30 avioliittovuoden jälkeen meille tuli ero, koska mieheni tutustui uuteen naiseen, jonka kanssa "arvio saavansa aikaan paremman parisuhteen" kuin minun kanssani. Kolme lastamme ovat jo aikuisia. Olemme eron jälkeen tavanneet vain käytännön asioiden takia ja valitettavasti meillä on vielä yhteinen yritys, josta omistan melkein puolet. Kulunut vuosi on ollut minulle todella raskas ja vaikea. Olen surrut, vihannut ja käynyt Fisherin kurssit. Ymmärrän niitä syitä, miksi meille ero tuli ja erityisesti ymmärrän, miksi aikanaan menimme naimisiin. Välillä menee oikein hyvin ja sitten tulee näitä yllättäviä repsahduksia, jolloin olen ihan pohjalla. EN ole aina pystynyt hillitsemään itseäni, vaan olen antanut exälleni tiukkaa palautetta kun minuun on oikein sattunut. Exälläni on ilmeisesti vaikeuksia ymmärtää, että minusta tämä todella tuntuu joltakin! Minä muutin yhteisestä kodistamme pois enkä ottanut mukaani kuin henkilökohtaiset tavarani ja yhden maton. Monessa suhteessa elämäni on paljon paremmalla mallilla kuin avioliitossa ollessani. Surun tunteita tulee, mutta nykyään enimmäkseen vain annan niiden tulla. Maljani tosin läikkyi yli kun exäni uusi onni lähetti minulle karkkipussin ja nukkui ihan pokkana minun entisessä sängyssäni...no, voivat vaikuttaa naurettavilta syiltä. Exäni lähettämä ystävänpäivän tekstiviesti sai aikaan pitkät itkut ja viimeiseksi exäni ulkomailta lähettämä postikortti, jossa kehui mm. hyvää hotellia. Kuulin lapsilta, että oli lähtenyt uuden onnensa kanssa minun unelmapaikkaani, jossa kerran koko perheen kanssa kävimme vuosia sitten. Postikortti sai minut taas itkemään ja raivoamaan mielessäni ja laitoin palautetta tekstiviestillä, että en halua tällaisia muistutuksia hänen uudesta onnestaan. Jos kerran petti ja jätti, niin antaisi edes unohtaa!
Exäni ei tällaisia purkauksia lainkaan ymmärrä vaan ilmoitti haluavansa olla normaaleissa väleissä kanssani?? Miten ihmiset voivat olla normaaleissa väleissä pitkän avioliiton ja eron jälkeen? Kokeneet, kertokaa miten normaaleissa väleissä voidaan olla? Exäni mukaan normaalit välit ovat sitä, että tavataan ja jutellaan eikä aina puhuta menneistä. Tapahtuneista asioista puhuminen on hänelle vaikeaa eikä hän muutenkaan ole ottanut minuun yhteyttä halutakseen keskustella tapahtuneesta.
Exäni ei tällaisia purkauksia lainkaan ymmärrä vaan ilmoitti haluavansa olla normaaleissa väleissä kanssani?? Miten ihmiset voivat olla normaaleissa väleissä pitkän avioliiton ja eron jälkeen? Kokeneet, kertokaa miten normaaleissa väleissä voidaan olla? Exäni mukaan normaalit välit ovat sitä, että tavataan ja jutellaan eikä aina puhuta menneistä. Tapahtuneista asioista puhuminen on hänelle vaikeaa eikä hän muutenkaan ole ottanut minuun yhteyttä halutakseen keskustella tapahtuneesta.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Palauta se matto minkä otit.
Tutulta kuulostaa. Eilen mies lopulta muutti uuteen osoitteeseen reilun 20 vuoden liiton jälkeen. Hullaantui uuteen naiseen heti, kun oli ilmoittanut meidän tarinamme olevan loppuun katsottu. Tänä vuonna toivotti minulle ensimmäistä kertaa (!!) hyvää ystävänpäivää, haluaa auttaa kaikissa talkkarihommissa, jos vaan apua tarvitsen, lupaa hoitaa koirat, jos reissaan, saisin käyttää mökkiäkin (ilmaiseksi!) ihan milloin haluan. Mutta kun en halua. Olo olisi kuin Niskavuoren Hetalla, joka roikkuu nuorenparin elämässä katkerana vanhapiikasiskona. Paikkaako mies huonoa omaatuntoaan vai haluaako poimia rusinat pullasa? Eli minusta hyvä kaveri ja nuoremmasta rakas?
Itse haluan vain etäisyyttä ja tilaa itselleni.
No joo, annahan ajan kulua. Kyllä se exä vielä
tapansa muuttaa, viimeistään siinä vaiheessa
kun sinun kämpässä majailee kakslahkeinen.
Näin se menee. Sitten tulee vihan, kiusan, raivon
vuoro.
Ei se näin suloisena pysy, vaikka se hemaiseva pimu on siellä kainalossa.
ihan normaalia, ettei kykene olemaan "normaaleissa" väleissä entiseen kumppaniin kun tämä on jättänyt toisen takia.
Itse en ainakaan kykenisi olemaan normaaleissa väleissä exääni, jos hän olisi jättänyt minut toisen miehen takia. Varmasti yrittäisin olla mahdollisimman vähän kanssakäymisissä voidakseni paremmin unohtaa. Onneksi omaan erooni ei kuitenkaan liittynyt kolmansia osapuolia ja välimme ovat ihan hyvät, jopa yhteenpaluu on mahdollinen.
Kuuntele sinä vain oman sydämmesi ääntä ja ole välittämättä exäsi toiveista "normaalien" välien suhteen, ei hänellä pettämisensä jälkeen ole oikeutta vaatia sinulta mitään.
Minusta sinun viestisi kertoi paljon. Jos olet totuudenmukaisesti asiat kuvannut, olen hyvin normaali. Olet pettynyt ja suruissasi. Niin ovat kaikki pitkän liiton purkauduttua, myös eksäsi.
Minusta eksäsi käyttäytyy huonosti. Kohtuus pitää asioissa olla. Sinä et enää kuulu hänen elämäänsä, jonka vuoksi kortti yhteisestä unelmapaikasta on huonosti naamioitua psykologista kiusantekoa. Jos eksän uusi kumppani lähetti sinulle tuollaiset tavarat, on hän yksinkertaisesti ja lievästi sanoen hyvin outo.
Siis? Hienoa että osaat kysyä normaaliuden perään. Se jo kertoo normaaliudesta. Tekstisi viestii elämänkypsyydestä ja järkevyydestä. Liittosi päättyi. Sekin on elämää. Jos uuden miehen haluat surusi surettua, hän kyllä tulee luoksesi, sillä olet sen arvoinen.
15 vuoden jälkeen ero. Olemme hyvissä väleissä, kavereita. Eron jälkeen kumpikin mennyt uudestaan naimisiin ja hän saanut lapsiakin. Mieheni ja exäni tulee toimeen, voi kai sanoa ovat hyvissä väleissä. Ei sentään kavereita.
Minusta tuntuu käsittämättömältä, että jos muka on joskus rakastanut toista niin se muuttuukin pahaksi oloksi ja katkeruudeksi. Meillä oli oma aikamme ja muistoja ei meiltä viedä. Emme silti halua niistä puhua. Elämme tätä päivää, ja muistot kertyvät nyt eri tavalla. Koko suhde oli alun perinkin turha jos sen päätyttyä ei voi olla missään tekemisissä. Kyllä toista pitää kunnioittaa ihmisenä siinä missä ennenkin. Jos ei pääkopassa saa omin avuin järjestettyä asioita oikeaan malliin, sitten vaan mars mars tohtorille. Turha pilata omaa ja toisten elämää sillä että "on niin paha olo".
Entinen mies petti minua, mutta mitä sitten. Vaikka en enää voinutkaan sietää toistemme koskemista, minä pidin ja pidän hänestä muuten edelleen. Hänellä oli kriisinsä ja ymmärrän sen, mutta ymmärrykseni ei auttanut pelastamaan meidän suhdetta. Toivoni mukaan hän otti siitä opikseen ja hoitaa nykyisen liittonsa paremmin. Ainakin tähän asti kaikki mennyt hyvin.
Omalla tavallasi olet oikeassa. Noin sen pitää ollakin, vuosien päästä. Jos noin on erohetkellä tai välittömästi sen jälkeen, on se merkki sairaudesta tai suhteen huonoudesta jo alunperin.
Vain heikosta parisuhteesta kyetään eroamaan vaurioitta, oltiin sitten jätettyjä tai jättäjiä. Mikäli psyykkinen tarvitsevuus on ollut sidottuna elämänkumppaniin, kuten pitäisi olla, vaatii asia aikaa.
Sairauden merkki se on silloin, kun jeesustellaan suhteen hyvyydestä ja samanaikaisesti selitetään, että 'emme ole katkeria vaan toistemme parhaita ystäviä'.
Yksi näkökulma on vielä. Kun uusi rakas astuu elämään, on hienotunteisuutta, jos eksä poistuu tai poistetaan mahdollisimman pitkälle. Kohtuus kaikessa - esimerkiksi lasten juhlat ovat luonnollisesti sellaisia, joihin eksän ja hänen mahdollisen siippansa toivoisi voivan osallistua.
Hyvä edellinen nimimerkki, ajatteletko sinä näin vain ymmärsinkö sinut väärin?
...luin nyökytellen. Tervettä, asiallista ja pohdiskelevaa.
Sinun totuutesi ei ole minun totuuteni. Kunnioitusta ei exäni ansaitse, ei tuoreeltaan tekonsa jälkeen eikä vieläkään. Oliko suhde turha? Ei, koska opin itsestäni ja arvoistani aika paljon. Tiedän, mitä en ikinä enää siedä, edes yritä sietää, koska se ei olisi minua. Ex ja hänen elämänsä, uusi vaimonsa, pysykööt mahdollisimman kaukana minusta. Elämässä kääntyi uusi lehti hänen käytöksensä myötä, yksi luku kirjoitettiin loppuun.
Riippuu ihmisistä, voiko olla tekemisissä "normaalisti" (mitähän sekin on?). Minun ei tarvitse näytellä, jotta exän elämä olisi kenties helpompaa. Ylipäätään tässä elämässä ei kannata tuhlata energiaa näyttelemiseen ja ihmis/tuttavuussuhteisiin, jotka eivät anna mitään.
Alkuperäiselle: ole totta tunteillesi! Ex EPÄnormaaleinen käyttäytymisineen todistaa vain hölmöytensä ja kypsymättömyytensä. Samoin kuin uusi "onnensa".
Onko olemassa joku oppikirja jossa annetaan ohjeet mitten eron jälkeen toimitaan? Aivan varmasti, jos en sietäisi exääni, tai hän ei sietäisi minua, emme olisi toistemme kanssa tekemisissä. Toisenkin tahto riittää ja sitä on kunnioitettava. Mutta näin ei meillä ole.
Toisaalta, emme nyt mitään kaveripiiriäkään pidä. Joskus tapaamme kerran vuodessa, joskus menee pari vuotta ettei tavata ja joskus tavataan useamman kerran v:ssa jonkun jutun yhteydessä, kun toinen tarvitsee apua remontissa tai korjauksissa tai muissa, ja kuten meillä ihan bisneksissä. Jos emme tunne mitään ikäviä tunteita niin onko se väärin?
Pitääkö ihmisen olla henkisesti sidottu toiseen ihmiseen? En ikipäivänä edes asettuisi suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa joka takertuu minuun. On luonnollista että rakastavaisten välille kehittyy tietynlainen henkinen side. Mutta kun tuo side katkeaa, yleensä silloin alkavat myös eroon johtavat rituaalit. Pettämistä, tunteettomuutta tms. Tai side voi olla epäterve: ollaankin riippuvaisia toisesta.
Kirjoitit: "Jos noin on erohetkellä tai välittömästi sen jälkeen, on se merkki sairaudesta tai suhteen huonoudesta jo alunperin."
Jaa? Mistähän sairaudesta mahtaisi olla kyse? Eron hetkeen mennessä välimme olivat selvitetty, tunneskaalat käyty läpi. Pääpiirteittäin. Tottakai niitä asioita käsittelee itsekseen myöhemminkin, mutta ei niitä tarvitse muun maailman niskaan kaataa? Elämä jatkuu. Minun mielestäni sairautta on se, ettei hyväksy elämän tosiasioita ja taistelee niitä vastaan, tai kuten jo mainitsin kaataa muiden niskaan pahan olon.
Siks toisekseen emme ole 'toistemme parhaita ystäviä'. 15 vuodessa, tai oikeastaan 18 vuodessa oppii tuntemaan toisen aika hyvin. Hyvään suhteeseen ja avioliittoon mielestäni kuuluu kaveruutta ja ystävyyttä, sen romantiikan ym. lisäksi. Ei sitä toisen tuntemista voi lopettaa erohetkeen kuin napista painamalla. jos joku voi, ihmettelen kovasti.
Pidin exästäni, ja pidän vieläkin. Mielestäsi on epänormaalia olla onnellinen toisen puolesta? Minä en ollut hänelle sellainen vaimo jonka kanssa elää loppuelämän. Olisiko minun pitänyt katkeroitua ja kiistää häneltä onni tulevaisuudessa, itsekkyytäni? En ole niin itsekäs. Eikä ole hänkään.
Kun tavataan uusi kumppani ei menneisyys poistu. Mutta se ei tule mukaan uuteen suhteeseen. En katkaise välejäni yhteenkään kaveriini uuden miehen takia. Sellainen mies joka vaatii minua luopumaan kavereistani saa mennä. Heikko on itsetunto jos ei kestä. Vastaavasti en minäkään vaadi miestä luopumaan omista kavereistaan minun takiani. Jos suhde ei luonnistu kavereiden takia niin sitten sillä suhteella ei ole tulevaisuutta. Jos pitää alkaa rautalangasta vääntää mitä toisen ihmisen "pitää merkitä toiselle" niin on vielä muutakin kasvamista kuin suhteen perustaminen. Aikuistuminen, ihan ensi alkuun. Hyvässä suhteessa exät ym. ihmiset asettuvat luonnostaan niille "paikoille" jonne kuuluvat. Heitä ei tarvitse välttämättä poistaa elämästä kokonaan. Kenen tahansa, exän tai muun kaverin häirintä ei ole hyväksyttävää ja sellaisista pitääkin päästä eroon, tai ainakin häirinnästä. Jokainen suhteen ulkopuolinen varmasti tietää onko häirikkö vai ei. Ainakin se joka häiriköi tietoisesti ja tarkoituksella. Kuten ehkä jotkut exät näiden juttujen perusteella. Sellaiset sietäisivät mennä hoitoon.
En tiedä mitä tarkoitit kysymällä mitä ajattelen, tai mitä sinä ajattelet. Minulla on ajatukseni ja elämäni on aika hyvässä kuosissa erinäisistä vastoinkäymisistä (muitakin kuin ihmissuhteita) huolimatta. Toivon lähimmäisiltäni avoimuutta ja rehellisyyttä, kuten yritän olla avoin ja rehellinen heitä kohtaan. Jos joku ahdistuu olemassaolostani eikä saa suutaan auki, en minä sille mitään voi. Pysyköön sitten poissa elämästäni. Elämän rikkaus ovat erilaiset ihmissuhteet. koostuu vanhemmista, lapsista, sukulaisista, kavereista kouluissa, työpaikoilla, naapureista, harrastuksista, parisuhteista jne. Myös lähikaupan myyjä voi olla rikastuttava osa elämää. Kieltäytymällä muista terveistä ihmissuhteista parisuhteen takia luopuu osasta rikasta elämää. Ehkä kaikki eivät sitä haluakaan. Ehkä joillekin elämän rikkaus on jotain aivan muuta. Rahaa, matkoja, harrastuksia? Jokaisella on oma arvomaailmansa. Minulla on omani ja olen onnellinen että monilla ihmisillä ympärilläni tuntuu olevan samankaltainen arvomaailma. Ne kenellä ei ole, eivät ilmeisesti kuulu lähipiiriini.
Tämä "*vatson ei ole sama joka vastasi everstiluutnantin kirjoitukseen.
Saitko nyt purettu kiukkuasi kun exäsi onkin löytänyt ihan oikean rakkauden, joka et ole sinä? Toivottavasti pääsimme näin vähällä. Katsotko aamuisin peiliin ja toteat: "olenpa minä ruma ja vanha, mutta samanlainen ruma ja vanha tulee mieheni uudesta rakkaudestakin."
Niin tulee. Mutta ihminen ei olekaan pelkkä ulkokuori. Jos sinä ajattelet siten, niin olet kai huomannut että exäsi arvostaa ihmisen ja naisen sisintä enemmän. Siksi hän ei rakasta sinua, koska olet itsekeskeinen ja turhamainen. Kiukutteleva kakara iästäsi huolimatta. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, sillä miten toinen lapsi on äiti lapselle...
olemme niin kovin erilaisia ja meidän tarpeemme ovat erilaisia ja se on hyväksyttävä. Ja vallankaan emme ole asiantuntijoita toistemme elämissä. Sinä *vatson olet sellainen halki, poikki ja pinoon- ihminen, minä olen toisenlainen. Arvostetaan toinen toisiamme, mutta ei meistä koskaan tarvitse ystäviä tulla. Et kerro, miten pitkä aika erostasi on. Jos exäsi on jo ehtinyt uusia lapsia laittamaan niin erosta on luultavasti enemmän kuin 1½ vuotta aikaa? Minäkin uskon, että olen suhteellisen "normaaleissa" väleissä exäni kanssa vaikkapa viiden vuoden kuluttua, jos siihen saakka eletään.
Ei elämä ole halki poikki pinoon. Tai ehkä niin voi sanoa kun katsoo elämää vasta sen päätyttyä. Halkaisu ja poikkaisu voivat viedä aikaa niin paljon, ettei enää voi käyttää tuota ilmaisua halki poikki pinoon. Päämääränä on pinoon, mutta muita tavoitteita ei sitten olekaan. Kun sen ymmärtää, että elämä jatkuu vastaa pinoon vaiheen jälkeen mielekkäänä, niin oppii toimimaan siihen suuntaan. Toinen vaihtoehto on jäädä rypemään paskassa. Toisia sekin tuntuu kiinnostavan. Marttyyrina eläminen. Mitä väärää on siinä että käsittelee ikävät asiat pois voidakseen keskittyä elämässä mielekkäisiin asioihin?
käsittelyssä mitään vikaa ole...päinvastoin. Jokaisella on vaan oikeus tehdä sitä omalla tavallaan ja oman aikataulunsa mukaan.
Olisi kiva kuulla miksi sitten jonkun mielestä asioiden käsittely on halki-poikki-pinoon -menettelyä? Onko niin, että jotkut ovat kateellisia niille jotka pystyvät käsittelemään asiat ja siirtämään taka-alalle. Kuten ero tai läheisen kuolema? Emmehän jää vuosikausiksi ja loppuelämäksi näivettymään kun joku läheinen kuolee, äiti, isä, oma lapsi, sisar, mummo, täti. Suru vie aikansa, mutta yleensä 1-2 vuotta siihen menee max. Muistot ja ikävä jää mutta elämä jatkuu. Ero ei ole edes kuolema, ja silti sitä pitäisi jauhaa vuosikausia? Siinähän ei kukaan onneksi kuole!
niille, joille eron käsittely onnistuu nopeasti. Onnittelen, jos niin on tosiaan käynyt. En minä ole katkera, elämä vaan oli tällaista minun kohdallani. Haluan tehdä vaikeista kokemuksista oppimiskokemuksia, joten voin elää elämääni kokemuksistani viisastuneena ja kokea onnea asioista, joita en aikaisemmin ymmärtänyt. Oppimisprosessi ei vaan tavalisesti, ei ainakaan minulla, ole kovin nopea. Kuka on väittänyt, että elämäni olisi nyt pelkkää surua ja näivettymistä??
Kuka tässä SINUSTA on puhunut ? Eikö asiaa käsitelty yleisesti ? Ehkäpä koira älähti. Eihän kukaan sinun elämästäsi mitään tiedäkään ?
käytti halki, poikki ja pinoon- käsitettä.
oletteko samassa viestiketjussa ?
tuo edellinen oli vastaus? En löytänyt kiukkua tai haikailua tuosta aikaisemmasta viestistä. Enkä vinkkiäkään vanhuuteen tai rumuuteen.
...sitten tuli ero...
Exälläni oli toinen, vaikka ei sitä myöntänyt. Yritti vain poistaa minut elämästään. Pyyhkäistä pois. Olisi varmaankin ollut ystävällinen ja katuvainen, mikäli olisin vain siirtynyt syrjään. Halusin kuitenkin selvittää asiat kerralla ja kävimme taistelun omaisuuden jakamisesta (hän olisi halunnut pitää kaiken itsellään). Katkerana hän joutui jakamaan yhteisen omaisuutemme kanssani...niin katkerana, ettei voi keskustella edes lasten asioista kanssani nykyäänkään. Eikä muutenkaan ole juurikaan mukana lasten asioissa.
Se että jaoimme sen yhteisen kodin (irtaimen) oli varmaankin osa toipumista erosta. Vaikkei minulla olekaan enää käyttöä kaikille huonekaluille joita sain (hän otti kuitenkin kaikkein tarpeellisimmat ja parhaat) on kohtuutonta, että toinen osapuoli joutuu hankkimaan kaiken uuteen kotiinsa ja toinen pääsee pälkähästä.... Toivottavasti ette ole vielä jakaneet irtaimistoa, kannatta ottaa mukaansa muutakin kuin matto. Silloin myös Exäsi kokee sinun lähtösi konkreettisesti... Itsetuntosi on varmasti alamaissa tällä hetkellä, mutta kyllä se siitä nousee ja mikä parasta sinun ei enää tarvitse olla exäsi KYNNYSMATTONA...
Ainakin minä olen paljon vapautuneempi ilman exääni... vaikka toki toivon että uusi hyvä parisuhde olisi osana elämääni vielä joku päivä... ainakin tiedän mitä EN siltä halua,,,, enää en huoli pettäjää miehekseni!
,,, enää en huoli pettäjää miehekseni!
Miksi ensinkään otit mieheksesi pettäjän, jos et sitten sellaisen kanssa selvinnytkään ?
Minä otin miehen, mies otti naisen (minut). Ei meistä kumpikaan ollut pettäjä. Elämässä asiat menivät toisin kuin suunniteltiin. Saattoi aluksi tuntua pettämiseltä, olin petetty. Vasta vuosien päästä ymmärsin, ensin petin minä, mieheni luottamuksen hyvästä vaimosta. Minä tosiaankin olin muuttunut alttarin jälkeen, kotihirmuksi. En sitä itsestäni huomannut. Mielestäni vain pidin yllä järjestystä ja ohjasin muitakin (miestä) pitämään. En erotessakaan ymmärtänyt. Minut oli petetty!
En ymmärtänyt ensimmäisen erovuoden aikana, enkä toisen, mentiin jo pitkälle kolmatta vuotta kun lapset rohkenivat kertoa millä tavoin olin erilainen äiti silloin kun perheemme oli koossa, ja millä tavoin erilainen äiti eron jälkeen. Eron jälkeen minusta oli tullut "mukava", enkä enää huutanut isälle, eikä isällä ole enää paha olo. Silti sen sulattaminen vei aikaa. Ensimmäinen ajatus tietysti, että isä oli syöttänyt lapsille hevonkukkua. Lapset loukkaantuivat kun epäilin, ja tein paljon työtä voittaakseni heidän luottamuksen, että ovat vilpittömiä. He ovat, enkelini.
NÄin sitten jälkeenpäin voin rehellisesti myöntää, minä petin ensin. En kolmannen osapuolen kanssa, mutta petin sopimuksen, luottamuksen, rakkauden. Ei ihme että ajoin hänet pois. Nyt kaduttaa, mutta muuta ei voi. Mies on onnellinen toisen kanssa. Hyvä mies oli. Kunpa toinen ei pettäisi häntä.
Kuulin eräältä naiselta, että hyvä anoppi ja mukava aviomies ovat satuolentoja.
Miksi enää hylkäämisen jälkeen lähtisin kaivamaan verta nenästäni.
Avoeropalstalla joku eronnut mies naureskelee eronneille naisille. He eivät hänen mukaan osaa elää yksin. Ehkä olen poikkeus säännöstä. Rakastan yksin elämistä. Tämän ihanampaa elämäntyyliä ei ole olemassakaan.
Tuskin nyxät huonoa omatuntoa potevat. He uskovat kaikki miehen valheet naisen hirveyksistä. Uskokoot minun puolesta.
Eronneisiin miehiin en koskisi pitkällä tikullakaan. Säälin naisia, jotka hyppäävät eronneen kelkkaan.
Seuraan huvittuuna Vanhasen pokailua naismarkkinoilla. Eipä ihme, että uusimman tutkimuksen mukaan suomalaisten älykkyysosamäärä jäi ruotsalaisista jälkeen. Ehkä tuo tutkimus selittää suomalaisten sekoilut ihmissuhteissa.
Ei kaikki nyxät usko mitä tahansa. Olin varautunut kuulemaan mieheltä jos minkälaisia syytöksiä exästään, ja kyllä hän tietysti omia tuntojaan purkikin. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Kun kuitenkin kysyin eikö hän näe itsessään mitään vikaa hän puhui hyvin avoimesti mitä oletti itsessään olleen, ja mitä exä oli kertonut. Osa oli asioita jotka hän allekirjoitti ja osa sellaisia joista ei ollut tiennytkään. Eli kyllä avioliitossa aina on kaksi, joiden pitää kummankin olla tietoinen toisen ajatuksista, mikä on hyvin mikä huonosti. Jos eivät osaa puhua se ei ole kenenkään muun vika kuin avioparin. Kumpikin syyttäköön itseään ettei joko ole toiselle puhunut tai ei ole toista kuunnellut. Ehkä kaikki parit eivät sovi yhteen, eivät ymmärrä toisiaan vaikka puhuisivat.
Kunmeidän seurustelumme alkoi näyttää vakiintuneelta yhteiselolta puhuimme miehen kanssa asioista. Hänessä oli sellaisia piirteitä joita hänen exänsä ei ollut sulattanut. Minua ne eivät häirinneet mutta oli jotain minkä takia mietin mitä yhteiselostamme tulisi. Piti päättää hyväksynkö hänet sellaisena vai kokeeko hän itse nuo piirteet kiusallisiksi. Mies oli itse sitä mieltä että halusi päästä niistä eroon, mutta ei luvannut mitään muuta kuin yritystä, ja hän pyysi minun pitkämielisyyttäni ja apuani. Hyvin ollaan porskutettu. Täydellisiä ei olla kumpikaan, muuta tiedetään mikä toista häiritsee tai miten toinen haluaa tulla kohdelluksi. Ei ole ainakaan minulle suuri ponnistus otta mies huomioon. Olen miehelle sanonut, että jos hän tuntee suhteemme ylivoimaiseksi niin sanoo suoraan.
Ikävä lukea että monilla on vain huonoja kokemuksia miehistä. Ja katkeria kommentteja nyxistä ja existä ja milloin kenestäkin. Jos haluaa kohottaa itsetuntoaan niin mikäpä olisi parempi keino kuin toisten haukkuminen? ..Tosin, parempiakin keinoja olisi mutta ei taida kaikkia kiinnostaa.
Olen halunnut lapsen joskus elämässäni, mutta en ole koskaan uskaltanut kehenkään sitoutua (pettymyksiä nuoruudessa). Mies on maininnut asiasta siihen suuntaan, että olisi kiinnostunut, jos me olemme valmiita sitoutumaan. Tunnen vahvasti että olemme, mutta mietin vielä. Mies tekee parhaansa vakuuttakseen minua ;)
Sen lisään vielä, että miehen exä on kohdannut sellaisen miehen joka vei häneltä jalat alta. Ihmisenä miehen exä on varsin mukava, mutta ymmärrän miksi yhteiselo mieheni kanssa ei onnistunut. Emme ole exän kanssa vars ystäviä, mutta yksi yhteinen harrastus on ja sen puitteissa tapaamme joskus. Emmekä ruodi heidän menneitään, vaan ihan muita arkisempia asioita.