Olen avoliitossa elävä mies. Ensimmäinen lapsemme syntyi 1,5 kuukautta sitten. Siihen asti olimme muutaman vuoden yhdessäoloajan "eläneet" toisillemme.
Nyt molempien huomio tietysti kiinnittyy pääasiassa vauvaan ja me molemmat rakastamme vauvaa ja hyvä niin!
Jotenkin vain tuntuu, että me molemmat koemme olevamme paitsiossa ja että toinen osapuoli ei enää välitä ja näin olisimme etääntymässä toisistamme - näin itse asian koen. Onko molemmilla lyhyistä yöunista johtuvaa masennusta vai mikä mättää?
Nyt molempien huomio tietysti kiinnittyy pääasiassa vauvaan ja me molemmat rakastamme vauvaa ja hyvä niin!
Jotenkin vain tuntuu, että me molemmat koemme olevamme paitsiossa ja että toinen osapuoli ei enää välitä ja näin olisimme etääntymässä toisistamme - näin itse asian koen. Onko molemmilla lyhyistä yöunista johtuvaa masennusta vai mikä mättää?
Vastaukset 9
Vanhimmat
hei!
onnittelut vavin johdosta teille. Itselläni on kohta vuoden ikäinen pojan vesseli. Sun pitäs ehdottomasti nyt muistaa että teidän vauva on vasta 1,5kk!! Eli puolisosi ja sinä opettelette vasta elämään 3 hengen perhe elämää, joka on ihan erilaista kuin kahdestaan..noin alussa äitinä varsinkaan ei jaksa ajatella hirveesti parisuhdetta vaan pääasiana on pienen lapsenne hyvinvointi,,yritä tai yrittäkää oppia että parisuhde tulee muuttumaan lapsen myötä. anna aikaa vauvalle ja vauvan äidille, äiti on vielä väsynyt synnytyksestä ja kaikesta muutoksesta,vaikka itse ei ehkä myönnäkkään!muista että myös hormonaalisesti tilanne erilainen naisella ja nainen tarvitsee miehen tukea,jotta jaksaa hoitaa pienokaista. Oikeasti en ymmärrä puheita parisuhteen hiipumisesta jos lapsi vasta noin pieni,se on vaan uusi elämäntilanne johon tottuu kun antaa aikaa..kun hoidat vauvaa, hoida myös vavin äitiä, niin kaikki on paremmin,ehkä saat kuukausien päästä sitten vavin äitiltä palkkion=)
Voimia arkeen ja isoon onnelliseen muuttuneeseen elämään!
Voimia ja kivaa kevättä sinnekin :)
kivaa kevättä, lapsen teko kyllä helppoa on mutta muutos on suuri, ihana ja iloinenkin asia.oikeasti noi asiat oli meilläkin mielessä kun muutos oli niin kamalan suuri.muistetaanhan että meidän lapsetkin voi hyvin kun parisuhde voi hyvin!! paitsi,,,myös yhteenotot on normaalia=)
Tänne ei ole vielä syntynyt mutta on syntymässä. Se minkä verran se vaikuttaa suhteeseen, riippuu paljon ihmisistä, luonteista ja siitä miten hyvin toisen loppujen lopulta tuntee. Ja ainahan sitä voi toisesta paljastua yllättäviäkin puolia. Tunnen itsekin joitain ihmisiä, joissa vauvan myötä äiti on ottanut selvän "pomon" roolin, että näin asiat tehdään ja isälle on tehty jopa kirjallisia ohjeita vauvan kanssa vietettävästä vapaapäivästä :O Voihan toki jotkut muistilappuset olla tarpeen, mutta itse pyrin siihen, että isä pääsee olemaan mukana vauvan hoidossa siltä osin itsenäisesti, että osaa ne jutut sitten ilman kirjallisia ohjeitakin :)
Nukutteko te molemmat lyhyitä yöunia? Meillä suunnitelmissa on, että vauva nukkuisi omassa huoneessa jo alusta asti. Tosin vaikka nukkuisi samassa huoneessa, epäilen että mies heräisi edes itkuun :D Tosin mies oli epäilevämpi sen suhteen, että voiko sitä vauvaa laittaa omaan huoneeseen heti, heh.. ja viereiseen huoneeseen on matkaa noin kolme metriä :D
Keskustelkaa ja muistakaa huolehtia ja huomioida myös toisianne.
Juu vaavi nukkuu samassa huoneessa ja mäkin olen sen verran herkkäunininen että oon pääasiassa kaikki vauvan syöttämiset hereillä. Aamupuolella yötä molemmat nukkuu "koiranunta" kun vaavi kähisee.
Molemmille tekis kyllä hyvää nukkua välillä paremmin. No kait sitte joskus...
Juu, se on väsymys ja siitä syntynyt neuvottomuus, joka siinä nyt puhuu sun suulla.
On iso elämänmuutos kun lapsi tulee parisuhteeseen. Alussa sitä on hiukan pallohukassa yks jos toinenkin ja tunteetkin on ristiriitaisia, kunnes totutaan, löytyy uusi rytmi elämään, uusia rutiineja jne. Ne helpottaa uudesta arjesta selviytymistä ja pian alkaa löytyä aikaa ja energiaa puolisonkin paijaamiseen ja tukemiseen.
Te tuette toisianne jo pelkällä läsnäolollanne ja sillä tiedolla, että olette rakastava pari ja pidätte yhdessä huolta jälkeläisestänne.
Se yksilö ei todellakaan uhkaa teidän liittoanne, se vaan vähän uudelleenjärjestää teidän elämäänne. ; )
Menkää välillä nukkumaan vanhemmillenne tai vaikkapa hotelliin, niin mekin tehtiin kun oikein rassas ja väsytti ja työelämäkin painoi niskassa. Univelkojen poistuttua jaksettiin taas eteenpäin.
Pitäkää huolta itsestänne!
tahtoa parisuhteenne rakentamiselle, teitä on nyt kolme ja yksi heistä on täysin avuton. On kohtuullista, että molemmat lohkaisevat palan huomiostaaan kolmannelle ihmiselle.
Löytäkää toisenne uudessa tilanteessa ja löytäkää aikaa toisillenne, vaikka aikaa ei enää ole vuosikymmeniin samalla tavalla keskenänne kuin ennen oli.
Lapset tuovat parisuhteeseen uuden tilanteen ja tietyllä tavalla sopeutumiskriisin, jossa tarvitaan henkistä kasvua ja vastuuta kolmannesta, neljännestä viidennestä...ännännestä lapsesta ja puolisosta.
Kyllä se siitä asettu uomiinsa, kun vähän aikaa totuttelette olemaan perhe. Vauva vie lähes kaiken huomion vähintään puoli vuotta; ehkä tuplasti enemmän tai vielä enemmänkin aikaa. Kyllä te vielä ehditte omistautua toisillennekin; jopa liiaksikin...
VOI SIITÄ ON JO KAUAN, MUTTA MUISTAN TUON HETKEN KUIN EILISEN.
MUISTAKAA HUOMIOIDA TOISIANNE JOKA HETKI JA HOITAKAA YHDESSÄ JA VUOROTWLKAA HOIDOISSA, JOTTEI LAPSI OPI VAIN ÄITIIN. SE ON TÄRKEIN .SILLOIN VOI ÄITIKIN LÄHTEÄ PARIKSI TUNNIKSI ULOS TAI KAUPPAKESKUKSEEN TAI LEFFAAN TAI.. ANOPPI JA VANHEMMAT OVAT MYÖS OLEMASSA JA JO TUON IKÄINEN ON JO OMAKSUNUT OMAN PÄIVÄRYTMIN.
HARJOTTELEMAAN VAAN NIIN PÄÄSETTE ULOS YHDESSÄ.
MIEHEN TULEE HUOMIOIDA VAIMOAAN JA SAMOIN NAISEN MIESTÄÄN. EI SAA REPSAHTAA, PITÄÄ PITÄÄ HUOLI ULKONÄÖSTÄÄN JA VAATETUKSESTAAN. ÄLÄ REPSAHDA.