NoSeisooko??

Pitäiskö tässä loukkaantua, ku oltii vähä alottelemassa miehen kanssa "hommia" ja sitten tajusin ettei sillä seisonu...! Se oli kylläkin juonut todella paljon... johtuukohan siitä vaih..? Päätin jättää homman siihen ;)
7950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No omasta puolestani voin sanoa että yhdenillanjutut on menneet ihan päin perseettä kun on aamuyöllä väsynyt ja krapulakin ehkä painaa päälle , niin siinä sit puoliveltolla mulukulla yrittää saada jotain aikaseksi, ja sit vielä kortsun kanssa ei onnistu sitäkään vähää.

Yleensä seksi on parasta kun on pari kertaa harjoitellut, ei tartte miettiä turhia tai hakea asentoja yms. Tietysti riippuu vähän naisestakin osaako vedellä oikeista naruista vai makaako lahnana.

Äänestä

On tuo käynyt itellekkin, onhan se vähän noloo, kun potenssi laksee kesken aktin. Mutta kalulla on omat halut, hankala sitä on pakottaa.

Äänestä

Riippuu varmaan niistä juomista ja tietysti osaltaan myös sinun ulkonäöstä. Sellaista :)

Äänestä

Itselleni kävi juuri vkl uuden miestuttavuuden kanssa näin, että hänellä ilm. pitkästä valvomisesta ja työväsymyksestä stondis oli vain puolillaan, joten eihän se sitten kortsun kanssa juur onnannut - ja kun muutenkaan ei vielä toista tunne. Elän kuitenkin optimismissa, että pääsemme pian koettamaan uudelleen.
En todellakaan pistä hanskoja tiskiin, enkä epäile omaa kykyäni kiihottaa miestä myös ulkoisillakin avuillani. Miestä taisi vähän nolottaa asia, mutta en antanut asian vaivata enkä mitenkään osoittanut pettymystä. Miusta on julmaa puolin tai toisin arvostella toisen kykyjä. Jos on oikeasti kiinnostunut toisesta, malttaa asiaa rauhassa kehitellä...

Äänestä

Mies ei oikeasti halunnut sinua.

Äänestä

Tässä tapauksessa se oli tilanteesta kiinni (viina jne)
ei kannata ottaa itteensä (tällä kertaa)

Mutta vastaisen varalle pikkuvinkiksi:
varmin tapa saada mies epäonnistumaan on lisätä hänen suorituspaineitaan.

Seuraavan kerran kun olet jonkun kaa ja olette valmistautumassa herkkään hetkeen,
niin kokeilepa tätä:
Huuda tiukkaan sävyyn JOKO SEISOO?!

Mielenkiintoinen kokeilu eikö?

Äänestä
  • Jälleen yksi listittävä ämmä aukomassa päätään,
    kyllä joku jonain päivänä näyttää,
    ja sitten on liian myöhäistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


perkelee kirjoitti:

Pitäiskö tässä loukkaantua, ku oltii vähä alottelemassa miehen kanssa "hommia" ja sitten tajusin ettei sillä seisonu...! Se oli kylläkin juonut todella paljon... johtuukohan siitä vaih..? Päätin jättää homman siihen ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu