Tiedän kaverillani yhden oppilaan joka aina mielellään tulee tunnille, mutta ei ole koskaan harjoitellut kotona. Lapsi on siis ihan soittoharrastuksen alussa. Sitten hän käyttäytyy opettajaa kohtaan erittäin epäystävällisesti eikä jaksa toteuttaa ohjeita. Kun asennot saadaan soittokuntoo niin lapsi tekeytyy ihan flegmaattiseksi ja joutuu taas aloittamaan alusta. Rasittavaa!
Tai sitten sellainen tapaus joka ei jaksa ollenkaan kuunnella opettajan ohjeita ja neuvoja vaan on heti sähläämässä itsekseen. Innokkuutta se on mutta sinäkin pitäisi olla joku raja sentään.
Kyllä on välillä niin vaikeeta tää opettaminen. No olen vasta opiskeluvaiheessa, että ehkä tää tästä. Toivottavasti.
Tai sitten sellainen tapaus joka ei jaksa ollenkaan kuunnella opettajan ohjeita ja neuvoja vaan on heti sähläämässä itsekseen. Innokkuutta se on mutta sinäkin pitäisi olla joku raja sentään.
Kyllä on välillä niin vaikeeta tää opettaminen. No olen vasta opiskeluvaiheessa, että ehkä tää tästä. Toivottavasti.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Moi! Taidampa mahdollisesti olla seurustellut kaverisi kanssa. :/ Vaikuttaa siltä, että ongelmat, jotka edelleen välittyvät vilpittömän lapsen kautta, ovat oppilaan vanhemmissa. Mikäli käsitin asian oikein, suosittelen kaverillesi harrasta keskustelua lapsen vanhempien kanssa soittoharrastuksen merkityksestä heille. Olen tavannut vanhemmat, jotka painostavat lasta soittoharrastukseen, koska se "hienoa". Seuraava kieroutunut idea onkin sitten "lahjakkuuden tuhlaaminen". Ikäänkuin lahjakas ihminen ei avoimessa ilmapiirissä löytäisi mieleistään tekemistä itse. Jaksamisia.
...
Siis vanhempien tulisi olla avoimia lapsen mahdolliselle musikaalisuudelle ja en heräämiselle. Sitäkö tarkoitit? Itse olen perheestä jossa ei kumpikaan vanhemmista ole muusikkoja, mutta kuitenkin huomasivat musikaalisuuteni jo varhain. Rupesivat ihmettelemään kun laulan kaikki tv:stä kuuluvat mainokset nuotilleen ja hoilaan nitä vielä rattaissa ollessani. Sitten laittoivat minut muskariin ja myöhemmin musiikkiopiston pääsykokeisiin jotka läpäisin. Ja putki päällä edelleen siis musiikinopiskelujen parissa...
Juuri sitä tarkoitan. Voin vain iloita puolestasi, ja siitä miten vanhempasi ovat toimineet. :) Nauti vuosistasi musiikin kanssa!
Noh! En nyt ole soiton opettaja, en edes siitä vierestä, mutta kai opettajallakin on mahdollisuus valita ketä opettaa. Voisko lapsen vanhemmille sanoa, että te ette taida olla toisianne varten, koska toisaalta tuollainen opettaja/oppilas suhde tuskin tulee tuottamaan ikinä mitään tulosta. Opettajan irtisanoutuminen tuollaisesta tilanteesta voi saada oppilaankin tajuamaan, ettei ilman omaa työtä mitään tehdä. Parhaassa tapauksessa se voi myös lisätä opettajan arvostusta, ettei lähde mukaan mihin tahansa pelleilyyn.
Sinulle opiskelija, onnea ja voimia opintoihin, ja luota itseesi.
Niin kun kokemusta tulee lisää niin osaa kai enemmän suhtautua lapsiin.
Minusta soitonopettaja on vastuussa siitä,
että neuvoo yksityiskohtaisesti, miten harjoitellaan. Ja jos kotiharjoittelua ei tehdä,
siitä on sanottava, sitä on vaadittava.
Opettaja on aina myös kasvattaja. Huonoa käytöstä
ei tarvitse suvaita, lapselle on asetettava rajat
soittotunneilla. Jos tulee vanhempien kanssa kiistaa asiasta, voi sanoa, että tämä on työtäsi: vaatiminen. Se, mitä lapset loppujen lopuksi
tekevät kotona harjoittelun eteen, on vähäisempää
kuin mihin opettaja on kehoittanut. Eli open ei
tarvitse olla kaveri: lapseen pitää suhtautua
myönteisesti, mutta samalla välität hänelle asennetta työnteosta.
Vaativuudesta valittaville vanhemmille voi sanoa, että asia on yleisluontoinen ja hyödyllinen oppimisen kannalta myös elämän joka alueella, vaikkei lapsista tule muusikkoja ( tähän kun laiskimukset yleensä vetoavat)
onhan se niin että auktoriteettia pitää olla. Mutta soittaminen on siinä vaiheessa lapselle harrastus. Ei lapsi ymmärrä, että tää on nyt sun työ. Sillä lapsen työ on leikkiä. Eli mun mielestä soittoharrastus pitää lähteä leikin varjolta. Auttaa lasta löytämään motivaatio joka lähtee musiikista. Halu oppia soittamaan kiva kappale. Se ei suju tietenkään heti. Ja sitä kautta oppia harjoittelu ja sen merkitys.
En pysty olemaan vielä tämän ikäisenä kaksikymppisenä kovin kasvattavainen...
Mutta tosiasia on se, että lapsi tarvitsee
soitonopettajasta myös turvallisen aikuisen,
joka asettaa rajoja ja vaatiikin jotain.
Rajojen asettaminen ei ole välttämättä huutamista,
ja kaikille lapsille ei edes tarvitse niitä
rajoja vahvasti laittaa.
Aina on kuitenkin hankalampiakin tapauksia, joiden
kanssa ollaan napit vastakkain.
Leikkiähän kannattaa käyttää opettamisessa, totta
kai, mutta kannattaa muistaa, että olet myös
vastuussa lapsen oppimisesta. Negatiivisiakin asioita on joskus tuotava esille, kunhan ei ala
puuttumaan lapsen persoonaan liikaa.
että kaikki ei ole aina opettajan vika. Joitakin lapsia vaan kiinnostaa jalkapallo enemmän kuin soittaminen. Silloin ei paljon leikit eikä vaatimiset auta. Ennen syytin itseäni aina kun joku kersa ei innostunut, mutta nyt olen tajunnut ettei opettajakaan aina ihmeisiin pysty. Jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Kaikista ei tule musiikin ammattilaisia tai harrastajia, eikä tarvitsekaan tulla. Jos lapsella on todella pahoja motivaatio-ongelmia kannattaisi ehkä keskustella asiasta vanhempien kanssa ja pohtia, sopisiko vaikka jokin toinen soitin paremmin. Tai sitten ihan toinen harrastus...