Olen hiukan ajatellut nykyajan ihmissuhdekarusellia; avioeroja puolessa liittoja, särkyneitä sydämiä, petttymystä ja katkeruutta ja lisänä isäpuoli- ,äitipuoli, lapsipuoli-ongelmat.
Miten tähän on tultu? Edellisen sukupolven aviolitot kestivät lähes järjestään kuolemaan asti ja lapset olivat epäilemättä tasapainoisempia. Nykyään lapsistakin vähintää 20 % on tutkimusten mukaan psyykkisesti häiriinyneitä.
No ainakin elokuvat, TV ja muu media markkinovat elämäntapaa, jossa partneria vaihdetaan kuin paitaa. Katsoinpa tässä yhden internertportaalin otsikoita: opastettiin naisille yhdenyön suhteitten etikettiä. Ikäänkuin yhdenyönsuhteet olisivat hyväksyttävä käytäntö ihmisten välillä..!
Mielestäni rakastumien on psykofyysinen ilmiö, voka vastaa ihmisellä eläinten keväistä kiimaa ja pesänrakennusviettiä. Sen ilmeinen tarkoitus on lisääntymisen varmistaminen ja parisidoksen syntyminen, mutta hormonaalisena tapahtumana, kesto on suhteellisen rajallinen.
Jostain käsittämättömästä syystä tämä parisuhteen alkua edistämään tarkoitettu kuohahdus on ainakin länsimaisesessa pintajulkisuudessa, varsinkin naistenlehdissä esitetty elämän tarkoitukseksi. Seuraukset voi arvata. Yksinkertaiset ja johdalteltavat ihmiset uskovat tällaiseen höperyyteen ja varsinkin naiset kuvittelevat, että kun "rakastatuminen" on loppunut, se on kaiken loppu ja mies muuttuu vastenmieliseksi, kun ei enää olla rakastuneita. Sitten sopiikin panna erohakemus vireille. Varsinkin kun lapset on jo saatu.
Naisethan sen useimmiten tekevät, muistaakseni 3/4 eroista.
Toinen asia on tietysti se, että kun on jo nuoruudessa totuttu vapaaseen ja irtonaiseen elämään, voi olla vaikea sopeutua elämään vain yhden ihmisen kanssa, vaihtelu puuttuu.
Toista se oli ennen. Ennen omaa sulhasta/ morsianta, ei muita sukupuolisuhteita ollut, ei liioin avioliiton aikana. Siksi ne kestivätkin koko eliniän. Yksitoikkoista elämää; ei seikkailuja, ei avioeroja, ei isä-, äiti- tai lapsipuolia juurikaan. Vain tasaista arkea
ja yksinkertaista elämää. Kadehditko?
Miten tähän on tultu? Edellisen sukupolven aviolitot kestivät lähes järjestään kuolemaan asti ja lapset olivat epäilemättä tasapainoisempia. Nykyään lapsistakin vähintää 20 % on tutkimusten mukaan psyykkisesti häiriinyneitä.
No ainakin elokuvat, TV ja muu media markkinovat elämäntapaa, jossa partneria vaihdetaan kuin paitaa. Katsoinpa tässä yhden internertportaalin otsikoita: opastettiin naisille yhdenyön suhteitten etikettiä. Ikäänkuin yhdenyönsuhteet olisivat hyväksyttävä käytäntö ihmisten välillä..!
Mielestäni rakastumien on psykofyysinen ilmiö, voka vastaa ihmisellä eläinten keväistä kiimaa ja pesänrakennusviettiä. Sen ilmeinen tarkoitus on lisääntymisen varmistaminen ja parisidoksen syntyminen, mutta hormonaalisena tapahtumana, kesto on suhteellisen rajallinen.
Jostain käsittämättömästä syystä tämä parisuhteen alkua edistämään tarkoitettu kuohahdus on ainakin länsimaisesessa pintajulkisuudessa, varsinkin naistenlehdissä esitetty elämän tarkoitukseksi. Seuraukset voi arvata. Yksinkertaiset ja johdalteltavat ihmiset uskovat tällaiseen höperyyteen ja varsinkin naiset kuvittelevat, että kun "rakastatuminen" on loppunut, se on kaiken loppu ja mies muuttuu vastenmieliseksi, kun ei enää olla rakastuneita. Sitten sopiikin panna erohakemus vireille. Varsinkin kun lapset on jo saatu.
Naisethan sen useimmiten tekevät, muistaakseni 3/4 eroista.
Toinen asia on tietysti se, että kun on jo nuoruudessa totuttu vapaaseen ja irtonaiseen elämään, voi olla vaikea sopeutua elämään vain yhden ihmisen kanssa, vaihtelu puuttuu.
Toista se oli ennen. Ennen omaa sulhasta/ morsianta, ei muita sukupuolisuhteita ollut, ei liioin avioliiton aikana. Siksi ne kestivätkin koko eliniän. Yksitoikkoista elämää; ei seikkailuja, ei avioeroja, ei isä-, äiti- tai lapsipuolia juurikaan. Vain tasaista arkea
ja yksinkertaista elämää. Kadehditko?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse olin 20 vuotta suhteessa ja nyt seurustelen miehen kanssa jolla on lapsi (itselläni ei ole). Minulla kun muita kokemuksia ei ole, niin tässä uudessa suhteessa on vaikea tulla toimeen kun vain minun pitäisi antaa periksi joka asiassa, siis muuttaa omaa itseäni. Mies ei sen eteen tee mitään. Ehkä siinä syy moneen eroon toistamiseen, on vaikea sopeutua jos molemmat eivät anna periksi eri asioissa. On vaikea muuttaa totuttuja tapoja. Tiedän myös, että olen nykyisin harvinainen, kun olen näin pitkään ollut saman miehen kanssa. Lapsista sanoisin, että niistä tulee varmaan osaksi siksi häirintyneitä, että molemmat eronneet vanhemmat yrittävät miellyttää lasta ja antavat kaiken periksi. Lapsi saa kaiken mitä haluaa maksoi mitä maksoi, tietsikalla tai pleikkareilla voidaan pelata koko päivä.Ppesulla ei tarvitse käydä jos ei halua. Jos lasta pyydetään tekemään jotakin ja hän kiletäytyy niin annetaan asian olla. Eihän lasta saa itkettää josko hän vaikka muuttaa pois. Tämä on selkeästi sitä avioero lapsen elämää, kun taas lapsilla joiden vanhemmat eivät ole eronneet on selvät pelisäännöt mitä heidän pitää tehdä, minkä verran peleillä saa pelätä, koska pitää mennä nukkumaan, mitä kuulloinkin ostetaan päätetään yhdessä eikä ostetaa noin 200€ synttärilahoja. Varmaan joku perheelline taas suuttuu, koska tselläni ei ole lapsia ja kuitenkinkirjoitan asiasta. Olenkin sitä mieltä, että en voi puuttua tällaisiin asioihin, vaan voin vain seurata tuttavaperheiden elämään ja poimia sieltä asioita.
Kyllä ennenkin jonkin verran oli sivusuhteita, mutta niistä vaiettiin kuoliaaksi - se kuului etikettiin :). Sitten aikanaan ne loppuivat omaan mahdottomuuteensa. Avioliitto oli se, joka kesti. Nykyisin kestävää ei liene kuin muutos :D.
Rakastuminen on ihan eri asia kuin rakastaminen; ennen keskityttiin rakastamaan eikä sillä tarkoitettu mitään pilvilinnojen rakentamista vaan ihan tavallista arkielämää. Nykyisin nämä parinvaihto-operaatiot johtuvat pelkästään siitä, että rakastumisen, tuon teiniajoilta peräisin olevan tunteen, pauloihin on jumitettu.
Toki on niitäkin, jotka rakastavat vain uudenlaista seksiä kaikkien mahdollisten eteentulevien ihmisten kanssa. Sääli, ettei normaali perhe-elämä onnistu, kun jompikumpi vanhemmista (tai molemmat) haluaa vain seikkailua.
..selvääkin selvempää on että miehet ja naiset ovat erilaisia.
Nykyaikana sitten kaiken pitää olla mahdollisimman tasa-arvoista.
totta hemmetissä minäkin teen oman osani kotitöistä, jnejne mutta rajansa kaikella.
Jos Nainen ei ole Nainen vaan jotain naisen ja miehen väliltä, eihän se onnistu.
Tai jos Mies ei ole Mies vaan jotain siltä väliltä..no se nähdään telkkarissa, kaikenmaailman homppeliohjelmia palvotaan..
Tällaisista pitäisi sitten rakentaa toimiva parisuhde?
Miehet olkaa oikeita Miehiä ja Naiset oikeita Naisia.
Uskokaa itseenne, älkää pettäkö ja tehkää työtä suhteen eteen!
Älkää olko niin itsekkäitä..parisuhde on kahden kauppa. Molemmilta vaaditaan asioita ja toinen pitää ottaa huomioon.
Kokemuksen syvällä äänellä - tällä hetkellä sinkku