uuteen liittoon tai suhteeseen, sillä ne "lakastuvat" omaan mahdottomuuteensa vielä useimmin kuin ensimmäinen avioliitto. Aivan hiljattain luin jostain, että toinen ja kolmas liitto/suhde kariutuu vieläkin varmemmin kuin ensimmäinen...jäitä hattuun tai tietystikin "housuihin" varsin monen kohdalla..
Jos on pakko erota, niin eroaa siten, että elää hyvän aikaa yksin, ilman kumppania ja antaa sitten luvan itselleen uuteen mahdolliseen kumppaniin. Voi onnistua paremmin, kuin hyppäämällä suoraan suhteesta suhteeseen.
Yhtä hullunmyllyä jos ei ole välissä rauhoittumisaikaa jolloin voi tarkastella ja käsitellä mennyttä avioliittoa tai vakisuhdetta. Edellinen on hyvä käsitellä kunnolla, ennen kuin on kypsä "aikuiseen ja vastuulliseen" suhteeseen. Liian usein kalliita ovat laulujen lunnaat..ainakin jollekin osapuolelle. Yleensä laskun maksavat syyttömät lapset..

Vastaukset 1
Vanhimmat
Uusioperheillä on vähintään tuplasti vaikeempaa ku normaalisti. On sun lapset ja mun lapset, sun exä ja mun exä. Usein siitä syntyy kyllä aikamoinen soppa, kun yritetään tollasella konkkaronkalla yhdessä taivaltaa. Itse en ole kokenut, mutta hyvin läheltä nähnyt ne vaikeudet parissakin tapauksessa. Toiset on jo eronnu ja toisetkin eroo ihan varmasti - kyllä ne vaikeudet sitä luokkaa on.