Olen erittäin uskollista tyyppiä. Ihastun silti toisiin miehiin joskus, kerran tosi pahastikin. Asia jäi kaivelemaan, sillä sen ainoan kerran, kun olisin varmasti "retkahtanut" toiseen, niin mies sitten lopulta piti päänsä kylmänä (vaikka kävi kuumana :)). Ei alkanut vehdata varatun naisen kanssa. Tapailimme reilun vuoden, kunnes lopetimme: Molemmilla oli liian vaikea olla (mies oli sinkku), omatunto kolkutti, vaikkei sitä aluksi halunnut myöntää edes. Näin jälkikäteen ajatellen, en olisi parempaan toiseen mieheen voinut rakastua oikein kunnolla! On erittäin mukavaa, ettei mitään tapahtunut. Hyvä fiilis ja helppo olo, mutta päätös "erosta" oli kaikkea muuta kuin helppo. Muistelen vieläkin miestä suurella rakkaudella; hän rakasti minua tarpeeksi paljon, ettei halunnut sekoittaa elämääni nurinniskoin (lopullisesti). Yhdellä hetkellä se oli ainoastaan hänestä kiinni. Totesinkin silloin, että uskottomuus on tietynlaiselle ihmistyypille aika paljon mahdollista vain, ellei "se toinen" merkitse itselle yhtään mitään. Toisaalta jos toinen ei merkitse yhtään mitään, niin miksi sitten olisikaan uskoton...
Helppoa vai vaikeaa
Marisa
2751
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Noinhan tuo menee ihmisillä, joilla on järki päässä, vaikka tunteet kertoisivat toista. Tuli vaan mieleen, että eiköhän tuossa ole kyseessä se kuuluisa vastuu; sekä itsestään että läheisestään. Niin kovin usein vain annetaan ymmärtää (täällä palstoilla), ettei sinkuilla ole vastuuta mistään.
Et ole erittäin uskollinen!!! Sähän olisit pettänyt jos äijä olis antanut!! Toivon että et ole esimerkki "uskollisesta" naisesta!!