vainoharhainenko ?

hei. Epäilen mieheni pettävän minua. En ole saanut häntä kiinni mistään. Luotan ainoastaan vaistooni. Olen kysynyt mutta hän kieltää kaiken. Olen paljon yksin jolloin ajatukseni saavat minut hulluksi ja mielikuvitus lentää. Mieheni vakuuttaa olevansa täysin uskollinen jopa siinä määrin ettei edes huomaa muita. Silti hänen puhelimensa on aina viesteistä tyhjä vaikka tekstiviestejä pukkaa jatkuvasti. Haluaisin joskus saada varmuuden mutta miten. Mielestäni olen samalla myös epäreilu koska ajatuksissani syytän häntä kenties syyttä.
82010
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

olet turhaan vainoharhainen, kyllä naisen vaisto jo yleensä kertoo paljon. Kuulostaa kyllä epäilyttävältä tuo tekstareiden poistelu. Kysyppäs seuraavilla kerroilla kun viestejä tulee että keneltä ne on, jos vastaa että "jarmolta tai pasilta" niin pyydä näyttämään viesti tai kysy mitä se nyt kirjoittaa, oliko jotain tärkeää tms. ja pistä vaan uteliaisuuden piikkiin.Kyllä sen yleensä luulisi miehen vastauksesta huomaavan, puhuuko totta vai ei.Ja tosiasia on, että miehet EIVÄT useastikaan TEKSTAA keskenään, vaan soittavat jos joku yhtäkkinen asia tulee ja ainakaan miehet eivät lähettele toisilleen hyvänyönviestejä yms. :D Ja eipä tosiaan olisi syytä poistaa kaikkia viestejä, jos ei ole mitään salattavaa...

Tästä asiasta on ihan hirveästi täällä jo keskusteltukin aiemmin...

Äänestä

Täytyy myöntää, että juuri noin itse toimin, kun saan viestin rakastajaltani, niin poistan sen heti samoin lähetetyt viestit aina tyhjiä. Mulla on puhelin aina mukana ja kotona aina äänettömällä. Naisen vaisto on 99% aina oikeassa kokemuksesta olen huomannut!

Äänestä

juu kyllä saat olla tarkkaavainen ja utelias, ota asioista selvää juurta jaksain, jottei sua kuseteta päin naamaa. Siittä et toipuis koskaan... Itselläni on luottamus erittäin heikko mieheeni. Ei hän oo kirjaimellisesti pettänyt, mutta kaikkea mahdollista flirttiä hänel on kaikkien kans, ja paljon!

Äänestä
  • jos asiaa kysyt.. vasta kun sinulla on jonkinlaista faktaa pettämisestä, ja kun pettäjällä ei ole mitään mahdollisuutta kierrellä asiaa, hän sen ehkä myöntää.
    Minun kohdallani mies ei myöntänyt asiaa, vaikka tiesin täysin varmasti, että hän oli pettänyt.. annoinpa hänen siinä kärvistellä, kun olin niin kilttiä ja mukavaa. Hän ansaitsi todellakin kaikki tunnontuskat, joita kärsi, sillä petti minua aivan läpinäkyvästi!

    Äänestä

ihailija? Joka yksipuolisesti pommittaa miestäsi viesteillään. Mies ei kehtaa tunnustaa sitä, tuntee ihailun ainoastaan kiusallisena. Ei uskalla kuitenkaan ilmoittaa ihailijalle suoraan ettei ole kiinnostunut ja että lisäksi on varattu.

Äänestä
  • et usko itekään ;).

    maailmaan mahtuu joukko ihailijoita mut ne on yleensä aina "teinityttöjä" versus "poppareita" tms. nii ja siinä ei tekstarit viuhu vaan lähinnä itketään lavan eessä tai takahuoneessa.

    Äänestä

jos kerran syytät toista vain ajatustasolla niin älä ihmeessä tunne siitä syyllisyyttä!? sehän vaan tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että kyseenalaistat toisen koko toiminnan. tosta selviää nopeiten puhumalla.

a) kysy viestien sisällöstä joskus ohimennen kuten tässäki joku jo ehdotti (uteliaisuuttaan vaan)
b) kysy miksi toinen hän poistaa kaikki viestit. katso myös puheluloki koska vaikka viestit poistaakin niin puheluloki (ja viestiloki) ei tyhjene ilman erillistä tyhjentämistä. jos taas sekin on tyhjä niin epäilyksesi vaan korostuu.
c) jos oot j a:n ja b:n käyny läpi niin katso joskus puhelimen nimilistaa ja etsi kavereita joilla on useita kännynumeroita. joku niistä tod.näk. "kusee".
d) itsekin miehenä laittelen tekstareita aniharvoin, max kerran pari viikossa ja joskus jos on jotain erityistä syytä niin useemmin mutta silloin esim. puoliso kyllä tietää syyn. nii ja tekstareideni sisältö yleensä on jotain että "laita tilinumerosi" tai "jokerit johtaa 5-0, lällää". ei "hyvää yötä rakas" viestejä...jos ei si puolisolle ja siihen ei juuri tekstareita tarvii ko makaa vieressä?
e) sano si miehelle että hankkis vaikka r-kioskista prepaid liittymän nii ei tarvis epäillä koko aikaa ;)

okei, ei oo naurunasia tää koko touhu mut niin läpikäyty koko tekstarijuttu ja lopputulos on aina sama. epäilykset osoittautuu oikeeks ja keinoja tietojen tonkimiseen on niin monia ettei esim. miehes ees tajua miettii niitä. aikuisten oikeasti.

Äänestä
  • Poistan aina rakastajatterini viestit puhelimesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syrjäytynyt kirjoitti:

hei. Epäilen mieheni pettävän minua. En ole saanut häntä kiinni mistään. Luotan ainoastaan vaistooni. Olen kysynyt mutta hän kieltää kaiken. Olen paljon yksin jolloin ajatukseni saavat minut hulluksi ja mielikuvitus lentää. Mieheni vakuuttaa olevansa täysin uskollinen jopa siinä määrin ettei edes huomaa muita. Silti hänen puhelimensa on aina viesteistä tyhjä vaikka tekstiviestejä pukkaa jatkuvasti. Haluaisin joskus saada varmuuden mutta miten. Mielestäni olen samalla myös epäreilu koska ajatuksissani syytän häntä kenties syyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu