Meikämiekkonen kävi pari tuntia sitten suihkussa ja kävipä niin, että hana jäi vahingossa kevyesti lirisemään. Nyt kaksi tuntia myöhemmin tyttöystäväni keskeytti tiskaamiseni kylppärissä kaikuviin kirosanoihinsa.
Säikähdin ensin, että rakkaani oli potkaissut varpaansa oven vieressä olevaan pesukoneeseen, mutta valitettavasti nyt oli tosi kyseessä. Tyttöystäväni oli nimittäin huomannut tiputtelevan hanan ja piti minulle tiukan saarnan rahan tuhlaamisesta.
Mietin, olinko todella ansainnut huutoja. Menin keittiönkaapille, jonka olin juuri täyttänyt käsinpestyillä astioilla, ja otin sieltä desimitan. Toiseen käteeni poimin sekuntikellon ja palasin rikospaikalle.
Tieteellisen tutkimuksen nimissä saavutin tuloksen 2,5 dl / 2 minuuttia. Siis kahdessa tunnissa vettä oli valunut hukkana viemäriin kokonaiset 15 litraa!
- -
Eikä siinä vielä kaikki...
Ilmeisesti pieni puhuttelu veden kalleudesta oli aiheuttanut minulle pissihädän. Olin roiskeita estääkseni istuutumassa pöntölle, niin kuin kuka tahansa hyväkäytöksinen nainen. Huomasin kuitenkin istuinosan olevan märkä. Otin yhden arkin kaupan halvinta vessapaperia ja rupesin kuivaamaan istuinta. Yllätys. Tyttöystävä huomasi välittömästi virheeni ja antoi minun kuulla kunniani tällä kertaa paperin kalleudesta.
Oli sitten ihan pakko tulla tänne koneelle, kunnes kesken kirjoittelun tyttöystävä marssi jälleen paikalle:
-Sä vedit käteen suihkussa!
-Niin vedin.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Missäpäin Suomea muka vesimaksu laskutetaan suoraan kulutuksen mukaan eikä kiinteästi könttäsummana?
aikas tietämätön olet jos et ole kuullut asuntokohtaisesta vedenmittauksesta. jokaisessa omakotitalossa on näin ja lähes kaikissa uusimmissa asunto-osake huoneistoissa
Jokaisessa omakotitalossa ja kerrostalossa jossa asukkalla on oma vesimittari!
Hauska juttu! Herää vaan kysymys voiko noin hirveitä nipottaja-akkoja olla olemassa...
Muutamasta vesitipasta ja paskapaperin arkista hirveä haloo.
Ei ihme että oma käsi houkuttaa enemmän kuin tuollainen kiljukaija...
Ihan huumorina toi mun rakas heitti tän aiheen tänne xD Se on sen tapaista, usein heittää noita juttuja meistä tänne ;) Oon mä kyl aika nipo ;)
Tuolla vauhdilla vettä valuu hukaan 180 litraa vuorokaudessa ja 65700 litraa vuodessa! Joten pienistä puroista ne suuretkin joet syntyvät.
Olikin kyse VAHINGOSTA. Miten joku voi tosiaan nipottaa noin kamalasti tuollaisesta ja kun kyseessä oli ihan selkeästi vahinko. Ei kukaan tuollaista tahallaan tee. Itse olisin tehnyt varmaan vain niin, että olisin sulkenut hanan ja sanonut myöhemmin että ai niin joo, olit sitte jättänyt hanan vuotamaan ja varmaan vähän naureskellut päälle. Ei elämä voi olla noin vakavaa.
Ihan sen haluan sanoa että tämä veden valutus on nyt tapahtunut monta kertaa kuukauden aikana ja mä maksan kaiken tässä taloudessa. toi ei ole töissä, eikä opiskele, eikä oo ollu viel sivaris xD
mut silti rakastan sitä!
..menkkaraivolta. :)
Koita kestää, jos käteenveto suihkussa saa muijasi raivoamaan, niin siinä on sinulle loistava valttikortti. Rupea kädelle vaan useammin ja älä anna muijallesi. Jossain vaiheessa se murtuu ja itkee, että mitä se on tehny ja sit sä voit muistuttaa sille siitä että mitä se raivoaa sulle tollasista pienistä asioista. Vie vaan halut perkele, kun on niin nipo meininki.
En tiä, mut mun mielestä sun ois syytä antaa takasin passiivisesti mieluummin ku et ryhtyisit mihinkään kostotoimiin.
elättää opiskelevaa poikaystäväänsä?
Hyvä idea kundilta ruveta seksilakkoon.....
Kauanko luulet neidin sitä katselevan?????
tälle päivälle =D =D
Hyvä että pystyn kirjottamaan, kun naurattaa vieläkin.. Sun täytyy alkaa kirjottaa jotain novelleja tai kolumneja!
Voi elämän kevät =D