Minua on viime aikoina suuresti ärsyttänyt eräiden ystävien/kavereiden tapa kaataa kaikki P**ka mun niskaan. Ei siinä mielessä,että syyttäisivät minua,vaan tulevat kertomaan kaiken maailman ongelmista. Korvia pitäisi olla joka ruumiinosassa, jotta aika riittäisi kuunnella. Toisaalta,sen jälkeen kun saan vakuutettua ihmiset taas takaisin elämänsä raiteille,ei ole heillä mitään kivaa sanottavaa. Aina vaan valitetaan erinäisistä asioista,ja minulla alkaa pinna kyllä kohta täyttyä. Energiat on sillä osin loppu,kun kaverit vie viimeiset voimani omilla tilityksillään ja oletuksillaan,että minun pitäisi tsempata ja kuunnella heitä aamusta iltaan. IIK!
Miettikää nyt oikeasti ihmiset,että mikä on oikea asia,josta kannattaa valittaa ja mikä ei.
Miettikää nyt oikeasti ihmiset,että mikä on oikea asia,josta kannattaa valittaa ja mikä ei.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itsellä on kokemusta myös tuosta, kun ei kelpaa kavereille miksikään muuksi kuin liksangoksi jonne kaiken maailman paska tungetaan. Ja kun tuota samaa on tapahtunut myös parisuhteissa, niin tämä poika on ainakin niiltä osin oppinut varovaiseksi. V-mäistä olla sille toiselle vain se olkapää, jonka voi käytön jälkeen nakata poies.
Sama täällä.
Mikä kauheinta, olen huomannut ottaneeni itse sen roolin.
Minulla on ystäviä, joista ei kuulu mitään, kun heillä menee hyvin.
Mutta annas olla, kun menee huonosti, saan tuntikaupalla kuunnella valitusta. Kun vastavuoroisesti yritän puhua omaa asiaani, niin tällainen ystävä kuuntelee puoli minuuttia ja on oitis kääntänyt puheenaiheen taas ongelmiinsa.
Olen alkanut vetää rajoja! Lopetan "terapiapuhelun" ajoissa, en kuuntele puolta tuntia kauempaa.
En kiltisti suostu olemaan vain terapeutti, vaan puhun myös omista jutuistani kiinnosti se toista tai ei.
Jos heitä ei kiinnosta elämäni, niin olkoot sitten entisiä ystäviä.
Voin antaa heille aikaani ja ymmärrystäni, mutta en määrättömästi. Siinä on RAJA.
Ehkä pikkuhiljaa ystäväpopulaationi vaihtuu terveempään joukkoon, jossa on vastavuoroisuutta.
Olen sulkenut kaatopaikkani, sinne ei marssita noin vain jätteiden kanssa, maksuksi kuuluu olla kiinnostunut minusta ystävänä ja persoonana.
Jos ei, niin vieköön törkynsä muille kaatopaikoille tai menköön oikealle terapeutille!
Loistava asenne!Samoilla linjoilla tässä pikkuhiljaa oon itsekin,ja kyllähän sitä voi viettää aikaa sitten muidenkin ns. vähemmän terapian tarpeessa olevien ystävien kanssa=)
Mut kai se sit on niin,että joillekkin on vaan helppo avautua,ja siitä voi tulla sitten tapa.