naiset

Löytyykö enää nykyisin uskollisia naisia. kolmessa viime suhteessa nainen on pettänyt ja minusta nyt tuntuu ihan oikeasti ettei rakkautta ole olemassakaan. Ehkä kohdalleni vaan sattuu näitä "pettäjiä", en tiedä. Mikä ihmeen ilo on satuttaa toista. Tuska on niin valtava että tuntuu kuin maa katoaisi jalkojen alta. Siltä tuntuu juuri nyt
9954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Henkilökohtaisesti en ole ketään miestä pettänyt, enkä varsinaisesti petetyksi tullutkaan ( kun kuitenkin tiesin jo, mitä oli odotettavissa.) mutta ihan melkein lähipiiristä löytyy näitä, jotka muutaman otettuaan "unohtavat" autuaasti seurustelevansa. Siitä huolimatta, että muut yrittävät enemmän ja vähemmän hienovaraisesti vihjaista, että josko lähdettäisiin kotiin ennen kuin käy huonosti.

Eivätkä he aina petä edes ilkeyttään, ennemminkin tyhmyyttään, ajattelemattomuuttaan tai välinpitämättömyyttään. En usko, että sen oman miehen/naisen satuttaminen on kenelläkään koskaan ollut itse tarkoitus. Ovat kai vain tottuneet saamaan aina kaiken haluamansa?

Oikean rakkauden olemassaolosta voikin sitten olla montaa mieltä. Nyt ihan hiljattain ystävien keskuudessa monta suhdetta päättynyt siihen kriittiseen neljään vuoteen. Koita siinä sitten uskoa johonkin pysyvään...

Yritetään kuitenkin? Jossain niiden samanhenkistenkin ihmisten on pakko olla.

Äänestä
  • Olen huomannut että petetyksi tulemisella on muitakin vaikutuksia kuin se järjetön tuska. Parin kerran jälkeen tuntuu ettei kertakaikkiaan uskalla alkaa uuteen suhteeseen petetyksi joutumisen pelossa. Tottakai sitä pitää luottaa ihmiseen mutta miten voi luottaa ja rakastaa toista kun kerta toisensa jälkeen käy niin. Monet eivät varamasti ajattele mitä vaikutuksia on sellaisella teolla. joka kerrasta jää sellainen arpi tunne-elämään että pelottaa välillä itseä mitä tämä kaikki tekee minulle. Tämä on jotain aivan karmeaa

    Äänestä

  • Jiipee25 kirjoitti:

    Olen huomannut että petetyksi tulemisella on muitakin vaikutuksia kuin se järjetön tuska. Parin kerran jälkeen tuntuu ettei kertakaikkiaan uskalla alkaa uuteen suhteeseen petetyksi joutumisen pelossa. Tottakai sitä pitää luottaa ihmiseen mutta miten voi luottaa ja rakastaa toista kun kerta toisensa jälkeen käy niin. Monet eivät varamasti ajattele mitä vaikutuksia on sellaisella teolla. joka kerrasta jää sellainen arpi tunne-elämään että pelottaa välillä itseä mitä tämä kaikki tekee minulle. Tämä on jotain aivan karmeaa

    Kun tarpeeksi monta kertaa käy huonosti, lakkaa oikeastaan uskomasta, että hyvin voisi koskaan käydäkään. Tiedän tunteen - toisenlaisesta tilanteesta tosin, mutta joka tapauksessa.

    Ei se pelkkä suru, pettymys ja kipu, vaan myös epävarmuus kaikesta tulevasta. Ei riitä, että joku ihminen pilaa hetken, mutta että pilaa niin paljon tulevaakin. Saattaa olla, että tapaa mukaviakin ihmisiä, muttei uskalla yrittääkään rakastaa. (Niin kuin itselleni on käynyt) Ja pikkuhiljaa katkeroituu kaikkeen. Ennen muuta itseensä.

    Tiedän, menneitä pettymyksiä on yllättävän vaikea karistaa.

    Äänestä

  • Daydream kirjoitti:

    Kun tarpeeksi monta kertaa käy huonosti, lakkaa oikeastaan uskomasta, että hyvin voisi koskaan käydäkään. Tiedän tunteen - toisenlaisesta tilanteesta tosin, mutta joka tapauksessa.

    Ei se pelkkä suru, pettymys ja kipu, vaan myös epävarmuus kaikesta tulevasta. Ei riitä, että joku ihminen pilaa hetken, mutta että pilaa niin paljon tulevaakin. Saattaa olla, että tapaa mukaviakin ihmisiä, muttei uskalla yrittääkään rakastaa. (Niin kuin itselleni on käynyt) Ja pikkuhiljaa katkeroituu kaikkeen. Ennen muuta itseensä.

    Tiedän, menneitä pettymyksiä on yllättävän vaikea karistaa.

    Juuri tuota tarkoitin viestissäni. En tiedä uskallanko enää koskaan rakastaa ketään varauksetta, sen verran raskaalta tuntuu kokemukset :(

    Äänestä

  • Jiipee25 kirjoitti:

    Juuri tuota tarkoitin viestissäni. En tiedä uskallanko enää koskaan rakastaa ketään varauksetta, sen verran raskaalta tuntuu kokemukset :(

    ... minäkään tiedä uskallanko koskaan enää, mutta parhaani yritän. Joskus suunta on pakko olla ylöspäinkin.

    Jaksamista sinulle!
    Meitä on (onneksi kuitenkin) moneksi.

    Äänestä

Niin kuin naisessa on vika kun törmää aina renttuihin toisin sanoen ei ota kerrasta opiksi, niin miehessä on vika kun törmää jakorasioihin jatkuvasti.
Ne naiset eivät ole rakastaneet sinua. En tiedä miksi he ylipäätään ovat olleet kanssasi. Ovatko he käyttäneet sinua jollain tapaa hyväksi, oletko antanut heille rahaa, olkapäätä, seksiä, huomiota saamatta yhtä paljon takaisin?

Äänestä

Kyllä mä uskon, että sellasia naisia löytyy, jotka haluavat oikeasti sitoutua.. mä oon taas pohtinut sitä, että löytyykö niitä miehiä enää mistään, jotka eivät petä?? kertoisivat edes että haluavat mennä ilman sitoumuksia.. mielestäni sellaisen miehen ei pitäisi sitoutua avo/avioliittoon jos ei pysty olemaan toiselle uskollinnen... Mä oon usein masentunut siitä kun näen että kaikki muut mun ikäset seurustelee (vaikka olenkin nuori aikuinen vasta) ja on onnellisii... jotenki tuntuu niin turhauttavalta, kun ei voi olla täysin varma siitä, että löytääkö sitä luotettavaa ja "sitä oikeaa" mistään tai koskaan.... ja jos niin mistä??

Äänestä

kaveri, sellanen espanjalainen 29v jäbä, joka, vaikka olen itsekin mies, on suoraan sanottuna hävyttömän hyvän näköinen. Kavereiden kesken häntä kutsutaan nimellä "sex symbol", koska ei todellakaan ole naista joka häneen ei ihastuisi ensi näkemällä. Kaiken lisäksi tyyppi on luonteeltaan lähes täydellinen, kiltti, kohtelias ja kuitenkin sopivan särmikäs ja karismaattinen yms. ja on vieläpä upseeri armeijassa.

Ja silti, mitä vittua, jokaisessa hänen kolmessa pidemmässä suhteessa muijat on pettänyt sitä ties kenen kanssa. Viimeisin tiettävästi ainakin viiden eri jätkän kanssa. Tää kaveri on nykyään aivan paskana kaikesta siitä eikä oo seurustellu liki kahteen vuoteen kenenkään kanssa. Aika pitkälti multakin on menny usko naisiin kaverin ja omien kokemusten vuoksi. Naiset ei ole koskaan tyytyväisiä eikä heille riitä mikään!

Nää palstat on täynnä naisia jotka haluaa "vain kunnollisen" miehen. Se kuulemma riittäisi. Paskan marjat. Parin vuoden seurustelun jälkeen mikään mies ei enää täytä niitä jatkuvasti kasvavia, toinen toistaan laspsellisempia vaatimuksia.

Mut onneksi, luojan kiitos, me miehet ollaan kuumaa kamaa naismarkkinoilla ainakin ekat 50 vuotta elämästä joten aikaa riittää. Lopuksi voi sitten ottaa min. 15 v nuoremman naisen josta kouluttaa itselle sopiva hoitaja. Naiset ne sen sijaan repsahtaa pahasti viimeistään 35:n ikävuoden jälkeen, jonka jälkeen ne on lähinnä säälittäviä tapauksia tuolla yöelämässä. Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.

Äänestä
  • Ei ole olemassa mitään aitoa ja oikeaa rakkautta. Minäkin luulin sen löytäneeni nyt vihdoin ja viimein, kaiken paskan jälkeen, mutta toisin kävi. Minut jätettiin ilman mitään todella järkevää syytä. En ymmärrä miten ihminen voi muka yhtäkkiä vain lakata rakastamasta toista?

    Uskon, että ihmiset on tulleet tälle maapallolle vain kärsimään. Mitään hyvää ei tässä elämässä ole eikä koskaan tule olemaan. Ei pysty enää ikinä luottamaan kehenkään saati että edes yrittäisi vielä joskus "rakastaa".

    Minun sydämeni ei enää kertaakaan kestä tätä tunnetta, mikä minulla nyt on. Ennemmin olen loppuelämäni yksin, kuin enää koskaan tunnen tätä, mitä nyt tunnen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jiipee25 kirjoitti:

Löytyykö enää nykyisin uskollisia naisia. kolmessa viime suhteessa nainen on pettänyt ja minusta nyt tuntuu ihan oikeasti ettei rakkautta ole olemassakaan. Ehkä kohdalleni vaan sattuu näitä "pettäjiä", en tiedä. Mikä ihmeen ilo on satuttaa toista. Tuska on niin valtava että tuntuu kuin maa katoaisi jalkojen alta. Siltä tuntuu juuri nyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu