Palattiin miehen kanssa yhteen parin kuukauden tauolta. Mies halusi ja niin halusin minäkin, mutta pienellä varauksella.
Puolitoista kuukautta meni oikeasti hyvin. En toistanut niitä vanhoja virheitä ja hänkin tuntui skarpanneen tätä uutta yritystä varten.
Ennen suhteen uudelleen aloitusta puhuttiin liki 6 tuntia yhtäjaksoisesti ja selvitettiin asiat kunnolla ja loppuun asti, ettei sit tarvitse jälkeenpäin ihmetellä.
Eilen lähti kaverinsa kanssa baariin. Toivotin hauskaa iltaa ja suukoteltiin siinä sitten vielä. Kaikki oli hyvin.
Nyt "vähän" ottaa kupoliin kun mies on vieläkin tätä kirjoittaessani reissullansa, eikä vastaa puhelimeen. Olen lähettänyt yhden viestin ja soittanut kerran. Enempää en aio hänen rauhaansa häiritä.
Ennen eroa tämä asia oli aina päälimmäinen riidanaihe.
Mä sain skitsokohtauksen kun ei voi edes ilmoittaa hengissä olostaan ja hän loukkaantu mun tunteenpurkauksista niin että sai asian käännettyä aina niin että koko riita olikin taas mun syytäni.
Silloin kun keskusteltiin 6 tuntia, niin mielestäni tämä asia myös puhuttiin selväksi. Eli hän ei tee enää katoamistemppuja ja mä en menetä hermojani.
No mä pidin lupaukseni, mut hän ei.
En aio nostaa tästä minkäänlaista meteliä, en aio edes kysyä että missä oli.
En aio edes jotkaa tätä suhdetta enää.
Mies näytti että ei ole luottamukseni arvoinen joten painukoon helvettiin.
Tällä hetkellä kun tänne kirjottelen, niin koko ajan tuntuu paremmalta ja itsevarmemmalta. Ei edes tee mieli soitella hänen peräänsä.
No onneksi yritettiin uudestaa ja nyt mulla ei ollut niitä ruusunpunaisia laseja päässäni ja tajuan vihdoinkin mikä paskakasa se on. Katkera olen ehkä vähän, mutta tiedän että elämää on hänenkin jälkeen. Menköön menojaan...
Puolitoista kuukautta meni oikeasti hyvin. En toistanut niitä vanhoja virheitä ja hänkin tuntui skarpanneen tätä uutta yritystä varten.
Ennen suhteen uudelleen aloitusta puhuttiin liki 6 tuntia yhtäjaksoisesti ja selvitettiin asiat kunnolla ja loppuun asti, ettei sit tarvitse jälkeenpäin ihmetellä.
Eilen lähti kaverinsa kanssa baariin. Toivotin hauskaa iltaa ja suukoteltiin siinä sitten vielä. Kaikki oli hyvin.
Nyt "vähän" ottaa kupoliin kun mies on vieläkin tätä kirjoittaessani reissullansa, eikä vastaa puhelimeen. Olen lähettänyt yhden viestin ja soittanut kerran. Enempää en aio hänen rauhaansa häiritä.
Ennen eroa tämä asia oli aina päälimmäinen riidanaihe.
Mä sain skitsokohtauksen kun ei voi edes ilmoittaa hengissä olostaan ja hän loukkaantu mun tunteenpurkauksista niin että sai asian käännettyä aina niin että koko riita olikin taas mun syytäni.
Silloin kun keskusteltiin 6 tuntia, niin mielestäni tämä asia myös puhuttiin selväksi. Eli hän ei tee enää katoamistemppuja ja mä en menetä hermojani.
No mä pidin lupaukseni, mut hän ei.
En aio nostaa tästä minkäänlaista meteliä, en aio edes kysyä että missä oli.
En aio edes jotkaa tätä suhdetta enää.
Mies näytti että ei ole luottamukseni arvoinen joten painukoon helvettiin.
Tällä hetkellä kun tänne kirjottelen, niin koko ajan tuntuu paremmalta ja itsevarmemmalta. Ei edes tee mieli soitella hänen peräänsä.
No onneksi yritettiin uudestaa ja nyt mulla ei ollut niitä ruusunpunaisia laseja päässäni ja tajuan vihdoinkin mikä paskakasa se on. Katkera olen ehkä vähän, mutta tiedän että elämää on hänenkin jälkeen. Menköön menojaan...
Vastaukset 36
Vanhimmat
Annoit mahdollisuuden, mutta eipä toiminut. Nyt tiedät. Itse tiedän, että se tunne helpottaa jatkossa, vaikka väkisinkin voi olla vähän katkera. Katsoit kuitenkin pelin loppuun, mikä on omalta kannaltasi ratkaisevaa. Ei tartte enää jahkailla "entäs jos, entäs jos".
Tsemppiä sun uudelle elämälles!
Kylläpä tuli hyvä mieli sun sanoista. Hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että nyt ei vika todellakaan ole mussa. Se puhelu sieltä vielä tänään tulee missä selittää ummet ja lammet varmana siitä että näytän taas vihreää valoa. En aio olla töykeä vaan ilmoitan kohteliaasti, että nyt saa todellakin riittää. Mä oon jossitteluni jossitellu... =)
Nostan sinulle hattua siitä, että arvostat nyt itseäsi..:)
naiset yrittää väkisin ja miehen tekee mieli mennä. Jätä se paska! Kyllä sinä sen slipoveri miehen joka tekee kaiken niinkuin haluat jostain vielä löydät!!
Mari
Nopeammin kuin olin kuvitellutkaan. Soitti äsken niin hyväntuulisena ja ehdotti leffailtaa ihan kuin kaikki olisi taas niinkuin ei mitään. Kysyi minkä pitsan haluan kun on tulossa tännepäin. Sanoin vaan tyynesti, että ruokaa löydän jääkaapistani ja että ei tarvitse enää tulla. Eipä hän siihen sitten enää mitään vastannut. Vähän tyhjä olo ja toivon sydämestäni, ettei soita enää. Mahdanko pystyä enää kieltämään. On kuitenkin vielä tunteita häntä kohtaa.
.. että miehesi ei selittänyt mitään. Missäköhän hän mahtoi luurata ? Raivostuttaa varmaan. Ja kun olette puhuneet asiastakin silloin aiemmin. Nähtävästi mies ei ole ottanut opikseen ja sinua vaivaa luottamuspula. No mitä tahansa teetkin, niin tsemppiä ja voimia kovin sulle:) Kyllä se varmuus tulee ajan myötä...
vieraissahan se on ollu,tai voi olla tuttujakin.
juonut humalaisten viinaa ja ollut ihan kiltisti. Ja hämmentyi siitä kylmyydestäsi kun et halunnut enää tavata. Olisikohan kannattanut antaa hänen kuitenkin kerran vielä selittää. Ps. Sain sellaisen käsityksen että ette asu yhdessä.
Siis että ei asuta yhdessä. Vasta tässä on vuosi seurusteltukin, mut enimmäkseen kuitenkin mun luona ollaan.
En myöskään usko siihen, että se on juossu vieraissa. Ei mulla tietenkään todisteita siitä ole, mutta jotenkin vaan vaisto sanoo että ei toisia naisia ole kuvioissa. Mulla on kokemuksesta aika hyvä vainu siinä asiassa, vaikka eihän se mikään erehtymätön ole.
Annoin hänelle vielä eilen illalla uuden tilaisuuden selittää. Oli kuulemma vaan ollu veljensä luona nukkumassa ja oli pahoillaan. No tänään nähdään kuitenkin.
Kyllä mä siitä tykkään, sitä on turha kieltää, mutta olen vaan niin pahuksen väsynyt siihen, että mun luottamusta koetellaan.
Meidän ero oli raskasta aikaa mulle erityisesti, mutta pääsin jaloilleni.
En haluais hajottaa itseäni enää uudestaan. Pitäiskö vaan antaa kaverin mennä vai yrittää vielä, jos se kuitenkin olis ottanu opikseen? Ja taas mä jossitteleen, vaikka eilen vielä niin varmana ja uhmaa täynnä olin päätökseni tehnyt... =) Hitto, en mä tiedä....
vielä, miehet vaan nyt ovat tehty eri aineksista kuin naiset, eikä ne ymmärrä mitä nainen tahtoo vaikka rautalangasta vääntäisi. Jokaiselle pitäisi myös suoda tilaa tehdä välillä omia juttuja, myöskin miehille, niin ettei soittelisi liikaa perään. Jos tulee jotain kolmansia pyöriä niin se sitten onkin ihan eri asia. Joten sinuna minä yrittäisin ja yrittäisin myöskin välillä liekaa löysentää sillä kokemukseni mukaan tulos on päinvastainen. Oman kullan luo tuleekin kiire nopeammin.
Omat jutut on eri asia kuin yli yön kestävät katoamistemput! Ja ennen yhteen palaamista tätä katoaminen ollut yksi merkittävin ongelmakohta! Nyt alkuperäinen selvästi opettaa miehelle, että mitä vaan saa tehdä ja häntä saa kohdella kuin kynnysmattoa, ja sinä vielä hurraat ja kehoitat toista tekemään niin. Ei hyvää päivää!
No, jos miehen vielä takaisin otti, niin seuraavasta katoamisesta saa syyttää ihan vain itseään.
Ymmärrän erittäin hyvin sen, että rakastaa, välittää ja haluaa antaa vielä yhden mahdollisuuden. Mutta mitä se "vielä yksi" oikeasti tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, ettei toinen koskaan muutu, jaykaa samaa loukkaavaa käytöstä niin kauan kuin annetaan (ja nythän sitä juuri annetaan).Ei millään keskusteluilla ja riidollakaan ole merkitystä, kun viesti on kuitenkin: "ok, saat palata takaisin. Minä otan vastaan kaiken ja minua voi kohdella ihna miten vain. annan lopulta kaiken paskan anteeksi". Missä on itsekunnioitus, naiset!?
En ymmärrä mikä katoamistemppu se on jos ei yhdessä asuta ja lähtee kaverin kanssa juhlimaan. Nukkuu kaverin luona ja seuraavana päivänä soittaa ja haluaa tavata.Soittohan tuli jopa yllättävän nopeasti alkup. mielestä eli yhden aikaan päivällä. Joka on juhlimisen kannnalta ihan yksiin menevä juttu jos ei ole töissä. Katoamistemppu se minusta olisi vasta jos yhdessä asuttaisiin . Sitä en minäkään ymmärtäisi , yöllistä poissaoloa. En hurraa vaan surkuttelen ihmissuhteita ja niiden ongelmia. Minusta itsekunnioitus on juuri sitä että uskallan antaa tilaa parisuhteessani toiselle enkä yritä estää häntä elämästä elämäänsä. Eikä se suinkaan tarkoita sitä että antaisin kaiken anteeksi. Minun tyylilläni vain ei ole sattunut tällaista katoamistemppua koska asumme erillämme.Tosin minun miesystäväni tuleekin useimmiten minun luokseni yöksi silloin kun on yksinään liikkeellä eli juuri mitä puhuin tilan antamisesta ja tulos onkin päinvastainen.
*Miehen kommentti*
älä enää usko tai luota häneen. Päivä päivältä hänestä on vaikeampi luopua.
ajattele, maailmassa on hirveä määrä kunnon miehiä vapaana joista joku varmasti on sinulle se oikea.
tuollaista en huolisi kenellekkään!
luuseri mikä luuseri ja niistä ei pääse eroon lopulta enää millään konstilla.....
Hyvä! Anna tollasen miehen mennä menojaan. Tsemppiä ja voimia sulle.
Just tommoisia katoamistemppuja ja täyttämättömiä lupauksia. Lopulta katkesi kamelin selkä, ja päätin jatkaa elämääni yksin.
Mies on nykyään rappiolla, mutta jokainen kantaa ite vastuun omasta elämästään ja itsestään.
Harmittaa kuitenkin se, etten vieläkään ole päässyt yli tästä suhteesta. Rakastin häntä niin paljon. Joskus vain on rakkaudesta huolimatta pakko ajatella itseään...elämäni olis lopulta mennyt pilalle hänen kanssaan.
Tosi hyviä vastauksia kaikki. Nyt olenkin kahden vaiheilla että mitä tehdä.
Meillä kuitenkin on selvää se, ettei toista kahlita ja saa mennä kavereiden kanssa jos siltä tuntuu ilman syyllisyyttä ja se on ihan okei.
Ainut mikä mättää on se, että perkele kun sieltä baarista ei osata kotiin kun vasta joskus sunnuntai iltapäivällä, jos silloinkaan.. Tässäkään ei olisi mitää ongelmaa jos sieltä tulisi edes se yksi ainoa viesti missä lukee että hengissä ollaan tai kaikki hyvin.
Se olisi sitä toisen kunnioittamista ja onhan se ihan kohteliastakin ilmoittaa olemassaolostaan.
Ekan kerran kun se teki sen katoamistempun, eikä vastannut mun yhteydenottoihin, niin olin huolesta suunniltani ja mietin onko sattunu jotain ja sit iski mustasukkaisuus ja sen jälkeen taas huoli että makaako teholla.
Mä en käsitä miks se on niin vaikeaa ilmoittaa???
No mulla on nyt tässä kaks vaihtoehtoa, eli mä kestän ne katoamistemput tai sit jatkan yksin. Hyvä puoli on se, että siellä baarissa se käy aika harvoin ja kesäisin tuskin kertaakaan.
Toisaalta vaikka pyydän kauniisti, niin siltikään sieltä ei sitä viestiä tule ja se harmittaa ja loukkaa. Hyvä mies se muuten on, mut tässä kohtaa sen päässä viiraa. Ei se aio niitä katoamisiaan lopettaa, tiedän se. Perkele, mitäs sitä tekis. Pitäiskö kadota itsekin pariksi päiväksi...
Kun luin aloitusviestisi, jossa olit päättäväisen kuuloinen ajattelin, että kerrankin kuulee fiksua puhetta... Mutta sittenpä huomasin, että se oli vaan puhetta ja alko tulemaan typerää lässyn lässyn tekstiä. Ilmeisesti hyvin mies puhu sut ympäri, niinhän ne tahtoo tehdä. Ja saatto hyvinkin pettää sinua. Ei ainakaan paljoa sinua tunnu arvostavan. Tyydyt aika vähään suhteessasi. Pahinta on kun ei voi luottaa. Eikä se luottamus pahasti pettyneenä välttämättä palaa koskaan.
toi on niin tuttua, hetken päättäväisyyden jälkeen uskotaan taas hyvään ja valoisampaan tulevaisuuteen. Uskottelee itselleen että eihän tää muuten ois mikään ongelma mut...ja että sentään niin harvoin...plaapllaaplalaa BULLSHIT!
Veikkaan että 1 prosentilla käy hyvä tuuri ja tilanne oikeasti muuttuu jossain vaiheessa, MIEHEN ansiosta ja halusta, ei sinun.
Ja noi katoamistemput. Kyllä munkin exä selvinpäin halusi ilmoittaa olemassaolostaan, mut kappaskummaa ku lähti aina kännissä, eikä muka uskaltanut ilmoittaa...totuus on ettei kyennyt känniltään ilmoittaa, tai ei halunnut ku kavereiden kanssa oli niin kivaa. ei hän halunnu tuntea syyllisyyttä siitä että on koko viikonlopun maita ja mantuja kiertämässä, ja että joku ehkä odottaa häntä huolissaan kotona.
Mä olin just tommonen, nyt sitä on aika helvetisti viisastunut jälkikäteen. Juoppo on juoppo vaikka voissa paistais. Sä ite tajuat jossain vaiheessa mikä on paras ratkaisu. Sitten ku sua on tarpeeksi loukattu, ja tajuat että maailmassa on myös vastuuntuntoisia ja rakastavia miehiä. Jotka siis rakastavat enemmän sua ku kännäilyä ja biletystä.
Toi sun tekstis on niiiin totta!!! Mä inhoon särkynyttä sydäntä. Mä inhoon sitä niin paljon, että olisin näköjään valmis satuttamaan itseäni loputtomiin sen takia että sydän tai suhde ei särkyis. Mä oon myös aika peräänantamaton näissä parisuhteissa. En haluaisi luovuttaa ihan helpolla ja tässä on vasta vuosi oltu yhdessä. Jokin ääni mun sisällä kuitenkin sanoo, ettei se muutu mihinkään ja jotenkin uskon siihen ääneen. Sydän vaan tahtoo tulla väliin huutamaan että pidä se mies! Tänään kun nähdään, niin mun täytyy ajatella järjellä, eikä sydämellä. Ei tää voi näin jatkua...
Eiköhän se ole nyt todistettu ettei miehesi muutu, ainakaan niillä keinoilla joita olet tähän mennessä yrittänyt ainakaan vähään aikaan. Joten ei kannata yrittää enää sitä samaa keinoa. Siis raivoamista ja anteeksiantoa/jättämistä. Jos haluat jatkaa hänen kanssaan niin sinun on pakko hyväksyä hänen retkensä. Ja luottaa ettei niillä tapahdu pettämistä.
Vaikkei kostamiskierteeseen kannatakaan lähteä niin kannattaisiko koittaa vähän "opettaa" häntä. Ellet itse toimi samoin kuin hän niin ehkäpä hänelle ei riitä se että kerrot miltä sinusta tuntuu nämä vuorokauden kestävät "juhlintasessiot". Ehkäpä hänen tarvii kokea se itse että ymmärtää. Joten joku kerta kun olette vaikka sopineet viikonlopuksi yhteistä menoa, sovi etukäteen kavereidesi kanssa kunnon bileilta ja esitä hänelle asia vasta kun olet jo lähdössä. Sano että nyt lähdetkin kaverin kanssa käymään yhdellä ja lupaat olla vain vähän aikaa. Ei mitenkään vihaisesti ja provosoiden vaan tyyliin "ethän pahoita mieltäsi kulta, mutta mun bestis nyt todella tarvitsee mua". Sitten häivyt etkä ilmoita mitään itsestäsi ennen seuraavaa iltapäivää. Soita hyväntuulisena mutta hieman salaperäisenä. Älä kerro illasta yksityiskohtia, vain ylimalkaisesti että olipa mukavaa pitkästä aikaa. Luulisi että toimii. Hänellä ei ole asiasta edes mitään valittamista koska itse toimii samoin. Ja tuo saa hänet ainakin tajuamaan miltä se tuntuu.
tän viestiketjun luettua täytyy vaan todeta, että tee tyttö hyvä päätös nyt, tai jäät jahkailemaan taas lisää. Ootte seurustellu vuoden, mutta ota huomioon, että mitä pidempään seurustelette, sitä vaikeampaa on lähteä.
Niinku joku jo kirjoittiki, mies muuttuu vaan omasta tahdostaan. Ketään ei voi muuttaa toisen puolesta.
Jaksamista :)
Mies selvästi leikki sun kanssa. Piti sua pilkkanaan. Sinä raukka menit ansaa..haha
uskon että sulla on paha olla kun tulet tänne naureskelemaan toisten murheille, mutta tiedän, että sulla ne asiat vasta huonosti on. Kyllä ne finnit vielä lähtee, älä huoli.
Totuus satuttaa..Niin se menee.. Ei ole mikään maailman ihme että tollasia miehiä on
kamalan vaikea tilanne tuo, kun järki ja tunteet ovat aivan toisiaan erilaiset. Oma exäni teki myös katoamistemppuja ja loppujen lopuksi selvisi, että oli yötä naikkosten luona aina kun ei ilmoitellut itsestään. Toivottavasti teillä ei samoin.
Voimia.
Mies sitten tuli eilen. Komeana kuten muistinkin ja hyvältä tuoksuen. Oli aidosti iloinen nähdessään minut ja kaappasi syliin ja pussaili minkä ehti.
Syötiin ja juteltiin mukavia. Meni sitten keskustelu vakavaksikin kun otin puheeksi hänen katoamistemppunsa. Hän sanoi että ei näköjään ajattele tarpeeksi selkeästi kun viina sumentaa ajattelun.
Hän oli pahoillaan, mutta sanoi ettei ala antamaan perättömiä lupauksia siitä etteikö se enää tapahtuisi.
Hän oli täysin rehellinen, eikä edes yrittäny mitenkään puolustella tai kaunistella asiaa. Sanoi vaan, ettei hän kuitenkaan missään petturireissulla ole ikinä ollut ja uskon sen.
En tiedä miksi luotan, mutta ei ole mitään syytä epäillä hänen puheitaan. Hän ei salaile mitään.
No jotkut nyt varmaan ajattelee, että olen paskahousu pelkuri, kun mussa ei sittenkään ollu munaa potkia sitä pihalle.
Mun täytyy vaan kestää se, että kun hän baariin lähtee, niin siitä ei sitten vuorokauteen kuulu. Ei mun auta enää tästä asiasta valittaa koska tein itse päätökseni, enkä sitä nyt ainakaan kadu.
Kesä tulee lähemmäs koko ajan ja baarireissut vähenee vähenemistään. Kyllä mä kestän.
Mä rakastan ja se antaa voimaa jaksaa, eikä se nyt niin paha vika loppujen lopuksi edes ole, vai onko?
Ei se viina sille ole mikään pakkomielle ja väkivalta on hänelle vieras käsite. Ahkera ja hyvä suomalainen mies joka puhuu ja pussaa.
Kiitos kaikille jotka on kertonut kantansa mun aloitukselle. Arvostan niitä tosi paljon ja täyttä asiaa suurimmaksi osaksi.
Tais siel olla pari provoakin, mut mitäs niistä.
Ihanaa ja aurinkoista kevään jatkoa kaikille. Älkää tuomitko minua kauhean ankarasti. Mä oon rakastunut ja siksi ehkä hölmöilen. =)
Nyt hän ei siis enää lupaakaan ettei katoaisi reissuilleen. Rehellistä kyllä mutta aika suuren vapauden annatte toisillenne jos kumpi tahansa (kai sama vapaus on sinullakin?) on vapaa häipymään koska tahansa miten pitkäksi ajaksi tahansa minne tahansa kun siltä tuntuu. Helpoimmallahan pääsee kun ei lupaa mitään, ei sitten joudu rikkomaankaan lupauksiaan.
Petturireissullekin varmaan löysitte oman määritelmän? Mikä on pettämistä?
Hyvä ettei hän ole väkivaltainen. Yksi pahe vähemmän. Itse kyllä ajattelisin että viina voisi olla jonkinlainen ongelma jos se sumentaa ajattelun niin pahasti ettei muista ilmoittaa itsestään mitään ja katoaa vuorokaudeksi.
Jokainen pari laatii itse pelisääntönsä omaan suhteeseensa. Tuollaisen käytöksen salliminen vaatii suurta molemminpuolista luottamusta. Itse en pystyisi vastaavaan vielä monessa vuodessakaan hyvilläkään kokemuksillakaan, mutta minä ajattelenkin sen niin päin että luottamus ansaitaan. Aina kun pettää luottamuksen, mennään monta askelta taaksepäin. Lähtökohtaisesti luottamusta ei ole, se ansaitaan olemalla sen arvoinen. Mutta tästä on erilaisia käsityksiä ja eihän siinä mitään menetä että luottaa toiseen, vaikkei toinen sen arvoinen pystyisi olemaankaan.
Onnea valitsemallasi tiellä. Ainakaan et ole pelkuri. Vain rohkea uskaltaisi jatkaa!
..noloa..ensin ruikutat että mies on kadoksissa ja sitten otat sen takaisin. voisin lyödä vetoa että on pettämisreissuilla ja sinä katsot sitä vaaleenpunaisten lasien läpi.
kerta voisi mennä vahingosta mutta tuo on jo selkeää toimintaa.
noita miehiä on baarit pulloillaan, pahimmilla näkyy sormuksen jälki vaan ei sormusta.
no, itse elämäsi valitsit.
Ei ne kaikki miehet petä vaikka ei yötä kotona olisikaan.
niin kauan kun sinusta tuntuu hyvältä jatkaa niin jatka, äläkä ajattele muiden mielipiteitä. Jokainen tekee omat päätöksensä itse.
siis se sun miehes... tumma ja pitkä, vähän yli 30vee ja pk-seudulta?
Ole huoleti, ei ole. Nimi ja kaupunki on kumpikin väärä, mut hauska huomata, että samanlaisia miehiä löytyy...
Se on hyvä, että ei ole sama. Se on tosi hyvä se. Tämä mies kun on siitä pahimmasta päästä. Kävelevä narsismin perusmalli. Oikea oppikirjatapaus.
Kun sä kerran sitä miestä rakastat, niin annat sen sitten olla sellainen kuin se on. Jos muuttuu, niin muuttuu ajan kanssa ja omasta tahdostaan. Toisaalta esim. alkoholi voi tehdä ihmisestä todella erilaisen, jolloin teot ja käyttäytyminen humalassa on täysin erilaista kuin mitä voi odottaa samalta henkilöltä selvin päin.
Ja pointtihan ei ole siinä, mitä hän reissuillaan tekee, vaan siinä, millaista teidän yhteiselämänne kokonaisuudessaan on. Kuka tahansa voi tehdä mitä tahnsa toisen siitä tietämättä. kontrollifriikkiys on varmin tapa tuhota suhde. olet oikealla tiellä.
olen muuten mies ja lähentelen 4-kymppiä. Olen käyttäynyt kuten miehesi. Nainen, jota rakastin lähes 10 vuotta, ei sitä katsellut. Se kaivertaa minua, koska sydämeni kuului vain hänelle (kuuluu vieläkin), mutta en voi häntä moittiakaan. olen mikä olen. :)
Mulla on ny jokseenkin samanlainen tilanne päällä, mäkään en jaksa enään huudella sen ihmisen perään, haluan vain tavarani pois ja sitten jatkaa elämääni eteenpäin.