Tapahtunut tosielämässä.
Meillä takana pian 21 v yhteistä taivalta, avioliittoa vuosia ja lapsia on.
Kävin läpi kohtalaisen itsetutkiskeluvaiheen ja luulin jo vaikka mitä. Jokainen nelikymppinen, ehkä kolmikymppinenkin, tai joku, joka jotakin "ikävaihetta" läpikäy, tietää ehkä niitä asioita joita läpi joutuu käymään.
Kiteytän oman kriisini tässä nyt siihen, mikä luulin parisuhteen olevan, millaiseksi sen luulin tulevan, millaisen sen olisin toivonut olevan, mitä vikoja siitä löysin, jne...tjsp...
Olin kaiken pohdinnan keskellä jo eroa tekemässä. Mieheni on hieno mies, kiltti, turvallinen, osaava, venyvä,...taas toisaalta itsepäinen, vastustava, oman tahdon omaava, Mies, ...hellä, raju, surua ilmaiseva, suuttuvakin ...
Eli näin ajateltuna Hieno mies.
Tätä en tajunnut tuolloin tajunnut.
Jossakin vaihessa ymmärsin, että itsessäni on asioita, jotka mun täytyi käydä kokonaan ja rypien läpi, jotta voisin eteenpäin mennä itseni kanssa ja tätä kautta olemaan kumppani lähimmälleni ja kanssakulkija muillekin.
Aikaa kaikki vei ja voimat meinasivat (kummaltakin meiltä) loppua.
Tulos:
Mä olen ihmisenä omanlaiseni, viimeinkin.
En enää kuvajainen tai sellainen, jollaiseksi kuvittelin naisen. En enää kantanut niitä vaateita, joita "menneet sukupolvet" tai ympäristö tai "naapurit ja kaverit" mulle "asettivat". Riisuin kaikki kuoret pois ja nauroin kun nauratti ja mökötin, kun mökötytti.
Nyt mieheni kysyy...:"Hei kukas sä oletkaan?"
Me tutustutaan taas uudelleen, ihan uusilla kantimilla ja - rakastuttiinkin taas
Meillä takana pian 21 v yhteistä taivalta, avioliittoa vuosia ja lapsia on.
Kävin läpi kohtalaisen itsetutkiskeluvaiheen ja luulin jo vaikka mitä. Jokainen nelikymppinen, ehkä kolmikymppinenkin, tai joku, joka jotakin "ikävaihetta" läpikäy, tietää ehkä niitä asioita joita läpi joutuu käymään.
Kiteytän oman kriisini tässä nyt siihen, mikä luulin parisuhteen olevan, millaiseksi sen luulin tulevan, millaisen sen olisin toivonut olevan, mitä vikoja siitä löysin, jne...tjsp...
Olin kaiken pohdinnan keskellä jo eroa tekemässä. Mieheni on hieno mies, kiltti, turvallinen, osaava, venyvä,...taas toisaalta itsepäinen, vastustava, oman tahdon omaava, Mies, ...hellä, raju, surua ilmaiseva, suuttuvakin ...
Eli näin ajateltuna Hieno mies.
Tätä en tajunnut tuolloin tajunnut.
Jossakin vaihessa ymmärsin, että itsessäni on asioita, jotka mun täytyi käydä kokonaan ja rypien läpi, jotta voisin eteenpäin mennä itseni kanssa ja tätä kautta olemaan kumppani lähimmälleni ja kanssakulkija muillekin.
Aikaa kaikki vei ja voimat meinasivat (kummaltakin meiltä) loppua.
Tulos:
Mä olen ihmisenä omanlaiseni, viimeinkin.
En enää kuvajainen tai sellainen, jollaiseksi kuvittelin naisen. En enää kantanut niitä vaateita, joita "menneet sukupolvet" tai ympäristö tai "naapurit ja kaverit" mulle "asettivat". Riisuin kaikki kuoret pois ja nauroin kun nauratti ja mökötin, kun mökötytti.
Nyt mieheni kysyy...:"Hei kukas sä oletkaan?"
Me tutustutaan taas uudelleen, ihan uusilla kantimilla ja - rakastuttiinkin taas
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihanaa luettavaa. Olet löytänyt vihdoin oman itsesi, ympäristön paineista riipumattoman.
Yllättävän usein sorrumme muokkaamaan omaa kuvaamme muiden ihmisten toiveisiin.
Koska juttusi oli päiväni pelastus, toivotan sinulle hyvää päivän jatkoa. KIITOS!
Luin taas mielenkiinnolla tuotoksesi ja totesin, että kaipa naisten ja miesten itsetutkiskelu on normaalia aikuiseksi kasvamista. Tässä tulen ajatelleeksi, että arvostan sinua ihmisenä erittäin paljon, koska et heittänyt parisuhdettasi roskiin, vaan teit töitä itsesi kanssa. Koska omassa elämässäni olen havaitsevinani omasta paremmasta puoliskostani samoja piirteitä, toivon, että oma toimintani, eli tilan ja ajan antaminen helpottaa tätä itsepohdiskelua ja johtaa parisuhteen syvenemiseen entisestään.
Toivon kaikille pariskunnille ja itsetutkiskelua harjoittaville pitkämielisyyttä ja järkevää harkintaa. Hyvää ja tasapainoista elämää kaikille ja ennenkaikkea rakkautta ja lämpöä ajatuksiin ja tekoihin.
FunToy