Laihdutuskaveria haetaan edelleen!

Hei!

Laitoin jo aiemmin viestin palstalle, mutta sähköpostiosoitteen puuttuminen ehkä latisti osallistujien ilmoittautumista. Joten laitan ilmoituksen uudestaan, että se tulee huomatuksi.

Olen 23-vuotias 172/98-100 ja toivoisin löytäväni mahdollisimman samanlaisia hekilöitä mittasuhteiltaan laihduttamaan kanssani. Ja ehdoton vaatimus on, että henkilöiden itnressinä on laihduttaa ruokailutapojen muutoksella ja liikunnan lisäämisellä, eikä millään superdieettijuomilla yms. Iällä ei ole niin väliä, mutta mittasuhteet olisi siis hyvät olla samat.

Ideani on, että voisimme kaiken tsemppaamisen ja muun tukemisen lisäksi alkaa pudottamaan painoa samoista lähtökohdista. Otettaisiin kaikki alkutilenteen mitat ylös ja viikottain keräisin tulokset ja lähettäisin kaikille mukaan lähteneille viikottaiset lukemat koko ryhmältä. Siitä jokainen saisi tsemppiä, kun oman mittainen ja painoinen henkilö on pudottanutkin enemmän ja tulee halu päästä samaan. Ei millään kilpailumielellä, vaan tsemppaamalla ja jakamalla ilot, surut ja vinkit.

Toivoisin, että pääsisimme aloittamaan mahdollisimman pian ja ryhmään tulisi 2-6 henkeä. Ilmoittaudu minulle osoitteeseen [email protected] pikaisesti!
3551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

13v poika yrittää myös laihduttaa.. ja hakee kummania vehaalta :) mut tidan olla liian nuori

Äänestä

olen noin 150cm

Äänestä

Hei!

Jos sähköpostiosoitteeni ei toimi, niin jätä osoitteesi tänne! Otan yhteyttä
[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


23 v kirjoitti:

Hei!

Laitoin jo aiemmin viestin palstalle, mutta sähköpostiosoitteen puuttuminen ehkä latisti osallistujien ilmoittautumista. Joten laitan ilmoituksen uudestaan, että se tulee huomatuksi.

Olen 23-vuotias 172/98-100 ja toivoisin löytäväni mahdollisimman samanlaisia hekilöitä mittasuhteiltaan laihduttamaan kanssani. Ja ehdoton vaatimus on, että henkilöiden itnressinä on laihduttaa ruokailutapojen muutoksella ja liikunnan lisäämisellä, eikä millään superdieettijuomilla yms. Iällä ei ole niin väliä, mutta mittasuhteet olisi siis hyvät olla samat.

Ideani on, että voisimme kaiken tsemppaamisen ja muun tukemisen lisäksi alkaa pudottamaan painoa samoista lähtökohdista. Otettaisiin kaikki alkutilenteen mitat ylös ja viikottain keräisin tulokset ja lähettäisin kaikille mukaan lähteneille viikottaiset lukemat koko ryhmältä. Siitä jokainen saisi tsemppiä, kun oman mittainen ja painoinen henkilö on pudottanutkin enemmän ja tulee halu päästä samaan. Ei millään kilpailumielellä, vaan tsemppaamalla ja jakamalla ilot, surut ja vinkit.

Toivoisin, että pääsisimme aloittamaan mahdollisimman pian ja ryhmään tulisi 2-6 henkeä. Ilmoittaudu minulle osoitteeseen [email protected] pikaisesti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu