Nettikeskustelupari meni naimisiin!

Luin Ilta-Sanomista, että "Ensimmäinen IS-nettikeskustelupari vihittiin!"

Ajatelkaa, kyllä joidenkin ns. peruskirjoitteleminen johtaa lähempään tutustumiseen ja jopa naimisiinmenoon asti. Onnea vaan heille. Tiedättekö Suomi24 palstoilta ketään, jotka olisivat menneet naimisiin, kun ovat ensin kirjoitelleet toisilleen ja sitten hiljalleen tavanneet livenä, jne? =)
141016
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

,,,

Äänestä

joten aika heikko tulos olisi jos siitä ei olisi mitään seurannut.

Äänestä

Kaikkea sitä uutisoidaankin.

Olen tavannut Evääni ensimmäisen kerran yli kaksi vuotta sitten chatissa. Nyt olemme muuttamassa yhteen. Minusta tämä ei ole mitenkään erikoinen tapa löytää toinen ihminen.
Netin kautta solmittuja suhteita on paljon. Kaikkia ei raportoida, ei sillä ole mitään merkitystä.

Aivan sama löytääkö ihminen toisen ihmisen täällä tai lintutornissa tai hississä.

Sietääkin pohtia mitkä ovat nettitapaamisen edut verrattuna esim kapakkalöytöihin. Rakentuuko suhde paremmalle pohjalle nettikeskusteluilla vai pintaan ihastumisella livettämössä?

Muuten, Eväältä terkut palstalle.

Äänestä
  • eväälle lämpimät terkut, mihin hän muuten on piiloutunut kun ei itse kirjoita palstalla? Muistaakseni aikoi viikon taukoa pitää, oliko jotain pesänrakennuspuuhia ;) Mutta sitä taukoa on nyt jo ollut vaikka kuinka pitkään....

    Teillä on ilmeisesti sitten muuttopuuhat menossa???

    Äänestä

  • Taikis kirjoitti:

    eväälle lämpimät terkut, mihin hän muuten on piiloutunut kun ei itse kirjoita palstalla? Muistaakseni aikoi viikon taukoa pitää, oliko jotain pesänrakennuspuuhia ;) Mutta sitä taukoa on nyt jo ollut vaikka kuinka pitkään....

    Teillä on ilmeisesti sitten muuttopuuhat menossa???

    Nettimäyhteyttä ei ole saatu rakennettua sinne vielä.
    Olen yrittänyt sumpparimaisesti referoida palstan eloa Eväälle.

    Kyllä hän tulee lähiaikoina.

    Äänestä

  • jokinen kirjoitti:

    Nettimäyhteyttä ei ole saatu rakennettua sinne vielä.
    Olen yrittänyt sumpparimaisesti referoida palstan eloa Eväälle.

    Kyllä hän tulee lähiaikoina.

    olen vähän potenut huonoa omaatuntoa, että jos sen mun purkauksen vuoksi on ollut kirjoittamatta. Välittänet pahoitteluni siitä akti-asiasta, vaikka kyllähän me se juteltiin selväksi, ainakin mun osaltani.

    Oletko huomannut tämän, kerrothan tästäkin Eväälle.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=553&posting=22000000014992702

    Pitää mainita tuosta listasta, en ole muistanut kertoa. Akti-asian otaan puheeksi myös. Myös puheeksi.

    Eikä täällä saa potea huonoa omaatuntoa. Hyvä jos kirjoitus on spontaania, olkoonkin vaikka ärähtelyä. Tuskinpa menneistä sanaluista on mitään pysyvää traumaa jäänyt kenellekään. Täällähän oppii sietämään ja nielemään.

    Ja vielä tässä kun naputan: kiitos siitä kirjeestä isällesi. Siitä innoittuneena kirjoitin heti perään.

    Päivänjatkot.

    Äänestä

  • Onnea teille oikein rutkasti.
    Olen seurannut kirjoituksianne. Olette harmooninen pari.

    Uskon että netin kautta syntyy yhtä paljon pareja kuin missä tahansa muuallakin. Jopa paljon helpommin.

    Äänestä

on selvästi "hyrinää" tietyillä pareilla nähtävissä ;D

Äänestä
  • mä en ole ainakaan huomannu! Taidat nähä päiväunia!

    Äänestä

  • tattis kirjoitti:

    mä en ole ainakaan huomannu! Taidat nähä päiväunia!

    sokea :D

    Äänestä

  • tittis kirjoitti:

    sokea :D

    Lähdenkin tästä opaskoiraa ulkoiluttamaan, vai toisinko päin se menee.

    Äänestä

  • minun ja tähtiksen kuumaa romanssia?

    Äänestä

  • vai? Vai homoromantiikkaa? Parejahan nekin on;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

turhaNtärkee kirjoitti:

Luin Ilta-Sanomista, että "Ensimmäinen IS-nettikeskustelupari vihittiin!"

Ajatelkaa, kyllä joidenkin ns. peruskirjoitteleminen johtaa lähempään tutustumiseen ja jopa naimisiinmenoon asti. Onnea vaan heille. Tiedättekö Suomi24 palstoilta ketään, jotka olisivat menneet naimisiin, kun ovat ensin kirjoitelleet toisilleen ja sitten hiljalleen tavanneet livenä, jne? =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu