Me erottiin sunnuntaina poikaystävän kanssa. Syy oli oma tyhmyyteni, mutta silti sattuu niin kamalasti. Mä mietin vaan että miten mä jaksan huomiseen. Tää ihminen oli kaikkeista tärkein ja rakkain mulle ja silti mä tein niin.
Me oltiin baarissa lauantaina ja tietysti sitten juttelin yhden mun entisen luokkakaverin kanssa, siis miespuolisen. Ja sitten mä lähdin kotiin normaalisti poikaystävän kanssa, jota mä rakastan ihan kamalasti. No meille tuli myös tämän mun poikakaverin kaveri, jonka mä olin joskus ohimennen nähnyt vaan en koskaan jutellut sen kanssa. Se sitten aukoi päätänsä mulle ja meni hermot joten kysyin että saanko mä lähteä kaverini luo kun siellä oli jatkot ja se oli kuulemma ok. Mä sitten lähdin ja kuinkas ollakaan se entinen luokkakaveri soitti ja pyysi luokseen jatkoille ja tietysti kännissä kun olin niin lähdin. Ja matkalla jo teki mieli palata takaisin. En vaan voinut kun oli niin pitkä matka ja siten päädyin tämän luo yöksi. Yön nukuin sohvalla ja mitään kummempaa ei tapahtunut sillä hän oli kännissä ja minä en halunnut edes pettää. Mutta... Valehtelin aamulla poikaystävälleni ja hän sai tietää sen ja jätti tietysti. Oma oli vikani tiedän.
Silti on niin paska olo. Ja koko ajan syyttelen itseeni. Mä en tajua miksi mä menin paitsi että mä olin vihainen mutta miksi??? Mä en pysty syömään enkä nukkuun. En mitään. Mulle kaikkein rakkain ihminen kärsii sen takia mitä mä tein. Mä satutin ihmistä jonka ei ikinä pitäisi joutua mun vuoksi itkemään. Ja se repii mut rikki. Miten mä voin olla niin paha?
Me oltiin baarissa lauantaina ja tietysti sitten juttelin yhden mun entisen luokkakaverin kanssa, siis miespuolisen. Ja sitten mä lähdin kotiin normaalisti poikaystävän kanssa, jota mä rakastan ihan kamalasti. No meille tuli myös tämän mun poikakaverin kaveri, jonka mä olin joskus ohimennen nähnyt vaan en koskaan jutellut sen kanssa. Se sitten aukoi päätänsä mulle ja meni hermot joten kysyin että saanko mä lähteä kaverini luo kun siellä oli jatkot ja se oli kuulemma ok. Mä sitten lähdin ja kuinkas ollakaan se entinen luokkakaveri soitti ja pyysi luokseen jatkoille ja tietysti kännissä kun olin niin lähdin. Ja matkalla jo teki mieli palata takaisin. En vaan voinut kun oli niin pitkä matka ja siten päädyin tämän luo yöksi. Yön nukuin sohvalla ja mitään kummempaa ei tapahtunut sillä hän oli kännissä ja minä en halunnut edes pettää. Mutta... Valehtelin aamulla poikaystävälleni ja hän sai tietää sen ja jätti tietysti. Oma oli vikani tiedän.
Silti on niin paska olo. Ja koko ajan syyttelen itseeni. Mä en tajua miksi mä menin paitsi että mä olin vihainen mutta miksi??? Mä en pysty syömään enkä nukkuun. En mitään. Mulle kaikkein rakkain ihminen kärsii sen takia mitä mä tein. Mä satutin ihmistä jonka ei ikinä pitäisi joutua mun vuoksi itkemään. Ja se repii mut rikki. Miten mä voin olla niin paha?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et ole paha. Olit humalassa ja ajattelematon. Ihmisiä täällä ollaan kaikki, jokainen meistä tekee virheitä. Jos et edes mennyt loppuun asti, et ollut välinpitämätön.
Koita puhua hänelle. Jos puhe ei auta, anna ajan kulua, niin vaikeaa kun se onkin. Anna poikaystävällesi aikaa ajatella rauhassa asioita. Lopputulosta ei kukaan toinen vielä tiedä, mutta tosiasia on, että sinun tulee ottaa vastuu omista tekosistasi. Niin humalassa kuin olitkin ja kuinka paljon sitä nyt kadutkin. Se ei auta, tehty mikä tehty. Pallo on nyt poikaystävälläsi ja toivottavasti hän antaa sinulle anteeksi.
Tsemppiä sinulle kovasti jatkoon, kävi miten kävi! Älä nyt mollaa itseäsi ihan maanrakoon, käytä se energia poikaystäväsi lepyttely-yrityksiin ja opiksi ottamiseen!
Sattuu, varmasti. mene jollekin, jolle voit puhuu ensin ton olon pois. Ja sit sen jalkeen ajattele, mitä haluat elämältä, ja mitä haluat tehdä...
bänät tuli. Okei, sä valehtelit, mutta et pettänyt. Jokainen hädissään joskus keksii valkoisia valheita.
Ehkä voitte vielä selvittää asian?
Se ei ole puolustus että on kännissä. Ja nyt pari päivää kaiken sen jälkeen alkaa ajatukset olla selvemmät. Mä mietin jo tulevaisuutta. Ja tämä entinen jätkäkaverini kyllä sanoi että haluaa yrittää muuttaa asiat toisin mutta haluaa nyt aikaa. Mutta mä en vaan jaksa odottaa ja kituuttaa. Tuntuu että pitäis tehdä jotakin mutta kun kaikki on myöhäistä. Ei se auta että mä jankutan samoja asioita koko ajan. Se alkaa ärsyttää.
Jos mä ikinä saan uuden mahdollisuuden, mitä mä eniten tässä maailmassa haluan, en taatusti ikinä petä millään muotoa. En vaikka mikä tulis. En vaan haluaisi enää nähdä sitä kaikista rakkainta ihmistä niin hajalla.
Sen jälkeen kun mä ton ensimmäisen kirjoitin me juteltiin ja hän sanoi vaan että rakastaa ja välittää mutta haluaa ajatella ja miettiä. Ja ettei hän ole päättänyt mitään vielä. Ja siksi ei heti halua päättääkään koska jos hän nyt ottaisi takaisin tuntuisi kuulemma kuin vain hyväksyisi kaiken. Ei se kyllä ole totta että mä siis ajattelen että se olisi tai oli hyväksyttyä. Tottakai luottamus kärsii. Ja mä ymmärrän sen. Mutta ei tää silti helppoa ole. Välil itkettää ja tänään mä olen kyllä jo onnistunut nauramaankin. Kai se tästä pikkuhiljaa.....