Lähdöstäsi on kulunut nyt 12 tuntia, vaikka enhän minä niitä laske. Nähdään sanoit, ja suljit oven perässäsi. Näin kuinka kävelit pihan poikki autollesi ja sytytit tupakin. Et vilkaissutkaan taaksesi, vaan katosit pimeyteen. Seisoin siinä ikkunassa niin kauan kunnes en enää edes kuvitellut näkeväni autosi takavaloja. Hiljalleen kyyneleet valuu poskea pitkin.
Vai nähdäänkö, mietin. Tietysti tiesin että lähdet töihin, mutta pitikö sen tulla jo nyt? Tällä kertaa viivyit kaksi päivää. Kuolen nyt jo ikävään, ja epätietoisuus syö sisältä. Nähdään… Huomenna? Viikon päästä? Vuoden kuluttua? Joskus? Nähdään…
Puren huultani, mieli tekisi lyödä seinään mutta yksinäisyys vie voimat jaloistani ja lyhistyn lattialle. Miksi taas annoin sinun tehdä tämän minulle? Suljen silmät ja olen taas eilisessä. Näen poikamaisen virneesi, tunnen kätesi ympärilläni. Hetkellinen hyvän olon tunne katoaa, tuletkohan enää tällä kertaa takaisin?
Pyyhi ajatuksen mielestäni ja suljen silmäni uudelleen, olen taas eilisessä. Tällä kertaa muisto ei ole mieluinen. Kätesi on ympärilläni, ja minä ajattelen vahingossa ääneen. Olen ikävöinyt sinua. Hiljaisuus. Et vastaa mitään. Hetki kuluu ja lähdet. Mutta et viivy tuntia pidempään, kuitenkin tulet liian myöhään. Minä itken jo eteisessä.
Tekstiviestin merkkiääni saa minut taas kokoamaan ajatukseni, kyllä sinä vielä palaat. Luen viestin, se on sinulta. Olet pakannut, ja lupaat soitella kun tulet takaisin. Dejavu, tämä on tapahtunut jo aikaisemminkin. Viime kerralla löysit Elämäsi Rakkauden ja meidän ystävyytemme täytyi loppua. Muistan kuinka tuska repi minua, ja muistan kuinka vaikeaa oli yrittää unohtaa. En tiedä jaksaisinko sitä enää uudestaan, jaksaisinko yksinäisyyden ja yrittää jatkaa elämääni ilman sinua.
Kuitenkin seisoit taas kaksi päivää sitten oveni takana. Väsyneenä ja katuvan näköisena, tai niin ainakin uskottelen itselleni. Et kuitenkaan sanallakaan mainitse mitään viime kerrasta. Et edes pyydä anteeksi. Sekin tapahtunut jo aikaisemmin. Olen sinulle kuin jokin esine jonka voit halutessasi korvata. Tähän asti olet vain hetkiksi unohtanut minut, ja aina palannut takaisin mutta tiedän että joku kerta on viimeinen.
Vannoin viimeksi että se oli viimeinen kerta. Lupasin itselleni ettei minun tarvi sietää tätä enää. Kuitenkin tässä sitä taas ollaan Itkemässä perääsi. Yritän vakuuttaa itselleni että tämä kerta on todella viimeinen. Ei niin kuin ne muut viimeiset kerrat, tämä kerta on erilainen. Miksi olen niin tyhmä että annan sinun kerta toisen jälkeen tehdä tämän minulle?
Tiedän ettet tee tätä tahallasi. Et tekisi mitään loukataksesi minua. Et vaan ymmärrä että käytöksesi tosiaan loukkaa minua. Lupaat muuttua. Ethän ikinä tahtoisi menettää minua. Olenhan ainoa nainen josta todella välität. Ja minä uskon joka sanan. Kunnes tulee se kerta kun et enää tule takaisin...
Vai nähdäänkö, mietin. Tietysti tiesin että lähdet töihin, mutta pitikö sen tulla jo nyt? Tällä kertaa viivyit kaksi päivää. Kuolen nyt jo ikävään, ja epätietoisuus syö sisältä. Nähdään… Huomenna? Viikon päästä? Vuoden kuluttua? Joskus? Nähdään…
Puren huultani, mieli tekisi lyödä seinään mutta yksinäisyys vie voimat jaloistani ja lyhistyn lattialle. Miksi taas annoin sinun tehdä tämän minulle? Suljen silmät ja olen taas eilisessä. Näen poikamaisen virneesi, tunnen kätesi ympärilläni. Hetkellinen hyvän olon tunne katoaa, tuletkohan enää tällä kertaa takaisin?
Pyyhi ajatuksen mielestäni ja suljen silmäni uudelleen, olen taas eilisessä. Tällä kertaa muisto ei ole mieluinen. Kätesi on ympärilläni, ja minä ajattelen vahingossa ääneen. Olen ikävöinyt sinua. Hiljaisuus. Et vastaa mitään. Hetki kuluu ja lähdet. Mutta et viivy tuntia pidempään, kuitenkin tulet liian myöhään. Minä itken jo eteisessä.
Tekstiviestin merkkiääni saa minut taas kokoamaan ajatukseni, kyllä sinä vielä palaat. Luen viestin, se on sinulta. Olet pakannut, ja lupaat soitella kun tulet takaisin. Dejavu, tämä on tapahtunut jo aikaisemminkin. Viime kerralla löysit Elämäsi Rakkauden ja meidän ystävyytemme täytyi loppua. Muistan kuinka tuska repi minua, ja muistan kuinka vaikeaa oli yrittää unohtaa. En tiedä jaksaisinko sitä enää uudestaan, jaksaisinko yksinäisyyden ja yrittää jatkaa elämääni ilman sinua.
Kuitenkin seisoit taas kaksi päivää sitten oveni takana. Väsyneenä ja katuvan näköisena, tai niin ainakin uskottelen itselleni. Et kuitenkaan sanallakaan mainitse mitään viime kerrasta. Et edes pyydä anteeksi. Sekin tapahtunut jo aikaisemmin. Olen sinulle kuin jokin esine jonka voit halutessasi korvata. Tähän asti olet vain hetkiksi unohtanut minut, ja aina palannut takaisin mutta tiedän että joku kerta on viimeinen.
Vannoin viimeksi että se oli viimeinen kerta. Lupasin itselleni ettei minun tarvi sietää tätä enää. Kuitenkin tässä sitä taas ollaan Itkemässä perääsi. Yritän vakuuttaa itselleni että tämä kerta on todella viimeinen. Ei niin kuin ne muut viimeiset kerrat, tämä kerta on erilainen. Miksi olen niin tyhmä että annan sinun kerta toisen jälkeen tehdä tämän minulle?
Tiedän ettet tee tätä tahallasi. Et tekisi mitään loukataksesi minua. Et vaan ymmärrä että käytöksesi tosiaan loukkaa minua. Lupaat muuttua. Ethän ikinä tahtoisi menettää minua. Olenhan ainoa nainen josta todella välität. Ja minä uskon joka sanan. Kunnes tulee se kerta kun et enää tule takaisin...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Elät todella raastavaa vaihetta kun toivo ja epätoivo vuorottelevat. Se kuluttaa voimia valtavasti. KUn on vielä tunteita, uskoo ja toivoo niin uusi pettymys sattuu aina kipeästi. Yritä löytää muuta ajateltavaa, ystäviä, harrasteita tai vaikka matkusta. Joskus tuolta vedenjakajalta päästään parempaan, mutta useimmiten se on surutyön aloittamista, yhteisten muistojen ja hetkien luovuttamista ja valmistautumista suhteen loppuun. Joskus se vie vuosia, joskus vähemmän. On tärkeää että jaat nuo tunteesi jonkun luotettavan ihmisen kanssa. Olet itsesi paras kaveri. Ole hyvä itsellesi. Elämä kantaa ja pitää huolta siitäkin toisesta missä hän onkin. Ehkä kaikki aukeaa molemmille erilaisena, uutena ja jopa parempana. Kriisistä kasvaa uutta.
Olet kai aika tosissasi. Tunteesi ovat ihan pinnalla. Sun kannattaisi lukea alla tuon pompotettavan jutut, koska mies ei ole rehellinen tai suora, vaan käyttää sinua hyväkseen. Sanojahan riittää vaikka kuinka, mutta teot ovat ne, jotka kertovat totuuden. Yritä koota itsesi, panna asiat jonoon ja katsoa, missä oikeasti olet. Jos toinen rakastaa, ei hän petä eikä jätä toista yksin ja ilmesty yllättäen kuin joku Euroopan omistaja.
Minulla oli kerran suhde naisen kanssa, josta en oikeasti välittänyt, koska yläpäämme olivat liian eri tasolla. Jaksoin pitää suhdetta yllä, koska tiesin, että hän on tarvittaessa kuitenkin tavattavissa. Tunsin sisälläni syyllisyyttä, mutta myös samalla tiesin, että haluan suhteen päättyvän.
Toivon sinun löytävän oman itsesi ja sellaisen miehen, jossa suhde olisi selvästi selkeä ja molemminpuolinen. Tässä jutussa ei kaikki tunnu olevan ihan kohdallaan, koska olet ehkä vain hätävara.
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki rehellisyydestä. Mielestäni Daddy teit kauniisti kun olit rehellinen. Melko paljon voi antaa anteeksi ihmiselle, joka sanoo suoraan, että sori vaan, olit toiseksi paras, hätävara tai seksilelu.
Sekin on niin inhimillistä. Samoin miesten tarve palata narsistisesti ihailtavaksi rakastuneen naisen luo kuulemaan egoa hyväilevää suitsutusta, vaikka itse ei olisikaan niin varma miksi on mukana enää. Edellytetään melkoista kypsyyttä ja itsetuntoa tunnustaa nuo inhimilliset puolet itsessään. Luulen, että olet oppinut elämästä, elämään ja arvostamaan itseäsi ja muita ihmisiä...jopa naisia. Hienoa!