Olen seurustellut ja käytännössä asunut koko ikäni miehen kanssa. Kumppani on välillä vaihtunut, mutta yksin en ole koskaan ollut. Ensimmäisen suhteeni aloitin 13 vuotiaana minua 6 vuotta vanhemman miehen kanssa ja muutin asumaan... Nyt olenkin ensi kertaa yksin siis.
Viimeisimmän miehen jouduin jättämään, koska en ollut tyytyväinen mihinkään, tunsin oman ihmisarvoni olevan nollassa. Mitään erikoista ei siis tapahtunut tai mies ei tehnyt mitään väärää, en vaan rakastanut häntä, kuten en useita muitakaan ilmeisesti.
Nyt en uskalla edes ajatella uutta suhdetta, kun minusta tuntuu että ottaisin uuden vain taas "ei tartte yksin olla" kappaleeksi.
Hoen itselleni että "älä nyt katsele ketään, kun et ole päässyt edellisestäkään kunnolla yli". (ei siis miehestä vaan suhteesta, kun kamat on osa viel hakematta.)
Olen aina saanut sen miehen jota olen yrittänyt, minua ei koskaan ole jätetty ja itsetuntoni onkin hyvä, tiedän saavani uuden miehen niin halutessani... mutta en tiedä mitä haluan!
Suhteeni on aina edennyt kovaa vauhtia muuttoon asti, joten onko oikea tapa edetä nyt niin että treffailee useampia miehiä? On kokonaan ilman? Vai mitä? jos otan uuden, en tiedä pidänkö hänestä TODELLA, treffailusta en perusta, sitäpaitsi jos treffaan useampia yhtäaikaa, tuntuu että pettäisin toista... siis ei mun juttu. Silti yksinkin on tyhmää olla ja kaipaan miestä rinnalle. Mistä siis tiedän etten ota miestä vaan koska saan sen? Tunteista kun en ota selvää...
Vaikka ei tässä nyt just ketää kiikarissa kyllä olekaan...
Onko kellään vastaavia kokemuksia? Mitä teitte? Mitä muut mieltä? Kirjoita oletko mies vai nainen!
Viimeisimmän miehen jouduin jättämään, koska en ollut tyytyväinen mihinkään, tunsin oman ihmisarvoni olevan nollassa. Mitään erikoista ei siis tapahtunut tai mies ei tehnyt mitään väärää, en vaan rakastanut häntä, kuten en useita muitakaan ilmeisesti.
Nyt en uskalla edes ajatella uutta suhdetta, kun minusta tuntuu että ottaisin uuden vain taas "ei tartte yksin olla" kappaleeksi.
Hoen itselleni että "älä nyt katsele ketään, kun et ole päässyt edellisestäkään kunnolla yli". (ei siis miehestä vaan suhteesta, kun kamat on osa viel hakematta.)
Olen aina saanut sen miehen jota olen yrittänyt, minua ei koskaan ole jätetty ja itsetuntoni onkin hyvä, tiedän saavani uuden miehen niin halutessani... mutta en tiedä mitä haluan!
Suhteeni on aina edennyt kovaa vauhtia muuttoon asti, joten onko oikea tapa edetä nyt niin että treffailee useampia miehiä? On kokonaan ilman? Vai mitä? jos otan uuden, en tiedä pidänkö hänestä TODELLA, treffailusta en perusta, sitäpaitsi jos treffaan useampia yhtäaikaa, tuntuu että pettäisin toista... siis ei mun juttu. Silti yksinkin on tyhmää olla ja kaipaan miestä rinnalle. Mistä siis tiedän etten ota miestä vaan koska saan sen? Tunteista kun en ota selvää...
Vaikka ei tässä nyt just ketää kiikarissa kyllä olekaan...
Onko kellään vastaavia kokemuksia? Mitä teitte? Mitä muut mieltä? Kirjoita oletko mies vai nainen!
Vastaukset 5
Vanhimmat
olet yksinkertaisesti vain läheisriippuvainen. Et osaa olla yksin, joten sinulla on pakko olla joku. Mitä lapsuudessasi tapahtui oikein? Muutit kotoa 13-vuotiaana??
Mieti nyt ihan kaikessa rauhassa, mitä sinä oikeasti haluat elämältä. Joku seurustelukumppani ei loppujen lopuksi ole se kaikkein tärkein asia elämässä, että katso peiliin ja mieti kaikessa rauhassa ennen kuin alat sotkemaan muita ihmisiä elämääsi.
Niin, elämä on kunnossa ja moni siihen vissiin juuri sen takia haluaakin "sotkeutua". kyllä muutin pois kotoa jo niin nuorena... Se nyt onneksi tuskin on ongelmani syy. (mitään pahaa ei tapahtunut, olen aina ollut melko "kehittynyt" ja pärjäsinkin alusta asti hyvin omillani/ miehen kanssa joten kai se oli nuoruus, hulluus ja luultu rakkaus.)
Läheisriippuvuuteenkaan en usko... inhoan roikkumista ja on minulla oma elämä aina ollutkin, hyvinkin täyteläinen sellainen... (aika kiva kun tästä maksetaan palkka, ainoa ajankohta kun olen "yksin") Päinvastoin, yötyötä kun teen niin en edes voi vedota pitkiin yksinäisiin iltoihin, kun nukun kuitenkin silloin kun muut valvoo ja viikonloputkin kiinni lähes aina. Joten yksinolo sanan varsinaisessa merkityksessä ei ole ongelma.
Täytyy kai kuitenkin hidastaa tahtia ja "miettiä" tai sitten lopettaa koko miettiminen ja keskittyä jo olemassaoleviin asioihin.. työ, harrastukset, perhe, ystävät, eläimet,jne.
Päivät saan kyllä täyteen ihan helposti ilman ukkoakin, sehän tässä niin outoa onkin. Miksi mä sellasta haikailen kun ei sillä ole kunnollista sijaa ollut enää muutamiin vuosiin mun elämässä. Ehkä mä olen halunnut että on joku jota hoivata vielä kaiken muun ohella. Täytyy myöntää että aika emo olenkin luonteeltani.
Pahus vaan kun miehet on nähnyt minut ilmeiseti rakastettuna, rakastajana, ystävänä ja tulevana lasten äitinä tai jotain.Olen varmaan aika hyvä esittämään ja valehtelemaan jopa itselleenkin kun erotkaan ei tuntunut kuitenkaan missään lopulta. Tunnevammanen taidan olla.
Kiva olis tietää vielä että kauan sinne peiliin on tuijotettava että saa vastauksia? Baariinkaan en uskalla lähtee pitää hauskaa ettei vahingossa tartu matkaan kotiinviemisiä, mikä seuraavana päivänä muuttaa mun luo!? Ne tuliaiset on ennenkin nähty!
Missä on ne paljonpuhutut miehet, jotka on sikoja? Lähtis pois ku homma on hoidettu? Jostain syystä jokaikinen on jääny, ihan pyytämättä! Ja vaikka kuin sikailen ni vanhakin yrittää muo takas. Ja miehet ei muka osaa rakastaa ja pitää kiinni naisestaan? Ikävää kun en pystynyt tarjota samaa takaisin.
Huolensa kullakin näköjään. Mitä jos perehtyisit vaihteeks ittees ja jättäsit ne miehet väliin vaikka vuodeksi?
Sulla on aikamoinen flaksi sitten käyny kun vielä roikkuu sussa ja jääkin pyytämättä (riippuu tietysti kuka roikkuu).
alat mun vkl-pilluksi :-) Opit olemaan edes pikkasen omillas välillä mut saat silti seksiä ja sutinaa silloin tällöin ilman baarisähläyksiä yms.Mä voin luvata etten varmasti ala ajattelemaan sua minkään sortin tulevana lapsien äitinä eikä mua haittais edes se että nait / treffailet muitakin samaan aikaan (apus. ilman kortsua) :-)