Vaikea sanoa kumman asema on surkeampi. Teidän avioeron kokeneiden ihmisten kaaos vaiko minunlaiseni, joka ei koskaan tule kumppania ylipäätään löytämäänkään. No, teillä on varmaan sittenkin asiat paremmin. Teillä useimmilla on lapsia, jotka antavat sisältöä elämäänne vaikka muuten kaikki olisikin raunioina. Minulla ei ole yhtään mitään eikä koskaan tule olemaankaan.
Välillä vähän mietytyttää, että mitä järkeä tästä asunnostakaan on pankille maksaa lainanlyhennystä 500e/kk kun yhtä hyvin voisin asua vuokralla. Ainoastaan pariskunnan ja perheen on järkevää ottaa asuntolainaa ja kahden ihmisen tuloilla niitä on mukavempi maksellakin.
Välillä vähän mietytyttää, että mitä järkeä tästä asunnostakaan on pankille maksaa lainanlyhennystä 500e/kk kun yhtä hyvin voisin asua vuokralla. Ainoastaan pariskunnan ja perheen on järkevää ottaa asuntolainaa ja kahden ihmisen tuloilla niitä on mukavempi maksellakin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
sinulla nyt niin on huonosti asiat, että et koskaan tule kumppania löytämään?
Koita käydä vaikka huvikseen treffeillä tms vaikka et kumppania löytäisi. Netti, harrastus, ulkona, baari...(ole silti varovainenkin ja pitkään tapaile ennen vakavaa -että tutustuu, ja ihan kaikkiin ei kannata luottaa heti). Älä luovuta, mutta ei liian liikaa yritystä ehkä -niin että toinen juoksee pakoon. Tai tapansa kullakin. Jooko? On moni muukin yksin ollut kauan ja on.
Olisin laittanut toiselle palstalle, mutta kun tämä nyt tässä sattui olemaan.
Moni on sanonut että nuo nettideitit olisivat hyviä. Ei oikein iske. Alkoholin kanssa on ollut ongelmia joten baarit eivät tule kysymykseenkään eikä edes enää viehätä.
Jos tilannettani vertaa avioeron kokeneisiin ihmisiin niin heidän kohdallaan tilanne on dramaattisempi koska heidän elämänsä on muuttunut totaalisesti ja äkillisesti. Minun kohdallani taasen kyse on pysyvästä olotilasta, johon luulisi tottuvan ajan myötä varsinkin kun mikään ei viittaa sellaiseen että mitään muuttuisi.
Ihmetyttää itseänikin, että miten tämä asia on taas pulpahtanut pinnalle minun mielessäni. Ennätin jo aiemmin luulla, että tämä asia olisi mielessäni loppuunkäsitelty ja menisin elämässäni eteenpäin nykyisen tilanteen puitteissa. Mm paremman työpaikan löytäminen olisi lähiaikojen projekti.Kuukausikaupalla saattaa kulua aikaa ilman että itse mitenkään kyseenalaistaisin asiaa että ei ole eikä tule naista.Asiaa ei edes ajattele. Luulin jo että asia olisi minun mielessäni loppuunkäsitelty. Taitaa keväälläkin olla jotain vaikutusta sillä olen huomannut saman asian joka vuosi että keväisin jostain syystä kaipaa enemmän kumppania kuin muulloin.
Minun kohdallani on kaiken lisäksi kyse todella suuren luokan paradoksista sillä itsekin tiedän, että en edes ole mikään sellainen tyyppi, jolle parisuhde edes sopisi. Tuskin kestäisi kovinkaan kauan sillä minä olen sellainen luonne, että ei minua jaksaisi kovinkaan kauan. Minä vaan en ole sellaisesta puusta veistetty, jolle parisuhde ja perhe sopisi. Saisinpa vaan itsenikin vakuuttuneeksi asiasta että pääsisin pähkäilemästä tätä asiaa. Useat miehet saattavat viettää koko elämänsä ilman ensimmäistäkään suhdetta tai todella olla vuosikausia ilman naista. Varmasti enemmän kuin uskotaankaan.
Kyllä tämä asia minun kohdaltani on loppuunkäsitelty. Elämääni ei ole tarkoitettu läheistä suhdetta.
mutta eri asenteella.
Minä otin asuntolainan vanhuudenturvaksi. Jossain sopivassa iässä - esim. kun jään eläkkeelle - myyn velattoman kämppäni ja elän leveämmin kuin pelkän eläkkeen varassa. Ja nytkin elän edullisemmin kuin vuokralla, joten voitan tälläkin hetkellä.
Ei ole varmaan kovin hedelmällistä vertailla, kummalla mahtaa olla surkeampaa. Voin vannoa, että avioeron kokeneilla ei ole hauskaa. Ja kaikki meistä ovat olleet jossain elämänvaiheessa ilman kumppania. Ennen kuin se on löytynyt.
Olisiko hiukan rakentavampaa etsiä sisältöä ja ulospääsyteitä. Elää lannistaa välillä, ja jättää jyrän alle, ja imee voimat. Mielummin kuin vertailla surkeutta, voitaisiin yrittää jakaa toisillemme voimia.
Voimia..
ihmisestä, omista elämänarvoista, kummassa tilanteessa asema on surkeampi. Itse ainakin koen, että olisin vielä surkeampi, jos en koskaan olisi kumppania löytänytkään vaikka nyt 20 vuoden yhteiselon jälkeen olenkin eronnut.
Mikä lienee syynä pessimistisyyteesi. Kyllä itsestänikin usein nuorempana tuntui, etten kumppania koskaan löydä mutta niin hän sitten lopulta vaan löytyi, 30-kymppisenä.
Asuntolainasta. Minkähänkokoisessa asunnossa asustat mutta onhan 500 kuussa vastike kuitenkin niin "vähän", eihän tuon alle juuri asuta vuokrallakaan. Ajattele, joskus se laina kuitenkin on maksettu ja sitten asuminen halpenee. Ajattele eläkeikää, eläkkeestä sen kalliin vuokran maksaminen on työlästä.
Lisäksi useimmiten asumisen taso on omassa parempi. Kyllä se lainan maksaminen kuule kannattaa yksinäisellekkin, jos maksuista vaan suinkin selviää.
Piristy, vähän positiivista asennetta niin kyllä se siitä. Vaikka se kumppanikin vielä vastaan tulisi.
Aurinkoista kevättä!
Jossain viestissäni olen jo sanonut että paradoksaalisinta tässä kaikessa on se, että yksinäisyys raastaa mminua vaikka tosiasia on se, että minulle ei parisuhde yleensäkään sovi. Minä en ole ollenkaan sen tyyppinen ihminen että voisin kuvitellakaan itseäni parisuhtteessa.
Itseänikin hieman ihmetyttää, että mikä tässä nyt oikein kakistaa. Todellisuudessa haluaisin vain sen että löytäisin jonkinlaisen sisäisen mielenrauhan hyväksymään kohdalleni nykyinen tilanne. Ikään kuin miettiä, että minulle on tarkoitettu elämässä muut asiat kuin suhde. Kuitenkin, ihminen ei ole kone, jonka voi säätää haluamalleen taajuudelle kun tarvitsee.
Asiat järjestyvät vasta sitten kun olet "sinut" itsesi kanssa. Tunne yksinäisyydestä ja toivottomasta tulevaisuudesta voi altistaa masennukselle. Sitähän sinä et halua, ethän? Siispä järsi aikasi noita toivottomia ajatuksia, mutta sitten on ryhdistäydyttävä. Ihan oikeasti. Elämä on vain kerran. Sitä on typerää lopettaa vain siksi ettei missään ole järkeä. Asioita ei kannata jättää kesken tai luopua niistä kokonaan vain siksi, että tulevaisuudella ei näytä olevan mitään tarkottavaa.
Asuntolaina, miksikö? Siksi, että nyt eläessäsi SINULLA on oma koti ja turva. Vuokrakämpät ovat mitä ovat. Ehkä nyt tunnet että se sopisi sinulle, mutta entä sitten kun olet vanha ja vuokraisännät alkavat pompottaa, tai ei enää olekaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Oma asunto on SINUN kiinnekohtasi elämässä. Entä muuta?
Harrastukset, ystävät, sukulaiset... arvostatko lähimmäisiäsi? Pidä huolta niistä suhteista.
Huolehtimalla itsestäsi unohdat että elät yksin. Tietysti monet kaipaavat rinnalleen toista, mutta. Kuka kiinnostuu itsesäälissä rypevästä ihmisestä? Toinen itsesäälissä rypevä, jonka seura ei ole kovinkaan kaksista, tai joku muuten toisista hyötymään pyrkivä.
Hyvä itsetunto ja iloinen asenne ei ole tae tulevasta ihmissuhteesta, mutta ainakin se on hyvä lähtökohta. Ole oma itsesi, avoin, mutta myös huomaavainen. Ole realisti, älä rakenna pilvilinnoja ja vaadi muilta ihmisiltä pilvilinnoja. Elä päivä kerrallaan, nauttien jokaisesta päivästä. Jos sitten löydät viereltäsi mukavan ihmisen, älä romahduta epätoivoasi hänen niskaansa, äläkä toisaalta takerru ettet karkoittaisi häntä pois. Eläkää päivä kerrallaan, realistisesti.
Tämän oli tarkoitus vain luoda uskoa parempaan, sillä 32-35 -vuotiaana ryvin itsekin tuossa kurassa, kaiken toivon menettäneenä, pitkä ihmissuhde ohi, olin täysi paska, petturi, itsekeskeinen, pinnallinen ja YKSINÄINEN. Kävelin yksin iltalenkkejä ja itkien katselin omakotitaloja, jotka olivat jonkun KOTEJA, heillä oli PERHE ja ihmisiä jotka välittivät toisistaan. Minulla ei ollut mitään muuta kuin vuokrakämppä ja siinäkin koko ajan pelko perseessä koska tulee häätö (ikäloppu omistaja). Kavereita oli tietysti, mutta enemmän pintapuolisia bilettäjiä. Kukaan ei ollut kiinnostunut MINUSTA, eivätkä antaneet minun olla kiinnostunut heistä, ihmisinä. Enkä enää kokenut itseäni niin nuoreksikaan... Onnekseni sain työssä tehtäviä jotka veivät kaiken huomioni, myös vapaa-ajalla. Työhön sitoutuminen vei minut takaisin reaalimaailmaan, ja sitten jo kaiken toivon menettäneenä tapasin erään miehen ;)
Olemme naimisissa, asumme OMASSA omakotitalossa pienen villiviikarin ja koiran kanssa. Tuntuu niin kaukaiselta muistella omaa epätoivoani. On käsittämätöntä miten joskus voikin olla NIIN epätoivoinen, vailla mitään tulevaisuudenkuvaa. Toivon sinulle jotain (mitä tahansa) asiaa, joka saa sinut näkemään elämän mielenkiintoisena ja mukavana.
Minulla on jostain syystä nimenomaan keväisin tätä yksinäisyydestä johtuvaa haikeutta. Onhan se jotenkin tieteellisestikin selitetty, että nimenomaan keväisin valon lisääntyessä ihmisen hormonitoiminto lisääntyy ja mikäli elää epätyydyttävää elämää niin silloin tuntee olonsakin kaikkein tukalimmaksi. Eihän tuo ihan yleispätevä selitys ole mutta suuntaa-antava. Suurimman osan ajasta olen itseni kanssa jokseenkin sinut, olen hyväksynyt tilanteeni että minulla ei koskaan tule olemaan vaimoa eikä perhettä. Minulla ei tule koskaan olemaan edes yhden illan juttuja. Minun kaltaisessa tilanteessa on todella tärkeätä, että saavuttaa itsensä kanssa sopusoinnun.
Todella tyly ja ankea tilanne mutta realismia. Sitä paitsi kuten sanoin, minulle ei välttämättä mikään parisuhde edes sopisi laisinkaan. Enhän minä tiedä kun ei koskaan ole ollutkaan mutta se tulee jäämäänkin arvoitukseksi.
Totta, lapset antavat elämään merkityksen. Mutta kyllä se erokin voi koville ottaa, minullakin vielä 11 vuoden jälkeen itku tulee heti kun eroa ajattelen. Luotin kympillä 15 vuotta ja sain palkakseni petoksen. Ellei lapsia olisi, ajattelisin että se 15 vuotta meni hukkaan.
Viihdyn päivittäin Elleissä. Sinkun elämää palstalla pohdittiin jossakin viestiketjussa täysin samaa asiaa.
Minäkin luotin täysin kympillä koko avioliiton ajan. Olin sinisilmäinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun ikää on tullut lisää ja erosta jo 8 vuotta, asia vain huvittaa.
Olin lapsellinen pikku äiti, kanaemo. Vieläkin huokailen exän perään. Hänelle sattui avioliiton aikana monenmoista ja varmasti sattuu edelleen.
Eropapereita kirjoittaessaan juristin kanssa sormi oli ollut paketissa. Oli telonut itseään halkovajassa. Voi reppanaa enkä minä ollut paikalla pipiä puhaltamassa.
En tiedä mikä olisi tilanteeni, jos olisin pysynyt miehistä erossa. Ehkä jotain olisi jäänyt kokematta.
Myin avioeron jälkeen omistusasunnon ja asun vuokralla. Maksan tästä ja lapsen opiskelijaasunnosta vuokraa yli 1000 euroa kuukaudessa. Elämä on ollut rahallisesti tiukkaa, mutta henkisesti antoisaa.
Joskus tämä tästä vielä helpottaa.
Naureskelin eilen työkaverini kanssa yhtiökokouksille. Heidän taloyhtiössä on tulossa hissiremontti. Ylilihavat ihmiset eivät halua nousta portaita. Päissään oleva menestyvä herrasmies kolistelee aina yöllä palatessaan kotiin liikeneuvotteluilta.
Kuvittelin mielessäni itseni tuon miehen puolisoksi. Jos kahdesta pitää valita, niin valitsen exäni ja nykyisen elämäntilanteeni.
Rupattelu mukavien ihmisten kanssa keventää elämää. Ei netissä kirjoittelukaan hassumpi vaihtoehto ole, mutta näistä nettijutuista tulee joskus tunkkainen olo.
Itsekin kirjoittelen tänne milloin milläkin tuulella.
Nyt olen erittäin hyvällä tuulella. Olen pitänyt lomapäivää ja koti on jotenkuten siisti.
Käyn kohta kauppareissulla ja sitten lähden iltatyöhön.
Kyllä kai teitä miesreppanoita olisi minullekin, mutta en enää kaipaa miesjuttuja.
Kävin aikoinaan Al-Anon-vertaisryhmässä. Perustin ex-lähiööni uuden, kun siellä ei sellaista ollut.
Olen lähipäivinä lukenut surulla juttuja huippu-urheilijoiden viinalla läträämisestä.
Kyllä meidän naisten pitää mennä itseemme.
Vaadimme miehiltä ihan mahdottomia. Kulissit pitää olla kunnossa. Talo, mökki, auto, lomat jne. Sitten nelikymppinen mies väsyy. Ei enää stondaa ja elämä ahistaa. Ehkä käydään vieraissakin ja naiset lähtevät rimpsalle Lappiin tai jonnekin muualle A-luokan lomalle.
Onneksi minulta on ikävuodet 30-40 jo ohi.
50 elämä on antoisaa.
Jouduin elämässäni melko kovaan rasistustestiin.
Kyllä elämässä kannattaa satsata Jane Fondan mainitsemaan kolmanteen näytökseen.
50 iässä aikuisena elämä on mukavaa. Vihdoinkin saa tehdä vapaasti mitä haluaa. Lapset ovat jo isoja, omat vanhemmat jo haudassa kauan aikaa sitten. Olen vastuussa vain itsestäni. Ex-ukkokultakin on hyvässä hoidossa uuden naisen kanssa. Kyllä hän puhaltaa pipeihin minun puolesta.
Nyt vilkaisen vielä Soneraplazan Elleihin, laitan vaatteet päälle ja eikun menoksi.
Toivottavasti ehdin kotiin illalla katsomaan tv-sarjaa Kukkia ja Sidontaa. Rakastan kuvauksia arkirealismista. Nauroin jokin aika sitten kippurassa Nousukausi-elokuvalle. Absurdia huumoria. Ihan samanlaista kohellusta kuin minun elämä.
Välillä ihan ymmärrettävää tekstiä, mutta välillä taas ihan sekoa....
Al-anon on alkoholistien läheisten tukiryhmä ja jos sulla on kokemusta alkoholistista elämässäsi niin et voi millään sanoa että "kyllä meidän naisten pitää mennä itseemme".
Nyt ei sanat riitä kertomaan, niin vihainen.
Olen kolmatta kertaa naimisissa ja silti maailman yksinäisin ihminen. Olen ollut yksin avioliittojeni aikana ja niiden välissä. Aina on tuntunut siltä että tässä maailmassa ei ole ketään minua varten. Kumpikin aiempi avioliitto loppui mieheni petoksiin. Lapsia minulla on kaksi ja rakastan heitäkin syvästi mutta eihan se riitä elämän sisällöksi. Olen hukannut ITSENI!!! Luulin että rakastava mies tai lapset tai "jokin normaali" riittäisi täyttämään elämäni mutta ei se riitä. Ja pahinta on se että olen mennyt tekemään lapsia väärästä syystä eli muka oman elämäni täytteeksi kun en edes tiennyt mitä elämältäni oikeasti haluan. Enkä vieläkään tiedä. Itken ja pelkään, pitäisi varmaan jättää kaikki ja lähteä pois...
Eli ole onnellinen ainakin siitä että et ole tyytnyt vähempään QQ; eli ottanut puolisoa vain puolison ja "normaalin kodin" takia vaan odotat ja etsit uskollisesti juuri sitä oikeaa vaikka aika voikin tuntua pitkältä. Onnea sinulle etsinnässäsi ja elämässäsi; tunnut rehelliseltä ja aidolta ihmiseltä joka ei tyydy puolitiehen misään ja joku saa sinusta vielä todella hyvän puolison.
PS:Senkin voin sanoa että KANNATTAA maksaa siitä osakkeesta 500e/kk. Minulla on tätä nykyä kolme sijoitusasuntoa eli jos ei minulla muuta ole niin ainakin aikaa ja rahaa etsiä itseäni eläkepäivillä vaikka ympäri maailmaa. Niin ja ihmiset, uskokaa että raha EI tee sinusta onnellista jos et tiedä kuka SINÄ olet ja mitä sillä rahalla tahdot saada..