Askareet askarruttaa.

Työtä tekevälle riittää.
Sanoo vanha kansa väkevä.
Tärkeä sanoma,
nykyään osa arvostaa vain rahaa ja sitä mammonaa.

Omaa napaa mielellään tutkaillaan.
Yhteiseen hiileenkin puhallusta kehoitetaan harrastamaan,
vaikka joku siihen antaumuksella
joskus välillä pysähtyy kusasemaan.

Vaan millä mitataan työ,
sillä, mitä työtön päivän mittaan syö.

Lyökö työttömyys leiville,
eu-avustuksen näkkäreillä?

Näkkäristä saa ruista ranteeseen,
hakemukseen se ikävästi jättää murusia.

Työnantaja pian hoksaa,
toi on onneton, sahaa altansa omaa oksaa.

Itseään täytyy osata markkinoida.
Erottua massasta,
ettei tarvitsisi elätinrahoja nostella kassasta.

Voi teittiä, jotka meittiä elätätte.
Ihmisarvoasteikolla mennen tullen meidät selätätte.

Ja siihen se jääkin.

Kasvu on rajaton,
lausahdus ei suinkaan ole ongelmaton.
Ihminen on hyvinkin rajallinen.

Ajallinen aikamme on kaikille sama pitkässä juoksussa.
Tuoksussa koiranputken,
lienee uraputken loisto aivan sama.
.....................

En mollaa tässä työttömiä (itseni kaltaisia), enkä työssäkäyviä.
Ja nyt keskityn vain tavallisiin, rehellisiin ihmisiin.
Lähinnä sanomani tarkoitus oli se,
että kun kukaan ei neverever voi tietää, kuinka omassa elämässään käy.

Tänään töissä,
huomenna kortistossa.

Itselläni on kaksi oikeata ammattia.
Toinen hyvinkin arvostettu.
Ja lopputilin sain siitäkin firmasta.
Ja sai moni muukin, koko sakki.

Tosi monta "mä oon hyvä,paras -työkkärikursseja".
Joku oli parempi.
Eikä se ollut kurssikaveri.

Töitä tein, jotta pääsin uudelleen koulun penkille.
Sain ammatin, joka työllistää.
Töitä tein monenlaista, ja viimein sain sen vakkaripaikan.
Tein töitä, omat ja muiden.
Rahaakin tuli, ja aina se meni.

Mutta suurin ongelma olikin liika yritys.
Tykitystä tykityksen jälkeen.
Vaíkka sairaana töihin, että sai vaan pítää sen duunipaikan.
Kipeetä touhua.

Ja mähän olin niin kova tekeen duunia,
että iltavuorosta seuraavana aamuna hullujenhuoneelle.
Tulosyy: täydellinen uupuminen.
Eli tyhmyys!

Ne joilla on töitä, kuolee kuormansa alle.
Ne, joilla ei ole töitä, kuolee kuormansa alle.
Vaan molemmilla on erilaiset kuormat.
Ja pakko ei ole kuin kuolla.

Eli nyt kun on katsastettu sen oman mitalin molemmat puolet, muuttuiko mikään?
Muuttui, elämän realiteetit.
Ja vielä paljon on tulossa hyvää, mutta paljon on tulossa menetyksiäkin.

Niin se menee, luulisin.

Kevättä!
2196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ihmiset oman kuormansa alle huku vaan monesti oman kiusauksensa alle. Elämä menee omalla painollansa ja niin se pitäisi ottaakin. Monet vaan turhaa ressaa kaikesta. Sitä voi olla työtön tai työssä käyvä. Ei mikään estä elämästä kunnolla vaikka valitsisi kumman tahansa. Kummassakin elää aivan samanlailla monien mahdollisuuksien varassa. Siinä vain pitää osata elää. Monet ajattelevat että työtön on pummi joka elää sosiaalituen rahoilla ja muut tekevät työn samalla mitä työtön saa. Ei se niin mene. monet eivät yksinkertaisesti saa semmoista työtä että eläisivät tarpeeksi hyvin. Sosiaaliturva antaa sen. Kuitenkin jos työpaikan saa niin tottakai se on parempi kuin päivärahasta asumistuesta toimeentulosta.Jotain 800-1000 summasta tai suuremmasta. Riippuen kuluista mitä asuminen tai eläminen vaatii. Työntekijöiden vähimmäispalkka pitäisi alkaa 10 ekee tunnilta. Tämäkin on paikka kunta riippuvainen. Asumiskulut voivat paikkakunnittain olla melko suuret. Joten 10 ekee tunniltakin voi olla pieni.

Äänestä

No päivä kerrallaan!....muista aina huumori!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hipuli kirjoitti:

Työtä tekevälle riittää.
Sanoo vanha kansa väkevä.
Tärkeä sanoma,
nykyään osa arvostaa vain rahaa ja sitä mammonaa.

Omaa napaa mielellään tutkaillaan.
Yhteiseen hiileenkin puhallusta kehoitetaan harrastamaan,
vaikka joku siihen antaumuksella
joskus välillä pysähtyy kusasemaan.

Vaan millä mitataan työ,
sillä, mitä työtön päivän mittaan syö.

Lyökö työttömyys leiville,
eu-avustuksen näkkäreillä?

Näkkäristä saa ruista ranteeseen,
hakemukseen se ikävästi jättää murusia.

Työnantaja pian hoksaa,
toi on onneton, sahaa altansa omaa oksaa.

Itseään täytyy osata markkinoida.
Erottua massasta,
ettei tarvitsisi elätinrahoja nostella kassasta.

Voi teittiä, jotka meittiä elätätte.
Ihmisarvoasteikolla mennen tullen meidät selätätte.

Ja siihen se jääkin.

Kasvu on rajaton,
lausahdus ei suinkaan ole ongelmaton.
Ihminen on hyvinkin rajallinen.

Ajallinen aikamme on kaikille sama pitkässä juoksussa.
Tuoksussa koiranputken,
lienee uraputken loisto aivan sama.
.....................

En mollaa tässä työttömiä (itseni kaltaisia), enkä työssäkäyviä.
Ja nyt keskityn vain tavallisiin, rehellisiin ihmisiin.
Lähinnä sanomani tarkoitus oli se,
että kun kukaan ei neverever voi tietää, kuinka omassa elämässään käy.

Tänään töissä,
huomenna kortistossa.

Itselläni on kaksi oikeata ammattia.
Toinen hyvinkin arvostettu.
Ja lopputilin sain siitäkin firmasta.
Ja sai moni muukin, koko sakki.

Tosi monta "mä oon hyvä,paras -työkkärikursseja".
Joku oli parempi.
Eikä se ollut kurssikaveri.

Töitä tein, jotta pääsin uudelleen koulun penkille.
Sain ammatin, joka työllistää.
Töitä tein monenlaista, ja viimein sain sen vakkaripaikan.
Tein töitä, omat ja muiden.
Rahaakin tuli, ja aina se meni.

Mutta suurin ongelma olikin liika yritys.
Tykitystä tykityksen jälkeen.
Vaíkka sairaana töihin, että sai vaan pítää sen duunipaikan.
Kipeetä touhua.

Ja mähän olin niin kova tekeen duunia,
että iltavuorosta seuraavana aamuna hullujenhuoneelle.
Tulosyy: täydellinen uupuminen.
Eli tyhmyys!

Ne joilla on töitä, kuolee kuormansa alle.
Ne, joilla ei ole töitä, kuolee kuormansa alle.
Vaan molemmilla on erilaiset kuormat.
Ja pakko ei ole kuin kuolla.

Eli nyt kun on katsastettu sen oman mitalin molemmat puolet, muuttuiko mikään?
Muuttui, elämän realiteetit.
Ja vielä paljon on tulossa hyvää, mutta paljon on tulossa menetyksiäkin.

Niin se menee, luulisin.

Kevättä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu