ammatti työtön

Kyllä se on ihme kun väännetään yleensä kättä onko osa-aikaisessa vai kokopäivä töissä. Kaikki voi tehdä ihan mitä haluavat. Sitten on ihan naurettavaa väittää ihmisten pakollisuus tehdä työtä että voi ruokaa tuoda pöytään. Nykyään kaikilla on mahdollisuus sosiaaliturvaan eli ihmisiä ei voi jättää eri asemaan. Tiedän kyllä mitä työteko on ja kannatan sitä. Ei yhteiskunta tule toimimaan jos kaikki ovat kassan tiskillä rahaa ottamas. Kuitenkin työmäärä ja korvaus siitä pitäisi olla mielestäni kohdalla. Pärjään työttömänä rahallisesti paremmin kuin ollessani kuljetusalalla töissä. Joten joku täytyy mättää siinä. Täytyyhän työstä jäädä joku kolikkonen enemmän taskuun kuin olla työtön. Tietenkin kaikista parastahan on olla töissä joka itseä motivoiva.

Tähänhän se on mennyt yhteen hiilen puhaltamiseen idea on kaikonnut Suomesta kun kaikilla on vaan päässään menestyminen ja enemmän rahaa haalimisen ideologia. Missä on raja että olisi tarpeeksi suuri voitto yrityksellä. Ei varmaan koskaan kun ihmisiä potkitaan pellolle yhä suuremman voiton takia. Yritykset omaa tietämättä täten ajavat itseään ulos Suomesta tarkoituksena suurempi kysyntä ja vähentynyt kotimaan kysyntä. Miksi teemme näin? Onko ahneus sen arvoista? Minun mielestä ihmisten pitäisi enemmän antaa vastustusta tämmöisille ajatuksille. Boikottiin kaikki yritykset jotka ajattelevat vain omaa etua eivätkä työntekijöitä.
2383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen motivoitunut tekemään työtä josta maksetaan sen verran palkkaa että elätän sillä itseni.
En ole aktiivinen hakemaan sellaisia tukipaikkoja,harjoittelupaikkoja tai muita vastaavia nenänkaivelu ja aidanseiväspaikkoja joissa luuhaamisesta ei ole mitään hyötyä KENELLEKÄÄN.
Työttömiä on aika paljon,joten eikö ole vain hyvä että en yritäkään viedä paikkoja sellaisilta jotka ovat motivoituneet hukkaamaan aikansa kyseisissä turhanpäiväisissä tekemällä tehdyissä tarpeettomissa ns.työpaikoissa.

Äänestä
  • Jos näin ajatellaan niin kaikki on turhaa työtä joku riistää kuitenkin oli se sitten poliittinen eliitti tai rosvofirmojen päälliköt pelkän leivän takia ei työtä tarvi tehdä kovinkaan paljon jos ei polta ja juo kallista verollista viinaa pärjää aika pienellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oman tien kulkija kirjoitti:

Kyllä se on ihme kun väännetään yleensä kättä onko osa-aikaisessa vai kokopäivä töissä. Kaikki voi tehdä ihan mitä haluavat. Sitten on ihan naurettavaa väittää ihmisten pakollisuus tehdä työtä että voi ruokaa tuoda pöytään. Nykyään kaikilla on mahdollisuus sosiaaliturvaan eli ihmisiä ei voi jättää eri asemaan. Tiedän kyllä mitä työteko on ja kannatan sitä. Ei yhteiskunta tule toimimaan jos kaikki ovat kassan tiskillä rahaa ottamas. Kuitenkin työmäärä ja korvaus siitä pitäisi olla mielestäni kohdalla. Pärjään työttömänä rahallisesti paremmin kuin ollessani kuljetusalalla töissä. Joten joku täytyy mättää siinä. Täytyyhän työstä jäädä joku kolikkonen enemmän taskuun kuin olla työtön. Tietenkin kaikista parastahan on olla töissä joka itseä motivoiva.

Tähänhän se on mennyt yhteen hiilen puhaltamiseen idea on kaikonnut Suomesta kun kaikilla on vaan päässään menestyminen ja enemmän rahaa haalimisen ideologia. Missä on raja että olisi tarpeeksi suuri voitto yrityksellä. Ei varmaan koskaan kun ihmisiä potkitaan pellolle yhä suuremman voiton takia. Yritykset omaa tietämättä täten ajavat itseään ulos Suomesta tarkoituksena suurempi kysyntä ja vähentynyt kotimaan kysyntä. Miksi teemme näin? Onko ahneus sen arvoista? Minun mielestä ihmisten pitäisi enemmän antaa vastustusta tämmöisille ajatuksille. Boikottiin kaikki yritykset jotka ajattelevat vain omaa etua eivätkä työntekijöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu