Mies ei katso silmiin

Niin haluaisinpa tietää, miksi mies 50 vuotta, mustat hiukset, ruskeat silmät ja muutenkin niin hyvän näköinen että aijai, ei uskalla paljoakaan katsoa silmiin puhuttaessa ihan niitä näitä vain.Meillä ei ole koskaan mitään suhdetta ollut eikä varmasti tule, ollaan vaan tuttuja. Itse olen 27 vee ihan simpsakka nainen.
8844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kaikki nyt eivät vaan osaa tahi uskalla katsoa toista silmiin. Siihen ei vaikuta 50 vuoden ikä, hiusten ja silmien väri eikä yleinen hyvännäköisyys.

Bruno

Äänestä
  • Vai niin,
    Miestä pitäs saada, viiskymppinenkin kelpaisi,
    mikä sua vaivaa?

    Äänestä

joskus kuullut sellaisen väittämän että on jotain salattavaa tai häpeiltävää jos ei katso toista silmiin. toisaalta ei kai ole kovin luontevaakaan tuijottaa koko ajan toista.

niin tai näin, tässäkin asiassa on varmasti useita tottumuksia.

itse olen kiinnittänyt huomiota samaan asiaan omalla kohdallani. keskustellessani jotenkin erityisen tai uuden ihmisen kanssa, minun on oikeastaan pakko kääntää katsetta sivuun ajoittain.
keskustelun aikana kuitenkin seuraan toisen ilmeitä ja reaktioita, tällöin on vaarana toisen puheen menevän ohi korvien. toisin sanoen erilaista informaatiota on liiaksi. tällöin on helpompi katsoa muualle ja keskittyä puheeseen.

toisaalta keskustelukumppanillakin on osuutensa silmiin katsomisessa, eritoten jos toisella on tapana katsoa toista kiinteästi, toinen väistää, muutenhan syntyisi hassu tilanne.
tätä on helppo kokeilla käytännössä.

meni vähän asian sivuun.

mutta voihan mies olla yksinkertaisesti hieman ujo ja ehkä hän peittelee näin mielikuvia sinusta ;D
näin ollen alun väittämä saisi tukea

Äänestä

Oletko sä vähän tyhmä kun tuollaisia täytyy täällä kysellä? Ehkä se on niitä jotka ei kehtaa katsoa ketään silmiin. Niin ja miten se ulkonäkö mihinkään liittyy? Oletpa tyhmä!

Äänestä
  • ... ja isolla I:llä

    Äänestä

  • Kysyn kirjoitti:

    ... ja isolla I:llä

    Suomalaista keskustelua tasokkaimmillaan!

    Äänestä

  • Kysyn kirjoitti:

    ... ja isolla I:llä

    Älä sitten kysele noita tyhmiä kysymyksiä! "Simpsakka 27 vee nainen" hahahaa.

    Äänestä

  • w23 kirjoitti:

    Älä sitten kysele noita tyhmiä kysymyksiä! "Simpsakka 27 vee nainen" hahahaa.

    KYSYNPÄS.HAAAAAAAAAAAAAHAAAAAAA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyn kirjoitti:

Niin haluaisinpa tietää, miksi mies 50 vuotta, mustat hiukset, ruskeat silmät ja muutenkin niin hyvän näköinen että aijai, ei uskalla paljoakaan katsoa silmiin puhuttaessa ihan niitä näitä vain.Meillä ei ole koskaan mitään suhdetta ollut eikä varmasti tule, ollaan vaan tuttuja. Itse olen 27 vee ihan simpsakka nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu