Rakastan

Olemme seurustelleet reilut kolme vuotta. Olemme väliaikaisesti uudella paikkakunnalla ja tyttöystäväni on ystävystynyt uuden miehen kanssa. Tunnen miehen ja hän on todella rento ja mukava tyyppi. Hän on ilmiselvästi ihastunut häneen, sen näkee ihan kaikesta. Sanoin eilen, että rakastan häntä enemmän kuin ketään muuta, ja että ketään toista ei ole koskaan ollut. Oikeesti ei ole ollut. Hän sanoi, että hänkin rakastaa minua, selvällä varauksella. Sitä kuitenkin oppii tuntemaan ihmisen kun on asunut useamman vuoden yhdessä. Minulla vain särkyy sydän ja joka hetki sattuu kuin joku vääntäisi puukolla sydäntä. Työnteosta ei tule mitään, ajatukset karkailevat joka hetki, koska ajattelen vain, että miksei hän voi kertoa. Kunnioittaisi edes sen verran, olen mielestäni sen ansainnut. Kuitenkin haluan vain hänen parastaan, ja jos hän on toisen kanssa onnellinen, niin hyvä hänelle. Olin vaan jo odottamassa yhteistä tulevaisuutta ja kesähäitä. Olen kuitenkin nyt niin kaukana ystävistä ja omasta perheestä uudella paikkakunnalla, etten edes tiedä kenelle voisin purkautua. Itken itsekseni.
0442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Omena kirjoitti:

Olemme seurustelleet reilut kolme vuotta. Olemme väliaikaisesti uudella paikkakunnalla ja tyttöystäväni on ystävystynyt uuden miehen kanssa. Tunnen miehen ja hän on todella rento ja mukava tyyppi. Hän on ilmiselvästi ihastunut häneen, sen näkee ihan kaikesta. Sanoin eilen, että rakastan häntä enemmän kuin ketään muuta, ja että ketään toista ei ole koskaan ollut. Oikeesti ei ole ollut. Hän sanoi, että hänkin rakastaa minua, selvällä varauksella. Sitä kuitenkin oppii tuntemaan ihmisen kun on asunut useamman vuoden yhdessä. Minulla vain särkyy sydän ja joka hetki sattuu kuin joku vääntäisi puukolla sydäntä. Työnteosta ei tule mitään, ajatukset karkailevat joka hetki, koska ajattelen vain, että miksei hän voi kertoa. Kunnioittaisi edes sen verran, olen mielestäni sen ansainnut. Kuitenkin haluan vain hänen parastaan, ja jos hän on toisen kanssa onnellinen, niin hyvä hänelle. Olin vaan jo odottamassa yhteistä tulevaisuutta ja kesähäitä. Olen kuitenkin nyt niin kaukana ystävistä ja omasta perheestä uudella paikkakunnalla, etten edes tiedä kenelle voisin purkautua. Itken itsekseni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu