haluaisin ihmisten tarinoita pettämisestä. Miten pettäminen tapahtui ja mitä siitä seurasi. kertokaa. Olitko pettäjä vai petetty?
Itse olin omassa suhteessani pettäjä. Olen nuorehko, parikymppinen nainen ja suhteessa itseäni kolme vuotta vanhemman miehen kanssa. Suhteemme oli eheä ja hyvä muuten, mutta pettämisen ajankohtana, viime syksynä vaihe oli hankala. En suoraan sanoen kyennyt tuntemaan itsäni rakastetuksi ja muutenkin koko elämäni oli kriisissä.
Oli sitten syksyinen ilta ja juhlat kaverin luona. Siellä oli myös toisen, parhaan ystäväni ihastus, paras ystäväni ei itse ollut paikalla. Tämä hänen ihastuksensa olikin sitten valloittava tapaus, puhuimme paljon tärkeitä asioita, ja mm kerroin hänelle monia henkilökohtaisia ongelmia, ja hän ymmärsi tavalla, mitä en ole aiemmin kokenut. Tämä sitten johti muutamaan suudelmaan ja yleiseen söpöilyyn. Seuraavana aamuna omatuntoni oli huonoakin huonompi ja kerroin ystävälleni tämän ihastuksen kanssa tapahtuneesta, tämä tietenkin suuttui ja ystävyytemme oli kriisissä pitkään.
lopputulos oli kuitenkin onnellinen siinä mielessä, että ystäväni kuitenkin päätyi seurustelemaan ihastuksensa kanssa ja ystävyytemme jatkui hyvänä.
nyt kuienkin kuukausi sitten kävi ilmi, että olin niissä juhlissa silloin päätynyt paljon pidemmälle, syksiin asti, tämän miehen kanssa. mies muisti sen ja tietysti se kävi ilmi. Mutta minäpä en muistanut, kai alkoholi vei muistini. nyt ystävyytemme on uudestaan hajalla ja samalla parisuhteeni. En valita, ansaitsin tämän, koska näköjään sitten menin niin pitkälle.
kumpikaan, ei ystäväni, eikä seurustelukumppanini halua minua jättää, eivätkä omien sanojensa mukaan ole jättämässä, mutta minun on vaikea uskoa sitä. Ainakin itselläni on niin huono olo tapahtuneesta, etten osaa enää suhtautua itseeni vaan itsetuntoni on täysin romahtanut.
Seurustelukumppanini kanssa olisi kesällä tulossa ensimmäinen vuosipäivä.
Mitä luulette, tuleeko seurustelusuhteeni kestämään tämän yli, mitä luulette?
Voiko vain aika, ja pikkuhiljaa tapahtuva luottamuksen palautuminen auttaa tilanteeseen?
Voisitko itse antaa anteeksi, jos tämä sattuisi omalle kohdallesi?
periaatteesa tulemme toimeen hyvin vieläkin, mutta se saattaa johtua siitä, että mieheni yrittää hieman lakaista ongelmia maton alle, eikä osaa puhua tapahtuneen aiheuttammista tunteista. Minä taas haluaisisn puhua asioista, jopa liiaksikin.
ystäväni kanssa suhde on alkanut selvitä pahimman yli, mutta uskon meidän etääntyvän paljonkin toiisistamme. Onhan se väistämätöntä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Juu - ei sinussa ole mitään vikaa. Ehdota seurustelukumppanillesi, ystävällesi sekä ystäväsi kumppanille reipasta ryhmäseksituokiota ja hoitakaa siten välinne kuntoon.
siis et itse tiennyt harrastaneesi seksiä. EI VOi olla TOTTA! =)))))))))))))))))
Minä en ainakaan uskoisi tuota. Niin kännissä ei voi olla ettei aamulla huomaa että pimpsa on märkänä (ja hellänä) panemisesta. Vai olenko jotenkin outo nainen? Naurattaa vieläkin...
se kuulemma kesti alle minuutin, ja sitten hääsin äijän pois päältäni. eipä tuollaisesta paljoa "jälkiä" jää pimpsaan aamulla tutkittavaksi.