvä mies, mutta... Aina voi toivoa, että tulee se päivä, jolloin pystyy todella luovuttamaan, eikä enää edes toivo, ovathan täälläkin muutamat siitä puhuneet (ikävä kyllä katkeraan sävyyn, eli tuntevat edelleen jotain). Mutta ehkä se päivä tulee!
voisin sanoa teille kahdelle. kannattaa sinällään viellä nauttia kun olette sinkkuja. (vaikka yksinäisyys nyt riipaiseekin). mutta eiköhän joskus yllättävässä tilanteessa jokaiselle joku löydy.
naisena sanoisin: itse olin sinkku koko nuoruuteni 21 vuotiaaksi asti kunne löysin aidon itselleni sopivan ihmisen ihan yllättäen (netistä). siitä se sitten alkoi seurustelu.
mutta suhteessa joutuu kumminkin aika paljon huomioimaan toista. tälläiselle poikamiestytölle sekin tuli lähes shokkina. kun olin sinkkuuteen ja yksinäisyyteen tottunut.
mutta seurustelemaan ehtii uskokaa pois. kunhan se todellinen ihminen kävelee elämään. jotta eipäs turha hätäilemys ja huoli.
Todella lässynlässyn kommentti. Sama kuin sanoisi pyörätuolissa istuvalle, etä harrastaisit sinäkin lenkkeilyä. Siis, joidenkin ihmisten kohtalona vaan on elää ilman ensimmäistäkään parisuhdetta, se on jopa aritmeettinen fakta kun hieman katselee väestötilastoja, joten tuollaiset "jokaiselle on varmasti joku"-höpinät voi vetää vessasta alas.
Hakea ulkomailta nainen? Ei mikään tuolta itärajan ja uusis eu maista varmasti jotain löytyy ja jos ei löydy niin et menetä mitään.
Kuullostaa kovasti siltä että oma ennustuksesi nyt toteuttaa itseäsi. Jos haluat olla ilman suhdetta loppuelämäsi niin sitten tilanteesi on hyvä. Ellet halua niin miksi sinun pitäisi hyväksyä tilanne? Olet varmaan joskus kuullut sellaisesta että muut ihmiset ajattelevat sinusta kuten itse ajattelet itsestäsi. Eli jos olet jo etukäteen päättänyt ettet löydä ketään niin et varmasti löydäkään.
Olet aidosti hämmästynyt jos joku vastakkaisen sukupuolen edustaja tulee kanssasi juttelemaan. Se näkyy vastapuolellekin. Se karkottaa. Ei kukaan halua puolisokseen henkilöä joka ei edes itse usko itseensä. Nainenkin haluaa metsästää. Nainen haluaa miehen joka kelpaisi muillekin naisille. Jos sinusta huokuu ettei ole ollut muita naisia etkä usko niitä tulevankaan, ei niitä tulekaan.
Eli nyt asenne uusiksi. Ihan tosissaan. Ota asia haasteena. Harjoitteluaikaa loppuelämä. Ellet ole aikaisemmin harjoitellut, harjaantumisessa menee tovi ja jonkin aikaa ennen kuin onnistut, mutta äkkiä kehityt. Varmasti löydät elämäsi naisen. Itsevarmuutta mukaan. Löydät naisen. Niitä tulee vastaan koko ajan. Kaikilla ihmisillä on monta "oikeaa", löydät sen varmasti.
Toinen tarina on sitten miten nainen isketään (konkreettisesti), sen tietävät varmaan miehet paremmin. Mutta siitä olen varma että teit mitä tahansa, asenne pitää korjata ensin. Tiedätkö miten moni nainen haluaisi tavata kaltaisesi miehen? Olet kultakimpale. Nyt vaan eteenpäin. Onnea etsinnälle. Kevätkin on tulossa ja terassitkin aukeavat kohta..
Kiitos kannustuksesta mutta eipä tuo ihan noin helppoa kuitenkaan ole. Kuten sanoin, jostain syystä just keväisin iskee tämä kamala kalvava tunne, että tässäkö tämä sitten oli ja loppuelämä yksin. En tiedä miksi just keväällä, kai sillekin löytyy jokin ihan tieteellinen syykin, mutta suurimman osan ajasta olen jotenkuten tilanteen kanssa sinut, en tietenkään tyytyväinen mutta olen hyväksynyt tilanteen.
Minulla on ilmeisesti melkoisen vahva psyyke sillä en usko, että ihan kaikista olisi kantamaan tällaista kalvavaa tunnetta. Tosin, en varmasti ole yksin enkä ainoa tällaisen tilanteen kanssa.
Kyllä sitä nuorempana oli kovastikin yritystä vastakkaisen sukupuolen iskemisessä mutta joka kerta, välillä suorasukaisemmin mutta useimmiten kohteliaasti, tuli kuitenkin rukkaset. Jossain vaiheessa hanskojen heittäminen tiskiin on aivan luonnollinen reaktio.
Joo, on luontevaa että toivo hiipuu ellei sopivaa kumppania tunnu löytyvän, mutta hanskojen tiskiin heittäminen on luovuttamista. Sen jälkeen on paljon todennäköisempää ettet todella löydäkään kumppania kun et enää yritäkään. Jotkut uskovat siihen että sopivia kumppaneita tulee puun takaa iltakävelyllä vaikka kävelisi pipo silmillä eikä kommunikoisi ympäristön kanssa mitenkään mutta todennäköisyys ko tapahtumaan on pieni. Tapaamistodennäköisyyttä voi nostaa hakeutumalla oikeisiin paikkoihin ja olemalla sosiaalinen.
Koita päästä ihan ensiksi eroon siitä tunteesta ettet ikinä löydä ketään. Kun se paistaa aina läpi. Jokainen meistä on saanut ja tulee saamaan pakkeja. Ei niistä pidä lannistua. Eteenpäin sanoi mummo hangessa. Ihan varmasti löydät, sinulla on tahtoa ja olet vielä hyvän ikäinenkin (taisit sanoa olevasi 3-kymppinen). Sinulla ei ole rasittavia exiä häiritsemässä uutta suhdetta. Eikä lapsia ed liitosta. Kokeile vaikka nettiä ellet jaksa lähteä ravintolaan tai hommata uusia harrastuksia.
Tsemppiä! Ällöpositiivisena sanon vielä että jos jotain oikein paljon haluaa niin sen kyllä saa. Kaikella on tietysti hintansa.
Muistaakseni sanoin, että suurimman osan ajasta olen tämän asian kanssa suht tasapainossa. Aina silloin tällöin tämä pulpahtaa pinnalle. Sen sijaan, että yrittäisin löytää naista niin pikemminkin yritän kehittää ajatusmaailmaa, että näin on just tarkoitettu ja näin on parasta. Nimittäin, en ole edes ihan varma että haluanko suhdetta. Sehän tässä niin kaksijakoista onkin. Toisaalta yksinäisyys kalvaa sielua mutta toisaalta tiedän että olen sellainen luonne, jonka kanssa mistään parisuhteesta ei joka tapauksessa mitään tulisi.
Kaikkein paras ratkaisu olisi kun saisin jonkinlaisen sisäisen itsevarmuuden siitä, että nykytilanne on paras ja asia on loppuunkäsitelty.
Ja mitä ihmettä sinä jauhat jostain sinnikkyydestä. Kyllä sitä on aikoinaan paljon ennen kuin nämä netit on keksittykään oltu enemmän kuin sinnikkäitä. Kun ei koskaan tärppää niin ainoa asia minkä voi joten kuten pelastaa on sentään ylpeys, eli koska ei kelpaa niin lakkaa tyrkyttämästä itseänsä.
Siinä kyllä olet oikeassa, että kliseet kuinka kumppanin löytää kun ei edes etsi, ovat täyttä soopaa. Olen sekä yrittänyt löytää kumppania enkä ole onnistunut ja olen ollut yrittämättä ja, tietenkin, en ole onnistunut. Ja kuten sanoin, en ole edes varma sopiiko mikään suhde minulle ylipäätään. Voisin jopa mukailla Marxin veljestä, joka sanoi, että ei voisi ajatella liittyvänsä klubiin joka huolisi hänet jäsenekseen, että minä en ole varma voisinko ottaa kovinkaan vakavasti sellaista naista joka ottaisi minut vakavasti.
No, tuosta sinun aloituksestasi kyllä tuli sellainen kuva ettet ihan tyytyväinen ole tilanteeseesi. Puhuit yksinäisyydestä. Kohtalosta. On eri asia olla ilman parisuhdetta sen takia ettei sitä halua kuin sen takia ettei sitä löydä ja sitten säätää ajattelunsa niin ettei haluakaan. Se on vähän kuin "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista". Vaikutti ja vaikuttaa siltä että olet nimenomaan menettänyt toivosi. Olet sen takia yksin ettet löydä naista rinnallesi. Koitan valaa sinuun toivoa ettei tuo ajattelusi toteuttaisi itse itseään.
En tiedä mitä tarkoitat vakavasti ottamisella, mutta jos tarkoitat sitä ettet huolisi naista joka huolisi sinut, niin itsetuntosi ei taida olla kovin hyvä. En minäkään itseni kaltaisen kanssa haluaisi seurustella, mutta sen verran pitäisi pystyä rakastamaan itseään että uskoisi itsellä olevan tarjottavaa toiselle. Rakastettavaa. Annettavaa. Ja mitenkään et pysty olemaan niin hankala että se estäisi naista rakastumasta sinuun. Ei sitä siinä vaiheessa mietitä kun rakastutaan. Arki tulee sitten myöhemmin ja jos rakkautta riittää, aina riittää joustoakin. Sitä kutsutaan parisuhteeksi.
Ok, uskon että olet yrittänyt. Eikä niitä kumppaniehdokkaita tosiaan joka puun takaa tule, mutta niin kauan kun on elämää on toivoa. Älä katkeroidu. Älä luovuta. Muuten kumppanin löytyminen onkin jo tosi epätodennäköistä. Itseluottamus ja hyvä olo näkyy ulospäin. Siihen on helppo mennä mukaan. Sellaiseen ihmiseen on helppo rakastua. Keksi jotain kivaa tekemistä itsellesi jossa tapaat ihmisiä ja josta tykkäät aidosti.
Taas piti ottaa tuo itsetunto-kortti esiin. Tuokin on typerä klisee. Kyse on realismista, ei huonosta itsetunnosta.
Avauspuheenvuorossani peräänkuulutin kokemuksia sellaisilta toisilta miehiltä, jotka ovat päätyneet elämään yksin. Siis, sellaisiahan on sittenkin pilvin pimein tässäkin maassa. Haluan kuulla puheenvuoroja, että niinkin on mahdollista elää koko elämä ja ihan hyvä sellainen.
Ja kuten myös aikaisemmin sanoin, minulle jostain syystä tämä asia on pulpahtanut pintaan viime aikoina. Saattaa todellakin mennä kuukausikaupalla aikaa, että en koko asiaa edes tarkemmin ajattele. Minä haluaisn takaisin sen vanhan tunteen. Täytyy sanoa, että tänään on ollut selvästi pirteämpi päivä. Ehkä tämä hömpötys on taas painumassa taka-alalle.