siis onko totta että työssä käyvä saa helpommin uuden työpaikan kuin työtön?? ja jos näin on, niin kysyn vaan että missä välissä käytte työhaastatteluissa, esim. jos töitä on 8-16???? ja onko kukaan vaihtanut työtänsä määräaikaisuuteen, siis vaihtanut vakituisesta paikasta?? itseäni ei kiinnosta nykyinen työ ollenkaan (vakipaikka), mutta ongelma on etten pääse tosiaankaan virka-aikoina lähtemään mahdollisiin haastatteluihin ja pelottaa vakipaikan jättäminen, ja siirtyminen määräaikaistuudelle??? kellään kokemuksia???
ihan rehellisesti
huhupuhetta??
4981
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä mullekin on moni sanonut että noin se menisi.
Käytännön järjestelyt toki on hankalampi hoitaa jos käy töissä, mutta kyllä monesta duunista jollain verukkeella pääsee päiväsaikaankin livahtamaan.
Työttömät ilmeisesti kuullostavat vaan jotenkin onnettomilta ja syrjäytyneiltä vaikka eihän näin ole valtaosassa tapauksia.
Varmaan sen kuvan murtamiseen auttaa jos on ollut aktiivinen työttömyysaikana. Kun siis haastattelussa kysytään että mitä olen tehnyt viimeaikoina nii että on valmiina vastaus tyyliin:
- olen hoitanut lapsiani kotona
- olen keksittynyt järjestötoimintaan ja esimerkkejä miten
- olen nauttinut elämästäni ja kiertänyt maailmalla
jne
Tuo, ettei virka-aikana pääse haastatteluihin riippu varmaan siitä, mitä työtä tekee. Itselläni on valmistumisen jälkeen aina ollut 8-16 työ ja olen aina päässyt haastatteluihin. Tietysti jos haastattelu on toisella puolella Suomea, pitää tuo päivä ottaa vapaaksi, mutta työhaastattelun takia olen sen valmis tekemään.
Alan itse olla vähän sitä mieltä, että työssäolevan on helpompi saada töitä, vaikka ehkä vaikeampi järjestä haastatteluun pääsynsä.
tuleehan ihmisille aina välillä henkilökohtaisen vapaan tarve. Jos pääset haastatteluun, kerro esimiehellesi tarvitsevasi välttämättä tarvittavan ajan vapaata. Ei kaikkia syitä tarvitse ilmoittaa. Kerran tai pari voisit varmaan tarvittaessa helposti keksiä tekosyitä ja toivottavasti et useampia tarvitsisikaan.
Ajattele myös itseäsi ja sitä, mikä olisi sinulle parasta. Valitettavasti kiltit ja rehelliset työntekijät eivät aina saa palkintoja hyveellisyydestään.
Kyllähän se huomaa ihan selkeästi kuka hyvänsä jos vertaa työttömien tuttujen työnhakua ja työssäkäyvien paikanvaihdoksia. Tosiasiahan tuo on.
Työssäkäyvä katsotaan aika poikkeuksetta aktiivisemmaksi ja useinpa työnantajan ajattelevat, että kauan työttä ollut voi olla jo turhan paljon irti arkirutiineista. (Aamulla töihin nousu, aktiivisuus ym...) Siis tuo ei ole minun mielipiteen vaan ihan työmarkkinoilla nähty tilanne useassa paikassa.
Tietenkin työssäkäyvä joutuu aina selittämään esim. paikanvaihdoksen syytä sun muuta jos kyse ei ole selkeästi esim. määräaikaisen loppusuoran häämöttämisestä tms. Se on sitten toki ihan yksilö/työpaikkakohtaista minne kannattaa vaihtaa ja pystyykö menemään haastatteluun. Ihan samallalaillahan se on ajankäytöllinen juttu kuin vaikkapa hammaslääkäriin meno tai jokin muu ns. pakollinen juttu keskellä päivää. Joku voi poistua työpaikalta ja joku toinen ei.
Tosin netti on nykypäivänä harvinaisen näppärä juttu, koska sillä voit lähettää hakemuksen ja pitkälle voi keskustella paikkojen välillä sen välityksellä hyvinkin pitkälle. Monet asiat saa sitä kautta jo selviksi ja sitten itse tapaaminen voi olla hyvinkin lyhykäinen. Joskus sitten taas ei, ja joutuu menemään pitkäksi aikaa näytille. Yleensä tosin positiivinen seikka ja plussa on se, että jos ei toisilta töiltä kerkeä millään niin ainakin itse olen aina saanut asiat johonkin väliin sovittua.
En ole ainakaan kenenkään tutun uuden työpaikan saannin, tai edes haastattelussa käymisen kaatuneen siihen ettei ole päässyt missään välissä kohtuuajan sisään käymään näytillä ja juttusilla. Jos työpaikka on todella jonkun osaamisesta ja persoonasta kiinnostunut, niin kyllä se useimmiten jaksaa vähän joustaa senkin mukaan mitä kellekin sopii. Päinvastoin juu kaikki käy -linja voi olla vähän huonokin toisen työnantajan silmissä. "Aijaa, noin se vaan juoksee siellä sun täällä työpäivän aikana..." -voi joku helpostikin tulkita.
Massahaastattelut ovat tietty asia erikseen, mutta ne nyt muutenkin ovat aika epätodennäköisiä ja ainakaan itse en koskaan ole oikein hakenutkaan hommia joissa tietää olevan 200 ihmistä tasan samalla viivalla ja parhaimmillaan kymmenkaupalla haastatellaan. Työssä kun on niin jotenkin sinällään jotenkin voi saada vähän selviteltyä mihin ehkä kannattaisi hakea ja mihin ei. Hiukan kuitenkin ainakin itse olen saanut "verkostoa" käytettyä.