josta valitatte johtuu siitä, että nainen ei tunne tulleensa kuulluksi ensimmäisellä kerralla. Jos kuuntelette heti ekalla kerralla kunnolla ja osoitatte jollain konstilla että olette sekä kuunnelleet että ymmärtäneet (siis kuuntelu ja ymmärtäminen ei ole sama asia) niin se nalkutus jää siihen yhteen kertaan. Ja siksipä ei voida puhua edes nalkuttamisesta... Eli; "nalkutus" on, miehet, teidän oman käyttäytymisenne tuotos.
MIehet..
se nalkutus
231076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
kerralla kuuntelu tarkoittaa sitä, että pitää kuunnella 7 tuntia putkeen, jossa tarina alkaa aamuherätyksestä, lasten pyyllyn pesusta ja pienestä punoituksesta. Siitä asia hyppää omien vanhempien suunnittelemaan kyläreissuun tai kummitädin suntymäpäivälahjaan, josta luontevasti jo pompataan ressaamaan ensi kesän pesuhuoneremonttia ja laattojen värejä.
Seuraavassa hetkessä laaditaan kauppalistaa ja kysellään, mitä syödään viikonloppuna ja jaaritellaan 15 minuuttia, koska aina samaa ruokaa ja eikö nyt voisi yhdessä suunnitella jotain erilaista. Ei ole kauppalistaan tullut kuin pari artikkelia, kun huomataan apteekissakin olevan jotain tarpeellista ja apteekkiasiaa ei ole edes loppuun kalattanut, kun on jo puolivälissä roskia viemässä ja samalla jää puoleksi tunniksi kalattamaan naapurin akan kanssa.
Roskia viemästä kun palaa, niin mies pelaa tietokonetta odotellessa ja kalatus alkaa heti ulko-ovelta ja kohta on ilmimeteli, koska mies ei kuunneellut, mitä hän sisälle tullessa sanoi, vaan pelaa aina, kun yrittää jutella asioista. Tästä seuraa pieni mökötystuokio ja viimein mies menee kysymään, että pitäskö sinne kauppaan lähteä, mutta vastauksena saa, ettei hän ole edes kiinnostunut miettimään, mitä ostettais.
Tuo kaikki edellinen voi tapahtua tunnnissa ja vuorokaudessa on 24 tuntia, joten ei liene kaikki vika miehissä, eihän?
voisit sinäkin helpottaa yhteistä kommunikointia kysymällä naiselta heti, mitä hän haluaa. Naisten ajatuskanavat ovat niin monihaaraisia, että miesriepu kyllä tippuu äkkiä kärryltä jos ei pidä varaansa.
Eli kysy heti, mitä tarvitaan, ja kirjoita itse lista. Nainen huomaa, että nyt on tosi kyseessä jos jääkaapin täytettä mielii, ja kertoo sinulle auliisti mitä tarvitaan, ettei pesue joudu olemaan nälissään viikonloppuna.
Samoin sillä välin kun nainen puhuu pyllynpesusta ja ties mistä, käyt itse viemässä roskat, niin saat a) tuulettaa korviasi, b) raitista ilmaa, c) vaihtaa muutaman ystävällisen sanan naapurin kanssa ja d) voit sillä välin miettiä sitä, minkäväriset laatat kylppäriin sopisivat. Ja ehdit kuitenkin kuuntelemaan vielä loppuhuipentuman ja sanomaan "kyllä rakas, olen samaa mieltä".
mutta näin sivustaseuraajana pitää välillä kommentoida asioita.
valitsette noin tylsiä naisia kumppaneiksenne? Kannattaisi katsoa muutakin kuin ulkonäköä. Itse olette naisenne valinneet.
ja sivustaseuraaja niin joo. Sieltähän ne parhaat ja asiantuntevat kommentit tulevat. Mutta laitetaanpa tämä tyyppi sitten itse siihen tilanteeseen niin kyllä on torttu housussa ja toinen ääni kellossa.
Uskaltanen olla eri mieltä. Nalkutus voi toki johtua mainitsemastasi seikasta, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että se aina olisi kiinni juuri tuosta. On väärin yrittää absoluuttisesti todistaa miehen tai naisen olevan väärässä, mitä selvästi yrität.
Luuletko ihan aikuisten oikeasti, että jos se asia ei mene perille normaalisti sanomalla, niin se menisi paremmin nalkuttamalla? Nalkuttaminen kun aiheuttaa vain vastareaktion eli sillä saa asian vaan entistä huonommin perille.
Joo, en käsitä miten joku voi kuvitella, että nalkuttamalla asiat menee paremmin jakeluun.
Jos haluaa johonkin asiaan muutosta, miksi ei voi ihan normaalisti siitä keskustella??
Itse oon kyllä huomannut, että hyvällä saa enemmän aikaan, kuin pahalla...
Onko nalkuttavilla naisilla tarkoitus muuttaa yhteistä arkea paremmaksi vai sittenkin vaan purkaa omia turhautumisia puolisoon??
ei ole nalkutusta silloin, jos asiasta tarvii sanoa vain yhden kerran.
Mutta. Jos saman asian joutuu sanomaan uudelleen, kun se ei mene perille kerralla, niin miehet määrittelevät sen sitten #nalkutukseksi#.
Eli. Otapa sinäkin, arvoisa outousko, lusikka käteen ja ajattele. Jos kerralla kuuntelet niin ei tule sitä ns. nalkutusta.
Okei. Jos sen määrittelee "nalkutukseksi" niin se on merkki siitä, että toinen osapuoli on ei osaa eikä halua edes ymmärtää toista osapuolta.
Tosi on se, että nalkutuksella ei voita mitään. Saa vain pahan riidan aikaiseksi yms.
Mutta. Miehet. Oletteko niin surkeita otuksia ettette voi edes toimia toisin ehkäistäksenne sen ns. nalkutuksen? Vai onko se toisin toimiminen alistumisen ja heikon jätkän merkki?
liikkeelle. Mutta ajattelepa itse; toivot jonkin asian muutosta, parannusta tai hoitamista. Ja olet sanonut siitä monesti. MItään ei tapahdu. Alkaako ottaa kaaliin, mitä?
Voi alkaa ottaan kaaliin, siksi kannattaa mielummin kysyä, miksi ei tapahdu. Voi olla, että mies on eri mieltä kanssasi, mutta ei jaksa asiasta alkaa riitelemään tai mittari on punaisella sen nalkutuksen takia.
Jos nätisti pyytämällä ei onnistu, jatkuva nalkutus ei varmasti auta. Voihan asiasta keskustella vakavampaankin sävyyn, että ukkeli osaa ottaa tosissaan. Tässä nyt tarkoitin ihan arkisia asioita (kotitöitä ym. ei niin vakavia asioita).
vai johtuu se siitä ettei miehet ymmärrä. On se kumma ettei miesten tarvitse naisille oikeastaan mitään määrätäkään eikä myöskään muiden miesten kesken ja homma toimii silti.
alkaisi nalkuttaa, jos vaimo ei tekisi kotitaloustöitä vaan käyttäisi aikaansa pelkästään itsensä viihdyttämiseen.
Ja miten maailma pyörisi pelkkien miesten varassa... :D
paskaa puhut. ruvetaan miettimään näin järjellä, niin mikä oikeuttaa naisia nalkutukseen? en ymmärrä, koska
ne nalkutuksen aiheet tiedetään ja ne on puhdasta vittuilua....keksikää muuta tekemistä ku valitus, ostakaa vaikka koira. mielestäni naisia ei tietyissä tilanteissa tarvitse ymmärtää, hieman ehkä sovellat ni hyvä tulee.
koska et siihen kykenekään. Mutta et sä mitään oikeata naista saakaan, nalkuttajan vaan.
kyllä teiltä saa aina, ette te niin hyviä ole.
aikaa ainakaan.
joutuisit karuun todellisuuteen; en antaisi kun löytyy parempiakin miehiä, joiden kanssa jopa keskustelu sujuu!! (eikä tarvii edes miettiä nalkuttamista)
paljoltikohan se "nalkutus" johtuu siitä, että miehet eivät ota osaa kotitöihin, korjaa edes omia sotkujaan, jättävät tavaransa minne sattuu. Jos nainen jatkuvasti itse joutuu tekemään kaiken, korjaamaan miehen jälkiä, niin ihmekkös tuo, jos nalkuttaa.
Miesvaltaisessa työpaikassa sen huomaa, millaisia omia jälkiään korjaamattomia avuttomia sottapyttyjä monet miehet ovat. Edes vessassa ei saada uutta paperirullaa laitettua telineeseen ja kuseksitaan pytyn istuinrenkaalle. Tyhjät kahvimukit jätetään minne sattuu ym.
Aika pitkälle yritän olla hiljaa ja korjailen niitä jälkiä itse. V***ttaa itseäkin se päänaukominen. Jossain vaiheessa vaan pinna napsahtaa poikki ja sitten mies saa ryöppynä niskaansa "Kerää nyt prkl nuo vaatteesi pois lattioilta, siivoa jälkesi keittiöstä ja taas oli vessassa pelkkä tyhjä hylsy telineessä jne jne jne. EN JAKSA KORJATA SUN JÄLKIÄ KOKO AJAN!!!!" Sitten uhoan muuttavani jonnekin kauas, jossa ei tarvitse katsella yhtäkään sikailevaa miestä. Sen jälkeen paineet onkin purettu ja pään punoitus hellittää.
Normaalissa keskustelussa ei ole mitään syytä nalkuttaa, mies kuuntelee ja ymmärtää enkä minä pahemmin jaarittele. Joskus se jopa pyytää kertomaan esimerkiksi mitä hauskaa töissä tänään tapahtui, kun on muuten niin hiljaista...
että löytyy vielä kaltaisiasi miehiä!!! Hyvä hyvä!! Onnittele itseäsi, olet mahtava tyyppi! Mistähän tuollaisia löytyisi lähempää...
Ei miehen tarvitse kko ajan kuunnella sun juttujas ja olla valmiina täyttämään sinun tarpeitasi.
Sitä paitsi, tää kommenttini oli vain siitä, kun miehet täällä valittavat että naiset vaan nalkuttaa.
Minun parisuhteeni kommunikoinnit rakentuvat keskustelulle, eivät nalkuttamiselle.