helpottunut

ihan vasta eronnut.aluksi tuntui ettei tästä tule mitään.ensin ex-vaimoni oli kaikesta eri mieltä.hirveitä riitoja varsinkin maallisesta mammonasta.sanoi että minähän voin lähteä tästä etten mitään ota.en suostunut siihen.sitten kuulin että ehkä toinen muuttaa tähän taloon.ei mulla sitä ollut mitään vastaan.meidän avioliitto oli jo kuollut vuosia sitten.se oli vaan pelastus molemmille.saimme sovittua ammatti-ihmisten kanssa raha-asiat.olemme tänään jutelleet meidän asiat selviksi, vaikka tuntui etteivät ne selviä millään.tavarat on jaettu ja nyt tuntuu tosi hyvältä.ette uskokkaan.yes!
2698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onnea sinulle ja aurinkoa kevääseen. Näin se on, että parempi jatkaa elämäänsä yksin, kuin onnettomassa parisuhteessa. Itsekin ihan vasta eronnut, asiat vielä käynnissä. Olo on helpottunut, enkä todellakaan aio tapella jostain vanhoista huonekaluromuista, kun pääsin eroon ahdistavasta perhehelvetistä.

Äänestä

vanhan loppu on uuden alku
näillä palstoilla tuntuu olevan jahkalijoita
aivan tarpeeksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vasta eronnut kirjoitti:

ihan vasta eronnut.aluksi tuntui ettei tästä tule mitään.ensin ex-vaimoni oli kaikesta eri mieltä.hirveitä riitoja varsinkin maallisesta mammonasta.sanoi että minähän voin lähteä tästä etten mitään ota.en suostunut siihen.sitten kuulin että ehkä toinen muuttaa tähän taloon.ei mulla sitä ollut mitään vastaan.meidän avioliitto oli jo kuollut vuosia sitten.se oli vaan pelastus molemmille.saimme sovittua ammatti-ihmisten kanssa raha-asiat.olemme tänään jutelleet meidän asiat selviksi, vaikka tuntui etteivät ne selviä millään.tavarat on jaettu ja nyt tuntuu tosi hyvältä.ette uskokkaan.yes!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu