Olen tässä ihmetellyt, että onko onnellisia avioliittoja olemassakaan? Kaikilla vaan tuntuu olevan jotain valittamista. Kertokaa ihmiset jotain kannustaviakin tarinoita.
Onnelliset?
enni
141451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Elämässä,samoin avioliitossa on onnelliset ja onnettomat hetket.Elämässä tulee eteen vastoinkäymisiä,olipa aviossa tai ei.Se,miten selviää vastoinkäymisistä ja kykenee selvittämään ne onkin ihmisestä(-sistä)paljolti kiinni.
Suuntaamme mielenkiintomme kaikkeen muuhun,paitsi siihen mihin pitäisi.
onnea ja onnellisuuttaan ennen kuin on jotain menettänyt.. kaikki eivät uskalla tunnustaa vaikkapa eroamisen jälkeen ja sen uudenkin suhteen kariuduttua, että onnea ei saa eikä löydä jatkuvalla hakemisella.
Normaaliin avioliitto/parisuhde on vuoristorataa liki kaikilla. On hyviä ja huonoja aikoja, joskus tasaisen harmaatakin..Onni pitää löytää ensin itsestään ja sitten ympäristöstään..Onnellisuus koostuu pienistä asioista ja ilonaiheista..
Aloita sinä, enni, ja kerro oma tarinasi, niin me muutkin onnelliset uskallamme kertoa omamme.
Onnellisuuden kokemus vaihtelee, mutta uskon että keskinäinen yhteenkuuluvuuden tunne voidaan löytää yhä uudestaan, monesti kriisien kautta.
Omaa tarinaani en oo vielä päässy oikeen kunnolla alottamaankaan, joten ei voi katella kun kanssa ihmisiä, ja..
Se kai tässä niin lohduttomalta tuntukin, että huonosti näyttää ympärilläkin menevän. Samoin ihmisillä lehdissä ja näissä keskusteluissa.
Näitä miettiessä ainakin tajuaa, ettei kannata kovin hepposin perustein ja kiireellä naimisiin mennä. Mutta ehkä ei pidä liikaa masentua ja menettää uskoaan koko asiaan. Toivottavasti sentään joskus uskaltaa... Ja toivottavasti itsellä ja toisella on voimia päästä kaikkien tulevien ongelmien yli.
Kiitoksia teille lohduttavista sanoista! Kertokaa lisää.
Moi!
Mun isovanhemmat tuntuu olevan tosi onnellisia edelleen. Itse olen menossa naimisiin kesällä ja ollaan jo miehen kanssa päätetty, ettei ruveta ärsyttäviks kusipäiks. Joten joskohan mekin tehtäis "mummit ja ukit". :)
on niitä onnellisiakin avioliittoja! meilläkin on tietysti ollut omat kriisimme ja uskon ettei kukaan niiltä voi välttyäkkään! kuitenkin suhteemme on tasapainoinen ja me molemmat kunnioitamme toisiamme! annamme hellyyttä toisillemme ja aina otamme oman aikamme toisillemme, ja se on tärkeää koska meillä on myös lapsia! kaikki ei aina saa olla samaa arkea! suhdetta täytyy siis myös hoitaa! rakkautta on ainakin meidän liitossamme riitänyt ja tietysti toivon että riittää myös jatkossakin!
Voin rehellisesti sanoa että olen erittäin onnellisessa avioliitossa. Yhdessä olemme olleet kohta seitsemän vuotta ja niistä naimisissa kolme. Suurin hullaantumisen huuma on meiltä haihtunut, mutta tilalle on tullut luja suhde, lämmin kiintymys ja ehdoton luottamus toiseen. En silti sano että pelkästään ystävyyspohjalla tässä olisimme, intohimoakin löytyy vielä.
Mutta sanoisin että yhteisolomme ja elomme on todella sopuisaa ja onnellista. Meillä pääsyitä siihen ovat:
- molemmat vakituisissa töissä joista nauttivat (siis mahdollisuus tuntea onnistumisen elämyksiä töissä, edetä ja tuntea itsensä tarpeelliseksi) = ei turhautumista, kateutta tms. huonommassa asemassa olevan osapuolen taholta; ei valituksia pitkistä työpäivistä koska molemmat tulevat kotiin yleensä vasta seitsemän maissa
- yhteiset menot maksetaan yhdessä, muuten täysin erilliset raha-asiat = ei minkäänlaisia riitoja rahasta koskaan
- ei lapsia, eikä aikomustakaan niitä hankkia = paljon aikaa parisuhteelle, ei riitoja lastenkasvatuksesta, kumpikaan osapuoli ei tunne itseään syrjäytetyksi (myönnän että tämä tilanne ei ole mahdollinen useimmille aviopareille, sillä suurin osa ihmisistä toki haluaa lapsia. On kuitenkin realistista myöntää että lapset ovat hyvällekin parisuhteelle todella suuri "uhka")
- molemmilla aika samanlaiset kiinnostuksenkohteet ja halu viettää vapaa-aikaa samalla tavalla = ei tilannetta jossa toinen haluaisi esim. olla jatkuvasti menossa dokaamaan tai bailaamaan tms. ja toinen ei; tai jossa toinen haluaa leffaan tai taidenäyttelyyn tai museoon ja toinen ei
- pieniä hellyydenosoituksia ja rakkauden tekoja joka päivä - suukkoja, niskahierontaa, halauksia, koskettelua; silloinkin kun niiden ei ole tarkoitus johtaa seksiin
- kertakaikkista toisen arvostamista ja kunnoittamista; tunne siitä että toinen on mahtavan mukava ja hieno ihminen ja on etuoikeus ja ilo saada viettää elämänsä sellaisen ihmisen kanssa
- tärkeä pointti: toista ei KOSKAAN arvostella millään lailla jonkun kolmannen osapuolen kuullen. Jos on jotain sanomista, se tehdään kahdenkesken. On karmeaa kuultavaa kun jotkut pariskunnat haukkuvat toisiaan vieraiden läsnäollessa.
Yksi mikä varmaan vaikuttaa aika paljon on se että ennen kuin pääsimme elämään yhdessä, jouduimme olosuhteiden pakosta olemaan kaukosuhteessa yli neljä vuotta; tapaamisten välillä oli pahimmillaan kolmekin kuukautta. Se oli rankkaa aikaa ja ikävä oli kauhea, mutta se myös opetti arvostamaan toisen läsnäoloa, ja nyt kun vihdoinkin saamme olla yhdessä, siitä tosiaan osaa nauttia.
Kell onni on onnen kätkeköön ;)
Ehkä ihmiset nykyään ovat niin materialisoituneita, että onni lähtee jostain muualta kuin toisen ihmisen (oman rakkaan) olemassaolosta.
Elämä heittelee, paskaa sataa niskaan ja joskus tuntuu että koko maailma on vastahankaan. Mutta, kun on rakas johon tukea ja jota tukea niin pysyy järki päässä. Tärkeämpiäkin asioita on, ja tärkeintä on ihminen joka on... oma rakas.
Asiat voisivat aina olla huonomminkin, mutta valittajat eivät sitä ymmärrä. Eivät ole kokeneet mitään todella ikävää vaan kuvittelevat olevansa juuri nyt maailman eniten kaltoin kohdeltuja.
Ja jos avioliitto on surkea niin miksi ihmeessä sitä pitää jatkaa???
sopivaan aikaan sinun kysymys kun juuri eilen pohdiskelin asiaa.
olen onnellinen,onnellisempi kuin naimisiin mennessäni kymmenen vuotta sitten.
miehenikin tuntee samoin.
arkemme on sujuvaa ja onnellista.pieniä kinoja silloin tällöin mutta onnellista.
avain onnelliseen avioliittoon (tai mihinkä tahansa parisuhteeseen) on kaiketi toisen arvostaminen ja keskustelutaito.
syyttely tai vähättely on hajottava tekijä missä tahansa ihmissuhteessa.
muutama vuosi naimisiinmenomme jälkeen meillä oli omat karikkomme ja erokin lähellä,onneksi molemmat tahoillamme osasimme pysähtyä ajattelemaan omia haluja ja yhteisiä unelmia ja opimme kohtelemaan toisiamme oikein.
se vaan vaatii aika paljon työtä ja molemminpuolin kunniotusta.
Meidän äiti ja isä ovat olleet naimisissa lähemmäs huikeat 30 vuotta ja ovat onnellisia yhdessä. Onni näyttää kukoistavan entistä enemmän, kun jälkikasvu on muuttanut pois kotoa ja heillä on enemmän aikaa toisilleen ja aikaa harrastaa ja tehdä asioita yhdessä. Muistan kyllä, että vanhempani riitelivät aina välillä, mutta eivät koskaan niin, että olisin pelännyt heidän eroavan. He osaavat sopia riitansa tai oikeastaan väittelynsä.
Poikaystäväni ja erittäin suurella todennäköisyydellä tuleva mieheni, on kasvanut kodissa, jossa vanhemmat ovat aina riidelleet kovasti ja ollet paljon pois kotoa. Hänen vanhempansa erosivat vasta viisi vuotta sitten, joten riitelyä tuli katseltua ja kuunneltua 18 vuotiaaksi asti.
Poikaystäväni ei voi käsittää, miten minun vanhempani ovat niin onnellisia edelleen, koska hän on tottunut näkemään aivan toisenlaisen avioliiton omilla vanhemmillaan.
Minä ainakin uskon, että avioliitto voi olla onnellinen, kunhan suhdetta jaksaa hoitaa. Tietenkin on varmasti tilanteita, joissa avioliitto on täysin tuhoon tuomittu, eikä puolisoilla ole kertakaikkiaan mitään yhteistä.
Sitten vielä ihana esimerkki mun vanhemmista: isällä olisi ollut mahdollisuus lähteä Torinoon katsomaan olympialaisia työkavereiden kanssa. Isäni on kova urheilun ja etenkin talviurheilun ystävä, mutta hän ei halunnut lähteä, koska halusi mielummin olla kotona äitini kanssa.
Täällä ovat siis kaikki hyvinvoivat kirjoittajat, jotka tykkäävät elämästään! Hyvää jatkoa kaikilla!
Arjen askareet, pienet asiat, nyt ymmärrän, minulle kertovat: Sinä rakastat, niillä kerrot sen aina uudelleen.
Kiitos joka aamuisesta aamukahvista jonka keität vain minua varten.
Vain valittajat ja onnettomat lähtee netin keskustelupalstoille, yleensäkin ihmiset avautuvat vain jos on jotain valittamista.
Ne joilla menee hyvin ovat hiljaa... on niitä aika paljon.