outo suhde

Minulla on outo suhde naiseen, jonka kanssa olen ollut liemessä jo jonkin aikaa. Näemme muutama kerta viikossa äkkiseltään, emmekä ehdi hirveän paljon jutella asioista kun juttu menee aina niin kiihkeäksi sekstailuksi ja unikin tulee aina niin äkkiä. Välillä nainen flirttailee minulle ja antaa ymmärtää että hänellä on jotain syvällisempiäkin tuntemuksia minua kohtaan. Puhuu ikävästä ja ihastumisesta, sanoo kullaksi ja hempeilee. Toisinaan hän on taas viileä ja etäinen, varsinkin jos itse alan puhumaan tuntemuksistani. Mitään ei saisi kysyä häneltä, vaan pitäisi vain muka tajuta missä mennään. Halusin kerran tietää että miten tosissaan hän on suhteeni, johon hän vastasi että kunhan nyt vain ollaan ja katsotaan. Kysyin haluaako hän minusta miehen, hän vastasi että sellaisen joka on käytössä silloin kun tarvitaan. Sitten kysyin että haluaako hän panosuhteen, johon tuli vastaus että ei. Sitten kysyin että olenko pelkkä kaveri, johon tuli vastaus että olen enemmän kuin kaveri. Eli ota tästä nyt selvää sitten.

Vai onko tämä jokin puutteessa elävien sinkkunaisten muotijuttu, että ei anneta toisen ottaa omasta minästä selvyyttä, vaan yritetään pitää mies siinä luulossa että jutusta voisi jotain tullakin. Mitä pidempään peli jatkuu, sitä pidempään nainen saa vakiopanoa, kunnes mies on loppuunkulunut ja tajuaa tulleensa huijatuksi. Ja joka kerta sinkkunaisten kokoontuessa nauretaan ratkiriemukkaasti miesten tyhmyydelle.

Tai sitten olen liian kiinnostunut naisesta, ja se näkyy jotenkin läpi, mikä saa hänet ahdistuneeksi. Mutta onko väärin olla kiinnostunut, jos toinen antaa ymmärtää samoin?
91273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Saa ja täytyykin osoittaa tunteensa toiselle!! Veikkaanpa, että nainen on myös hyvin kiinnostunut sinusta ja haluaisi vakavamman suhteen. Ehkä hän on välillä loukkaantunut/hämillään/ vaisu, koska ei ole varma tunteistasi saati omistaan eikä uskalla laittaa itseään alttiiksi. Ehkä se on tervettä itsesuojeluvaistoa. Mutta kysy suoraan naisen aatoksista ja kerro myös omista toiveistasi. Ei tuollainen voi loputtomiin jatkua.. ellei niin halua. Tsemppiä

Äänestä
  • Ja kaikista jännintä on se, että hän sanoo monesti minulle tuntemuksistaan ensin romanttisesti, kun vastaan siihen jotain saman suuntaista, kuittaa hän koko asian saman tien latteammaksi. Ensin olen hänelle kulta, mutta pian pelkkä pano.

    Monesti asiat sujuu parhaiten, kun en soittele perään, enkä anna hänelle huomiota. Tällöin hän jotenkin kiinnostuu minusta enemmän. Mutta tekisi sitä nyt mieli itsekin antaa toiselle huomiota, ilman että toinen siitä häkeltyy. Eikä nainen mikään ujokaan ole, päinvastoin, rohkea ja rempseä. Tai sitten hän vain haluaa leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, jos luulee että kyllästyn muuten. Mutta kun en oikein tiedä edes missä mennään. Ja tästähän nainen nauttii, kun mies on ihanpihalla, ja tavallaan naisen hallussa. Niinkö?

    Ai niin, kiitti rohkaisusta, täytyy kysyä, kysytty toki jo on. Mutta luulen ettei tämä kysymällä ratkea, kiertely ja kaartelu vain jatkuu.

    Äänestä

  • intohimon riiviö kirjoitti:

    Ja kaikista jännintä on se, että hän sanoo monesti minulle tuntemuksistaan ensin romanttisesti, kun vastaan siihen jotain saman suuntaista, kuittaa hän koko asian saman tien latteammaksi. Ensin olen hänelle kulta, mutta pian pelkkä pano.

    Monesti asiat sujuu parhaiten, kun en soittele perään, enkä anna hänelle huomiota. Tällöin hän jotenkin kiinnostuu minusta enemmän. Mutta tekisi sitä nyt mieli itsekin antaa toiselle huomiota, ilman että toinen siitä häkeltyy. Eikä nainen mikään ujokaan ole, päinvastoin, rohkea ja rempseä. Tai sitten hän vain haluaa leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, jos luulee että kyllästyn muuten. Mutta kun en oikein tiedä edes missä mennään. Ja tästähän nainen nauttii, kun mies on ihanpihalla, ja tavallaan naisen hallussa. Niinkö?

    Ai niin, kiitti rohkaisusta, täytyy kysyä, kysytty toki jo on. Mutta luulen ettei tämä kysymällä ratkea, kiertely ja kaartelu vain jatkuu.

    Mulla on vastaavia kokemuksia. Enkä valitettavasti osaa auttaa. Aluksi kaikki oli ehkä upeinta mitä olen kokenu. Vaikkakaan Mutta kun mä aloin vähän ymmärtää omien tunteitteni päälle ja kerroin niistä hänelle, niin meno muuttui.

    Mut on suljettu täysin ulkopuolelle. Mutta kuitenkin kun kysyn suoraan, että sua ei taida kiinnostaa, ei hän haluakaan panna täyttä stoppia, vaan vetoaa kiireisiin ja mihin milloinkin. Täysi hiljasuus on usein vastauksena.

    Oon hajottanut itteni aika pahasti välillä, kun olen yrittänyt ymmärtää mikä on pielessä ja mikä mussa on vialla. Olen laittanut ittestäni ihan liikaa peliin. Kummallisinta on se, ettei hän halua sanoa ei, vaikka olen sitäkin kärttänyt. Suora ei olis tuhat kertaa parempi vastaus, kun ei vastausta ollenkaan.

    Nyt olen aika murusina. Eniten syytän itteäni kaikesta. Oonko sitten alussa vaan ite kuvitellu kaiken, ja vaan jääny roikkumaan ja ahdistelemaan, kun en ole tajunnut häipyä.. ..tai jotain?

    Oli pakko laittaa ite peli poikki. En vaan enää jaksanut. Eipä ole siihenkään tullut mitään vastausta. Sori, en pysty auttamaan, oon itekki hukassa.

    Äänestä

Mitäs jos puhuisit vaan suoraan sen naisen kanssa. suoraan vaan selvität noita juttuja siitä miten sä näet hänen käyttäytyvän ja miten hän on välillä jotenkin kylmä kun sä puhut tuntemukistasi. sano suoraan, että hän on aika epäselvä tapaus ja että sun mielestä tämä on kyllä pelkkä panosuhde. sanot että et sä kauaa jaksa muija oikutteluja.

Äänestä

mulle mies tekee noin

Äänestä

sellainenkin nainen sulle,joka ottas sut vakavissaankin.Miksi jäädä sellaiseen suhteeseen joka ei tyydytä täyspainoisesti.Pitää sitä muutakin olla kuin seksiä.Mietipäs sitä.Vaikutat fiksulta ihmiseltä,joten älä hukkaa elämääsi turhaan.

Äänestä

Aika lapselliselta vaikuttaa naisesi käytös. Ei taida olla ihan valmis vielä sitoutumaan. Ainakaan sinun kanssasi. Noilla keinoilla isketään miehiä. Noita keinoja ei voi käyttää enää seurustellessa. Ehkä hän ei ole sitä sisäistänyt.

Paras kertoa hänelle sinun pelisääntösi. Ellei häneltä löydy resursseja pysymään niiden normeissa niin anna olla. Niin vaikeaa kuin se onkin. Ei tuollaista leikkiä kukaan pidemmän päälle jaksa. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin oikkujen perässä hyppely. Tehokkainta olisi ehkä jättää oikut huomiotta, olla niistä innostumatta ja suostua tapaamiseen vain jos toinen osaa käyttäytyä sinua arvostaen ja asiallisesti. Hänhän käyttäytyy noin vain niin kauan kuin sinä sen sallit ja hän saa sinulta todennäköisesti vielä huomiota oikuttelullaan.

Ajattele se niin päin että mitä tekisit jos miespuolinen kaverisi käyttäytyisi samoin. Miten toimisit. Naiselleen ei tarvitse antaa oikeutta käyttäytyä huonommin kuin ystävilleekään.

Äänestä

Meidän juttu alkoi aika samoin.Ei siinä paljoa henkeviä puheltu,vaan intohimo vaan vei... Ja mieheni oli se meistä joka alko juttelee,kyseli mitä mä haluun hänestä ja onko hän vaan pano jne. Enkä mä oikein saanut sanaa suusta,vaikka olin ja olen edelleenkin hyvin rakastunut tähän mieheen. Mun kohdalla se vaan on vaikeeta puhua tunteista,pelkään aina satuttavani itseäni jos päästän toisen liian lähelle vaikka haluankin viettää mieheni kanssa loppu elämän. Yhdessä ollaan onnellisesti ainakin nyt.

Äänestä

Itkeskelen juuri kämpillä samoissa mietteissä, en tosiaankaan enää tiedä mitä poikaystäväni haluaa. Toisen ajatuksia kun ei osaa lukea. Välillä menee useampi päivä ettei mitään kuulu ja sitten taas tulee viestiä että olis mukava nähdä. Tuntuu niin avuttomalta ja siltä että käytetään vaan hyväkis. Itse olen rakastunut häneen, ehkä liikaakin ja yksinolo satuttaa.

Illalla laitoin hänelle viesti että meidän pitäis nähdä ja puhua lähiaikona kasvotusten missä mennään. Vastausta ei tullut. En enää tiedä kuinka jaksaisin olla, sydäntä särkee ja ahdistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


intohimon riiviö kirjoitti:

Minulla on outo suhde naiseen, jonka kanssa olen ollut liemessä jo jonkin aikaa. Näemme muutama kerta viikossa äkkiseltään, emmekä ehdi hirveän paljon jutella asioista kun juttu menee aina niin kiihkeäksi sekstailuksi ja unikin tulee aina niin äkkiä. Välillä nainen flirttailee minulle ja antaa ymmärtää että hänellä on jotain syvällisempiäkin tuntemuksia minua kohtaan. Puhuu ikävästä ja ihastumisesta, sanoo kullaksi ja hempeilee. Toisinaan hän on taas viileä ja etäinen, varsinkin jos itse alan puhumaan tuntemuksistani. Mitään ei saisi kysyä häneltä, vaan pitäisi vain muka tajuta missä mennään. Halusin kerran tietää että miten tosissaan hän on suhteeni, johon hän vastasi että kunhan nyt vain ollaan ja katsotaan. Kysyin haluaako hän minusta miehen, hän vastasi että sellaisen joka on käytössä silloin kun tarvitaan. Sitten kysyin että haluaako hän panosuhteen, johon tuli vastaus että ei. Sitten kysyin että olenko pelkkä kaveri, johon tuli vastaus että olen enemmän kuin kaveri. Eli ota tästä nyt selvää sitten.

Vai onko tämä jokin puutteessa elävien sinkkunaisten muotijuttu, että ei anneta toisen ottaa omasta minästä selvyyttä, vaan yritetään pitää mies siinä luulossa että jutusta voisi jotain tullakin. Mitä pidempään peli jatkuu, sitä pidempään nainen saa vakiopanoa, kunnes mies on loppuunkulunut ja tajuaa tulleensa huijatuksi. Ja joka kerta sinkkunaisten kokoontuessa nauretaan ratkiriemukkaasti miesten tyhmyydelle.

Tai sitten olen liian kiinnostunut naisesta, ja se näkyy jotenkin läpi, mikä saa hänet ahdistuneeksi. Mutta onko väärin olla kiinnostunut, jos toinen antaa ymmärtää samoin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu