Haluaisitko

Niin siis kysymys on se että jos, tässä tapauksessa lapseton noin 35v mies haluaa oman lapsen. Niin löytyykö tästä maasta enää lapsettomia noin 30 vuotiaita naisia jotka ei olisi itsekkäitä iki sinkkuja, tai jo lapsensa tehneitä, vai heitänkö toiveet omasta perheestä kaivoon?
3604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä meitä vielä löytyy. Meitä, jotka toivovat löytävänsä Sen Ihanan Miehen, jonka kanssa asettua aloilleen ja perustaa perhe.

Äänestä
  • kyllä niitä tyttöjä löytyy!! Missä on isiks haluavat?? vuosimallia -76 huutelee

    Äänestä

Siis älä missään nimessä heitä toiveitasi kaivoon!

En tosin ole 30vee mutta silti olen lapseton enkä todellakaan mikään ikisinkku ja haluaisin oman lapsen mikäli se vain biologisesti on mahdollista. Ja vaikkei olisi niin adoptoisin lapsen silti.

Totta on että liian moni mies ["syyllisiä" löytyy myös naisista] on niitä ns. pettureita mikä varmasti vaikuttaa potentiaalisiin äiteihin mutta ei miehetkään kokonaan sitä naisten unelmaa perheestä voi tuhota. Itse mietin jo ajatuksen tasolla lapsen hankkimista yksin mutta sitten ymmärsin että se ei ehkä olisi minun lapselleni edunmukaista ainakaan vielä. Ajattelin sallia muutaman vuoden "hakuaikaa", josko se potentiaalinen isähahmokin löytyisi jostain. Vielä en ole toivoa omasta perheestä heittänyt kaivoon joten älä heitä sinäkään!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lapsen. kirjoitti:

Niin siis kysymys on se että jos, tässä tapauksessa lapseton noin 35v mies haluaa oman lapsen. Niin löytyykö tästä maasta enää lapsettomia noin 30 vuotiaita naisia jotka ei olisi itsekkäitä iki sinkkuja, tai jo lapsensa tehneitä, vai heitänkö toiveet omasta perheestä kaivoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu