On se hirveää tajuta ettei merkinnytkään yhtään mitään toiselle. Ja itselle se toinen oli kaikki ja enemmänkin. Meinaan tukehtua. Itkettää niin etten saa itkettyä.
Ainoa keino päästä jotenkin kuiville on olla ottamatta koskaan yhteyttä, luojan kiitos ei ole lapsia tai muuta jotka pitäisivät kiinni ihmisessä joka vain nöyryytti mua loputtomiin, tahtomattaan mutta kuitenkin...
Nyt menin tuskassani raivomaan hänen äidilleenkin, meni viimeiset arvostuksenrippeet tulevan anopin silmissä mutta eipä hän mikään tuleva enää olekaan, joten hällä väliä.
Sattuuu loputtomasti.
Ainoa keino päästä jotenkin kuiville on olla ottamatta koskaan yhteyttä, luojan kiitos ei ole lapsia tai muuta jotka pitäisivät kiinni ihmisessä joka vain nöyryytti mua loputtomiin, tahtomattaan mutta kuitenkin...
Nyt menin tuskassani raivomaan hänen äidilleenkin, meni viimeiset arvostuksenrippeet tulevan anopin silmissä mutta eipä hän mikään tuleva enää olekaan, joten hällä väliä.
Sattuuu loputtomasti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
pyh,päivä on kaunis,joo älä riipu uppoavas laivas,ulos käveleen
Omasta kokemuksesta tiedän, että toi tuntuu todella pahalle. Itelle sattui edellisen tyttöystäväni kanssa juuri noin.
Hirveesti vakuuteltiin, kuinka tärkee oon ja yhteisii suunnitelmia jne. No kokoajan nähtiin harvemmin ja harvemmin, koska toisella oli niin "kiire". Pahimmillaan ei nähty kolmeen viikkoon vaikka asutttin huiman 2 kilsan päässä toisistamme.
Lopulta aloin kyllästymään ja tiivaamaan missä mennään ja halusin käydä asiat läpi niin tuloksena sain tekstarin josko ollaan kavereita. No kyllä sen myötä tuli selväksi, kuinka paljon merkkaan. Ei edes viititty sanoa suoraan päin naamaa. Aika aikuismaista vai mitä? Oltiin tuollion kummatkin 29 vuotiaita.
Aluks sattu ihan hemmetisti, koska olin tietysti korviani myöten rakastunut tähän neitoon mutta rupes parin kuukauden jälkeen helpottamaan, koska tajusin, että näin oli mullekin parasta. Ei sellaisesta suhteesta tuu mitään jos toinen ei anna minkäänläistä vastakaikua jne. Pahimmassa tapauksessa meille olisi syntynyt yhteinen lapsi ja eläisin täysin kylmässä liitossa, jota ainoastaan yhteinen lapsi pitäisi nipussa. Sellainen tilanne repisi henkisesti mut täysin.
Tsemppii sulle ja toivottavasti löydät miehen, joka aidosti susta välittää. Mikään ei ole ihanampaa, kuin saada huomiota sellaiselta ihmiseltä, jot itse todella rakastaa.
Kevät tulee ja haavat paranee. Usko pois.
edellisen kanssa. Yhteydenpito väheni koko ajan ja naisella oli muita menoja ja halusi olla enemmän yksin. Suhteen alussa tämä tuli selväksi, mutta hän oli kuitenkin aktiivisempi alussa ja minä passiivisempi. Menin sitten rakastumaan ja huonostihan siinä kävi loppujen lopuksi. Jotenkin jäi vain hampaan koloon se, että hän luovutti liian helposti. Olisin ollut kyllä täysin luotettava mies hänen rinnallaan. Tuntuuhan se hyväksikäytöltä ja välillä sitä vihaa ja välillä taas rakastaa, mutta kai se loppujen lopuksi oli näin parasta.
kaydä juuri samalla tavalla... ensin varautuneesti suhteeseen ja kun rakkaus vei voiton niin reisille meni!! Mutta elämä jatkuu kun vaan unohtaa tuollaisen nöyryytyksen...
Minkä ikäisiä olette? Kauanko ehdit seurustella?
Jaksamisia sulle.
No ite olen nyt 30v. Ei oltu kauheen kauan yhdessä 1.5v.
Olen 23, mies 21. Tavattiin 2,5 vuotta sitten. Ensirakkaus. Mieletöntä. Itse rakastin niin paljon...Mutta ollakseni rehellinen myönnän etten halunnutkaan nähdä totuutta, vaan uskottelin itselle että kyllä meistä vielä jotain tulee. Hän sanoi aina ettei lupaa soittavansa. Lainasi rahaa, onneksi ei paljon, jota ei palauttanut...tuntuu että on niin hyväksikäytetty olo.
Mutta selviän kyllä, tiedän sen. Vaikka pettymys on hirveä ja tuntuu kauhealta tajuta miten paljon aikaa on tuhlannut turhaan ihmiseen, vuosia nuoruudesta.
Kiitos kaikille jotka vastasivat. :)