Puran nyt sydäntäni tänne kun en muutakaan tiedä. Kaukosuhde syö elävältä... Eli aluksi saimme olla yhdessä joka päivä ja sitten elämäntilanteet vei meidät eri kaupunkeihin. Aluksi jaksoin tätä ja meni hyvin ja nyt tuntuu etten voi keskittyä opiskeluihini täällä enkä mihinkään kun olen niin helvetin surullinen ja turhautunut koko ajan. Miehen takia ei saa heittää tulevaisuuttaan hukkaan on minulle aina sanottu ja uskon siihen itsekkin. Mutta vaikka miten yritän keksiä itselleni tekemistä ja pitää pääni pystyssä niin illan tullen tuntuu että sydän särkyy kun yksin menee nukkumaan ja itkee itsensä uneen. Ootan tapaamista aina kuin kuuta nousevaa ja lähtö on aina yhtä vaikeaa..ja joka kerta vaikeampaa. En minä pysty tähän!!! Ja erota en halua, koska mitään ongelmia meillä ei tämän lisäksi ole.. Olen niin kateellinen niille jotka saavat joka yö nukkua rakkaansa vieressä. Kaikki tuntuu niin turhalta täällä.. vihaan koko opiskelua kun se tuntuu kieltävän minulta onneni.. en silti haluaisi luovuttaa senkään suhteen. Miten saan voimia..????
ikäväikäväikävä
puran sydäntä
81889
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kun on ikävä toista niin se tekee toisesta lähes jumalolennon, kuinkahan olisi jos eläisit hänen kanssaan joka päivä? Äkkiä toinen alkaa tuntumaan itsestäänselvyydeltä. Joskus olen kuullut sanottavan että ero tekee vaan hyvää, silloin huomaa toisen merkityksen. Samalla tulee testattua se onko toinen niin tärkeä, että erossa ollessa ei tule mentyä sänkyyn jonkun toisen kanssa...
Mutta kauanko tätä jaksaa :( Itse en pettämään kyllä sorru mutta tuntuu että ikävä on niin valtava ja yhteinen tulevaisuus niin kaukana, että miten jaksaa odottaa. Miten jaksaa pitää toisistaan kiinni monta vuotta näin?
Kyllä sitä kummasti jaksaa, jos vain uskoo itseensä ja kumppaniinsa ja siihen yhteiseen tulevaisuuteen. Meillä on nyt menossa kolmas vuosi kaukosuhteessa. Vaikeita ja raskaita hetkiä on näihin vuosiin mahtunut, mutta myös niin paljon hyvää ja kaunista, että ne hetket auttavat taas jaksamaan eteenpäin. En voisi edes kuvitella elämääni ilman häntä, ja jos se tarkoittaa sitä että vielä yksi vuosi on kestettävä tätä eri maissa olemista, teen sen ilomielin. Saanhan hänet lopulta ihan kokonaan omakseni, ja kaikki tämä on ollut sen arvoista.
Häntä pystyyn vaan, think happy thoughts :-)
Niinpä tiedän tunteen.
Itse olen ollut erossa tyttöystävästäni koko talven.
Välimatkaa meillä on tuhat kilometriä joten näemme todella harvoin. Parhaiten olen jaksanut urheilun avulla. Alussa tartuin pulloon ja hukutin tunteeni alkoholiin. Onneksi tajusin tilanteen ja aloin urheilemaan. Nyt olen täysin jo rantakunnossa ja näen seuraavan kerran tyttöni vappuna. Joten jaksamista myös sinne.
Ehkä minunkin pitäisi keksiä joku harrastus vetämään ajatukset pois..toisaalta tulisiko siitäkään mitään kun ei koulustakaan meinaa tulla.
No pian on Vappu. Koita jaksaa. Itse näen rakkaani perjantaina piiiiiiiiitkästä aikaa. Itkettää jo ajatuskin että pääsee taas rakkaan lähelle.. onnen ja odotuksen kyyneleitä.
Tuoltahan sen pitääkin tuntua.
mä asun tampereella ja mieheni helsingissä. nähdään kyllä viikonloppuisin, mutta viikko on välillä todella vaikea kun ikävöi toista. olin juuri alottanut uudessa koulussa kun tapasimme, ja en silloin uskonut että siitä tulee mitään. mutta kihloissa ollaan. kyllä mäkin olen välillä todella kateellinen niille jotka saavat joka yö olla rakkaansa vieressä.
en halua jättää opintojani kesken, kun on enään niin vähän jäljellä. mutta saman tien kun valmistun, muutamme yhteen.
ja kamalinta on sunnuntait kun pitää lähteä, aika rupeaa kuluun niin nopeasti. ja sitten sitä jo odottaa asemalla junaa. kyllä siinä aika usein kyynel ja toinenkin tulee.
tiedän hyvin mistä puhut, voimia sulle tosi paljon.
Ehkä meilläkin sitten on tulevaisuus. Kauanko teidän kaukosuhdetta on sitten kestänyt?