moi teille.
noniin. 1½v tässä on kärvistelty koko suhteessa. siistä osa nyt sitten naimisissa.
En ajatellutkaan että "kaikki muuttuu", mutta toivoin ainakin että voitaisiin elää "niin kuin mies ja nainen". MUTTA EI!!
Riitoja ja sotia on ollut. Ja mies vain sanoo että "se on normaalia" "ei mikään suhde ole vain ihanaa ja riidatonta"... Mutta kun tää on joka viikkoista.
Kai minussa sitten on se vika!!!
Mies räyhää ja huutaa ja itkee... Minä olen vain hiljaa.
Kaikki asiat on käyty läpi moneen kertaan ja hän myöntää ongelmansa. Eteen päin ollaan päästy. Mutta samaa kierrettä tää on. Mennään miehen mielialojen mukaan. VAIKKA siis onhan mullakin tää hormooni -toimintani eli siis kiukutellakin osaan.
mutta nyt en näe pois pääsyä.
Mies on myöntänyt jo aiemmin, vuosi sitten, että hän on läheisriippuvainen. Siihen saatiin helpotusta hiukan, ja hän kävi psykologillakin. (niin kävin minäkin)
mutta nyt kaikki taas jatkuu. Mua ahdistaa se ettei tää ole mikään normaali parisuhde. Haluaisin sen olevan ja apuakin haluan hakea, taas!
no, nyt sitten olen lukenut opuksia ja netistäkin. ja löytänyt miehestäni paljon yhtäläisyyksiä persoonallisuushäiriöiseen. :/
Eli joko minä kuvittelen tai sitten tarttee hakea ja äkkiä APUA.
En halua erota, vaikka sekin on jo käynyt mielessä, kun en edes kotiin halua mennä ja muutenkin vain itkeskelen tätä tilannetta.
Rakastunkin varmaan kohta johonkin toiseen mieheen koska kaipaan lempeyttä ja hyvää oloa. :(
Ei mulla ole edes ystäviä tai jos olis niin en niitäkään vois tavata kun pitäis olla koko ajan miehen kanssa "koska ollaan mies ja VAIMO"
pää hajoaaa...
noniin. 1½v tässä on kärvistelty koko suhteessa. siistä osa nyt sitten naimisissa.
En ajatellutkaan että "kaikki muuttuu", mutta toivoin ainakin että voitaisiin elää "niin kuin mies ja nainen". MUTTA EI!!
Riitoja ja sotia on ollut. Ja mies vain sanoo että "se on normaalia" "ei mikään suhde ole vain ihanaa ja riidatonta"... Mutta kun tää on joka viikkoista.
Kai minussa sitten on se vika!!!
Mies räyhää ja huutaa ja itkee... Minä olen vain hiljaa.
Kaikki asiat on käyty läpi moneen kertaan ja hän myöntää ongelmansa. Eteen päin ollaan päästy. Mutta samaa kierrettä tää on. Mennään miehen mielialojen mukaan. VAIKKA siis onhan mullakin tää hormooni -toimintani eli siis kiukutellakin osaan.
mutta nyt en näe pois pääsyä.
Mies on myöntänyt jo aiemmin, vuosi sitten, että hän on läheisriippuvainen. Siihen saatiin helpotusta hiukan, ja hän kävi psykologillakin. (niin kävin minäkin)
mutta nyt kaikki taas jatkuu. Mua ahdistaa se ettei tää ole mikään normaali parisuhde. Haluaisin sen olevan ja apuakin haluan hakea, taas!
no, nyt sitten olen lukenut opuksia ja netistäkin. ja löytänyt miehestäni paljon yhtäläisyyksiä persoonallisuushäiriöiseen. :/
Eli joko minä kuvittelen tai sitten tarttee hakea ja äkkiä APUA.
En halua erota, vaikka sekin on jo käynyt mielessä, kun en edes kotiin halua mennä ja muutenkin vain itkeskelen tätä tilannetta.
Rakastunkin varmaan kohta johonkin toiseen mieheen koska kaipaan lempeyttä ja hyvää oloa. :(
Ei mulla ole edes ystäviä tai jos olis niin en niitäkään vois tavata kun pitäis olla koko ajan miehen kanssa "koska ollaan mies ja VAIMO"
pää hajoaaa...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hirveä sanoa:"Mut onnex enoo sun housuissas!" Pakkomielteistä ja riippuvuuksistakin pääsee eroon JOS VAIN HALUAA & MYÖNTÄÄ SAIRAUTENSA. Hakekaa ihmeessä lisää apua ongelmaan, ei aviolitto tarkoita että on koko ajan oltava yhdessä ja yhtä. Täytyy kummallakin olla tilaa hengittää ja olla vaikka itsekseenkin. Toivotan ONNEA & JAKSAMISTA ELÄMÄÄSI! = )
Kuulostat miehesi terapeutilta ..ukko hoitoon! Oma äijäni masentui ja se oli hirveää, koitin auttaa mutta joskus se lähin ihminen on väärä siihen. Ongelmia ratkotaan liian läheltä, ja ulkopuolinen näkee ne selkeämmin sekä saa neuvonsa paremmin perille, eli ukkosi ehkä ymmärtämään itsekin jotain. Tsemppiä ja voimia sulle!
ja nyt kaksi kuukautta sitten sain itsestäni sen verran irti että tein lopun suhteelle. Tuossa se nyt vieläkin juoksee nurkissa valittamassa kurjuuttaan ja valittaa sitä kaikille jotka jaksaa kuunnella.
Sekin on ollut hoidossa jo monet kerrat, siis oikein sairaalassa. (Riippuvainen, narsistinen ja passiivisagressiivinen persoonallisuushäiriö.) Kaiken tuon lisäksi hän on alkoholisoitunut. Kaikkea sikin sokin. Iän karttumisen myötä tilanne kuulemma vain pahenee.
Nyt saan nukkua yöni, ajatella asiani ja tehdä työni! Voin hengittää, tavata ihmisiä, istua tässä tai tuossa.
Kukaan ei mökötä tai raivoa. Kukaan ei ole häiriköimässä ja tönimässä. Kukaan ei laita kapuloita rattaisiin jos jotain yhteistä yritetään. Kukaan ei ole pilaamassa lomia. Kukaan ei ole kiukuttelemassa silloin kun sairastan.
Hyvältä tuntuu vaikka oma toipumiseni on vielä kesken.
Ole oman elämäsi herra. Usko omaan järkeesi ja arvostelukykyysi. Älä jää tuleen makaamaan!
o -ou!!!
no, joo.
haluaisin tietää että tiesittekö sen, että on kyse vakavammasta, mihin pitää puuttua, heti kun kaikkea ikävää alkoi "tapahtua"???
Kaksi pitkää suhdetta tällä miehelläni on jo takana, joista nainen lähti VAPAUTEEN!!
no... silloin kun meillä on ihan kivaa. Ajattelen että kyllä tää tästä. Mutta odotan vaan seuraavaa purkausta, mikä siletä tulee.
--> ja tää on jo vaikuttanut muhun.. Alussa yritin elää normaalisti, mutta mua epäiltiin jätkuvasti. No, nyt en sittne uskalla edes kertoa kaikkea, kun pelkään reaktioita.
t.alkuperäinen
Silloin kun tapasimme hän oli erittäin hurmaava. Ehdottoman älykäs ja nami-miehekäs. Komea ja kaikkea ihanaa. Komeus ei häipynyt mutta kaikki muu häipyi aika nopeasti yhteen muuttomme jälkeen.
Alkoholiongelmastakin hän sanoi jo päässeensä edellisen eronsa jälkeen hoidossa ollessaan. Siltä ei kyllä näyttänyt mutta olin tyhmä ja itsepäinen vaikka minua varoitettiin. Olihan edessäni elämäni mies:/
Pikkuhiljaa huomasin kaikkea turhista kiukustumisia yms. Ajattelin vain, että kunhan vielä vähän tutustumme hän huomaa olevansa minun kanssani eikä luule minua samanlaiseksi kuin entisiään:(
Pian jouduin myös huomaamaan, että kaikki hänen hetkelliset mieliteot joita hän mainosti aina toivoneensa... Olivatkin ne saatuaan:"Pelkkää paskaa", niin kuin hän asiat ilmaisi. =vene, purjevene, kamerat, kalastusvälineet jne.. jne...
Hän oli kuin lapsi joka tahtoo kaiken ja heittää sitten ne tarpeettomina nurkkiin lojumaan. Kaikki tuo maksoi maltaita - onneksi en velkaantunut. Jotenkin jäi sellainen ajatus, että kaikella olikin tarkoitus vain estää minua saamasta mitään.
Tätä voisin jatkaa loputtomiin. Kyllä tilanne minulle selvisi pikkuhiljaa kun huomasin hänen tekevän kaikkensa minun oloni huonontamiseksi. Erittäin turvatonta oli hänen kanssaan esim. veneily koska hän saattoi yllättäen heittäytyä aivan raivopäiseksi tai sitten sylilapsen tasolle.
Kuulin myöhemmin myös hänen useista itsemurhayrityksistään. Ensimmäisen kerran kun sanoin meidän tarinamme olevan lopussa hän oli taas tappamassa itseään. Soitteli sisarelleenkin, jolta juuri oli kuollut molemmat lapset, itsariuhkauksiaan. Todella törkeää!
Aikani yritin, en yritä enää. Hoitoa hän on saanut tämän seitsemän vuoden aikanakin pariin kertaan kolmen kuukauden jaksot. Ei tapahdu mitään muutosta! Hän on viattomin ja ihanin ihminen kenet hän itse tuntee.
Olkoon nyt mikä on! Minä pelastin itseni kun häntä en voi pelastaa, eikä kukaan voi!
niin. minunkin mieheni oli aivan ihana siis taivaallista, miten löysinkään elämäni miehen??!!!
Kyllä oli puheet; ja minä olin hänelle se unelma; se mitä hän oli halunnut jo vuosia.
Eipä meillä mennyt kuin vajaa 3 kuukautta yhteenmuutosta, kun aloin ahdistumaan hänen käytösestään ja puheistaan.
Samoin hän kertoili kuinka eri ihminen on kuin silloin exien kanssa...
Voi voi. karu totuus tuli esille ja mies ei ollut muuttunut mihinkään! no, ei kai kuukaudessa erosta voikaan muuttua!!!
Voi mua ääliötä!!!!!!!!!!!!
tajuat tilanteen.
Usko vaikka huviksesi, että jos miehesi on samanlainen kuin minun x-mieheni oli, sinulta syödään kaikki voimat ja sitten vasta olet vaikeuksissa.
Hän tulee aina olemaan se joka pompottaa sinua. Hetkellisesti hän voi olla taas se vanha sama hurmaaja mutta se ei kestä. Se kestää vain sen hetken, että olet taas ansassa. Oletko sinä riippuvainen hänestä???? Mieti sitä asiaa ja pidä itsestäsi huoli! Itsestäsi!!!!
kyllä se mua jo pompottaa, koska välillä saan itseni kiinni siitä, että mietin voinko tehdä sitä tai tätä ettei vain mieheni loukkaannu... Ja syyllistän itseäni, jos menen vaikka kaupungille töiden jälkeen tunniksi kahdeksi tms...
Ja monesti jätän asioita tekemättä tai teen hänen mielikseen, ettei hänen tarvitse "loukkaantua"... Vaikka kyse siis on asioista, jotka ei loukkaa vaan ne voi vain tuntua hiukan epämiellyttävältä tunteelta. Kuten menen illaksi kaverin luo; mies pyytää mukaan ja suostun, koska en voi häntä yksinkään jättää, VAIKKA haluaisin mennä yksin.
Tai että en voi päättää asioita itse kysymättä häneltä ensin. Jos olen näin tehnyt, saan kuulla olevani ajattelematon enkä arvosta häntä tai halua kuulla hänen mielipidettään. Sellaisia tilanteita voi olla esim. että olen kutsunut ystäviä meille tai että olen sopinut että mennään johonkin tms. Sellaisessa tilanteessa meillä ei tietysti ole ollut muitakaan suunnitelmia. KYLLÄHÄN HÄN sopii asioita muiden kanssa ja vain ilmoittaa ne minulle. Ja minä tietysti teen omat suunnitelmani sen mukaan tai sitten en tee omia suunnitelmia.
Yleensä hän kysyy multa ivallisesti, että: "koska ajattelit mulle kertoa...??!!"
Välillä hänen on todella vaikea ymmärtää sitä että mun tekemiset ei mitenkään liity siihen miten arvostan HÄNTÄ tai miten arvokkaana tai kuinka paljon rakastan häntä.
Ollaan monesti käyty tämä läpi ja aina hän ymmärtää JÄRJELLÄ, mutta siinä tilanteessa kun joku tunne tulee hänelle päälle niin hän ei osaa käsitellä sitä niin että pääsisi siitä eroon vaan se hajaantuu ja lopula se onkin sitten jo MINUN tahallani aiheuttama tunne, mitä täytyy sitten alkaa ruotimaan....