Olen lihonut vajaassa kahdessa vuodessa 20kg ja lopettanut sitten liikunnankin. Monet kerrat olen yrittänyt ryhdistäytyä ja muuttaa ruokailutottumuksiani, aina tuloksetta. Saan välillä oikein kohtauksia, syön tolkuttomia määriä. syön kaiken lisäksi hyvin epäterveellisesti, saan valtavat määrät mahtumaan itseeni. opiskelen työn ohella joten ruoan laitto on aina vähän niin ja näin. Olen mahdoton leivän syöjä. en käytä rasvaisia leikkeleitä kuitenkaan, mutta ruisleipä on herkkuni. Mikä minut saisi lopulta ryhtymään muutokseen. Aterioiden suunnittelu tuntuu ylitsepääsemättömältä. Mikä auttaisi siinä? Alan olemaan jo epätoivoinen ja itsetuntoni on nollassa, häpeän itseäni. Tiedän kuitenkin senkin että muutos lähtee minusta itsestäni..
20 kg
liikaa!
2441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pidä huoli, että ruisleipä on pelkästään täysjyväistä, esim Uotilan täysjyvälimppua, Oululaisen ruisrevittyä tai hapankorppuja.
Leivän päälle paistettua sipulia, paprikaa, tomaattia ja kurkkua niin, että roiskuu. Juustoakin voi syödä 100 gr päivässä, kunhan ei kaikkein rasvaisempia.
Niin kun sanoit muutos lähtee sinusta itsestäsi. Aloita painon hallinta vaikka niin että pyrit pitämään jotkut kiinteät ruoka-ajat esim. 7-9 välillä aamulla sitten sinnittelet klo. 11-13 välille siitä klo.17-19 ja viimeisen kerran 21-22. Iltapalalla ei sitten enää sitä ruisleipää liikaa max.2-3 palaa. Kun olet saanut rytmitettyä ruoka-aikasi niin palataan sitten asiaan jatkotoimenpiteiden kanssa. Tsemppiä!