Nyt on ryhtiliikkeen aika. Suomi- ja sukupuolivihan on loputtava puolin ja toisin.
Miesten tulee alkaa kunnioittamaan suomalaista naista ja omaa kulttuuriamme. Miesten on aika ottaa paikkansa miehenä, eikä valittaa tai kiukutella kuin pienet lapset. Turha on valittaa suomalaisten naisten kamaluudesta, jos ette osaa pitaa puolianne. Mistä muusta kuin suomalaisen miehen heikkoudesta se kertoo, että haikaillaan alistuvasta naisesta? Suomalainen nainenkin on tyytyväinen, kun mies on suoraselkäinen ja vastuunsa kantava. Pientä muutosvastarintaa saattaa alkuun esiintyä, muttei se ole mies eikä mikään, joka siitä ei selviä. Turha valitus pois!
Suomalaisten naisten tulee lopettaa huonossa kansallisessa itsetunnossa piehtaroiminen. Jatkuva juopoista, väkivallasta ja romantiikan puutteesta vaikertaminen on kohtuutonta. Jos ette muunlaista miestä löydä, vika ei ole pelkästään miehissä.
Naisten tulee ottaa vastuuta omista tekemisistään. Pitäkää puolenne niin kotona kuin työelämässäkin. Turvapaikkashoppailijalle raskaaksi tuleminen ei sitä ole. Ympärileikkausten hyväksyminen, omasta uskostaan luopuminen tai arabiksi pukeutuminen ei sitä ole. Puolustakaa Suomalaista kulttuuria ja tuomitkaa kanssasisarenne, jotka siitä lipeävät.
Jos edelleen, niin miehet kuin naistkin, oletten niin varmoja muiden kulttuurien ylivertaisuudesta, niin muuttakaa toki paikanpäälle siitä nauttimaan. Miettikää tarkkaan seurustelukumppanienne motiiveja, jos he haluavat pika-avioliittoon ja asumaan Suomeen. Ovatko he teidän arvoisianne vai teidän hyväksikäyttäjiänne?
Kaiken tämän jälkeen suhtautminen oikein perustein solmittuihin monikulttuurisiin liittoihin ja Suomessa asuviin ulkomaalaisiin paranee. Älkää liatko omaa pesäänne ihastumisen tai seksin sokaisemilla järjettömillä teoillanne.

Vastaukset 9
Vanhimmat
kiihkorasisti. Eihän totuuksia saa saa sanoa tai kirjoittaa oikella nimillä: joudut vielä oikeuteen ja noitavainojen kohteeksi.
paljon helpompi on hakea kunnollinen vaimo aasiasta kuin lyödä koko ikänsä päätä seinään. Nim: kokemusta on
Sisu - pyh - hölmöyttä on olla tunnustamatta tosiasioita.
"Suomalainen nainenkin on tyytyväinen, kun mies on suoraselkäinen ja vastuunsa kantava."
Tämän palstan suomalaisilla "naisilla" on yleensä joku marokkolainen, turkkilainen tai algerialainen ressukka, joka ei itse edes pyllyään pyyhkiä.
Muslimimiehet nimenomaan huolehtivat hygienistaan, mm. peseytymällä aina ennen rukousta, joka on 5 kertaa päivässä. Tämän lisäksi on yleensä vielä erillinen suihkussakäynti. Lisäksi muslimit huolehtivat wc-hygieniasta, eli pesevät alapäänsä aina vedellä käynnin yhteydessä.
Suomalaiset miehet sen sijaan eivät käsitettä henkilökohtainen hygienia tunne, koska ruskeat ja keltaiset vanat vilkkuvat lähes poikkeuksetta kalsareissa. Ja sukuelimen puhtaapito ei myöskään ole selviö, vaan jokainen voi vain kuvitella miten paljon bakteereja heidän alapäässään oikein muhii.
Noinhan se kuuluisi olla.. Ü
mä tiedän uhden tyypin joka tälle palstalle kirjoittelee rasistisia kommentteja ja hänen oma sisko on oikeen ulkomaalaisten panopuu. Tämä sisko ollut kaksi kertaa mokunaimisissa ja molemmilla kerroilla ukot jätti kun ei sellasta kukaan viitti kauaa katella. Veli sitten kirjoittelee tänne kaikkee katkeruudessaan. Ois rehellinen ja kattos mikä se sisko oikeen on, nytkin sillä on yksi suomalainen mies kierroksessa ja toinen varamies on musta Afrikkalainen.
housuis jo. Kaikee se tasa-arvo teettää. :D
''Turkkilaiset saattavat olla epäsiistejä, mutta ne heistä, jotka ovat hartaita muslimeja, pitävät kyllä huolta hygieniastaan.''
voin sanoa että tämä hartaat muslimi väestö on likaisinta ja huonoimmin koulutetuin Turkissa.
Kulttuuri onkin kansan juuret.
Hävii kulttuuri, hävii kansa.