Sanotaan, että ihmisen ruumis menee säästöliekille kun syö huomattavasti vähemmän mitä pitäisi. Kun palaa siihen normaaliin energiamäärään (itselläni peruskulutus n. 1500 kcal/päivä) tuollaiselta "säästöliekiltä" niin kostautuuko asia välittömästi lihomisella? Vaikka liikkuisi kunnolla (n.1,5-3h/pvä)?
energiankulutuksesta
neitiX
4508
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kostaudu. Liiku ja juo nestettä.
"Säästöliekki" on vähän kiistanalainenkin termi, mutta sillä tarkoitetaan perusaineenvaihdunnan lievää hidastumista "nälänhätätilanteessa".
Säästöliekki tai ei, liikunta kuluttaa energiaa edelleen yhtä paljon, vaikka levossa elimistö pystyisikin hieman vähemmällä tulemaan toimeen.
Aineenvaihduntaa on mahdollista piristää (ei varsinaisesti kiihdyttää) oikeastaan vain kahdella tavalla, liikkumalla ja syömällä. Laihduttajalle tuo jälkimmäinen ei oikein sovi :D
Ei ole mitään säästöliekkiä, on vain vähentyvän energiansaannin aiheuttama energiankulutuksen vähentyminen mm. siksi että ruoansulatuksen, joka itsessään myös vaatii energiaa, työt vähenee.
Merkitys on varsin marginaalinen suhteessa hyötyyn jonka vähemmistä kaloreista saa.
"Säästöliekki" on portaaton. Jos syöt paljon, aineenvaihduntasi on suuremmpi kuin jos syöt vähän. Jos syöt tosi vähän se hidastuu vielä enemmän. Tästä syystä ei ole välttämättä järkevää syödä hirveän vähän, koska suuri osa "hyödystä" häviää siihen että aineenvaihdunta pienenee, paleltaa, hidastuu kaikessa mitä tekee. Hyvä kompromissi on yleensä 500 kcal vaje. Sillä saa hyvia tuloksia ilman että välttämättä edes millään tavalla kärsii. Syömällä minus 1000 kcal saa suunnilleen saman tuloksen mutta kärsii paljon enemmän.
Kun sitten taas syö enemmän, niin aineenvaihdunta käynnistyy välittömästi. Ja jos syö yli kulutuksen, lihoo taas.
perusaineenvaihdunta ja puruskulutus.
Luulempa että sinulla on perusaineenvaihdunta tuo 1500.