Sain kerran potkut. Siitä hetkestä päätin, etten koskaan saa potkuja toisen (työnantajan) toimesta. Työsopimukseni olen päättänyt useita kertoja. Seuraan tarkkaan työnantajayritykseni touhuja, jos näyttää siltä, että alamäki on edessä, pidän huoleni etten ole siinä kelkassa - hyppään vauhdissa pois. En väitä, etteikö päätös ole ollut vaikea, mutta onko yhtään helpompaa sinnitellä loppuun asti, että vauhti pysähtyy ja sitten mäen alla ihmetellään "miten täältä päästään pois". Työnantajaa aina uutta palkatessa askarruttaa, miksi aiempi työsopimus on päättynyt ja MITEN. Tämänpäivän työpaikat eivät ole lämpöisiä suojia, vaan tulosvastuullisia organisaatioita, joissa vaaditaan vastuun- ja riskinottoa myös rivityöntekijöiltä. Itselläni ei ole ollut mitään vaikeuksia uuden työpaikan löytämisessä, kun olen voinut kertoa, että firma laskee alamäkeä enkä halua olla tekemässä heidän konkurssiaan ja siksi haen uutta paikkaa. Ottakaa ihmiset vastuu käsiinne ja tehkää tekoja jotka ovat hyviä firmojen kannattavuuden ja tuloksellisuuden kannalta. Ei ne yrittäjät missään kultakylvyissä ryve, ne pääsääntöisesti saavat huonompaa palkkaa työhönsä nähden kuin tavallinen työntekijä.
Otin itse loparit
töissä
0391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.