Muuttunut suhde!

Tuo vaihe suhteessa tulee aina ennemmin tai myöhemmin. Samoin kävi meille. Kun pari ei asu yhdessä, pitemmän päälle, kun kaikki jutut on jo juteltu ja porinat poristu, alkaa tuntumaan että onko tässä enää mitään yhteistä.
Itse seurustelimme lähes kolme vuotta ja asuimme erikseen, siinä on vaikeaa rakentaa mitään yhteistä.
Asia menee pakostakin niin, että toisella on oma elämänsä ja toisella omansa. Arjen tulo tällaiseen suhteeseen on monesti kohtalokasta, koska sitä yhteistä tekemistä ei ole, yhteisiä kotihommia, remppoja, hankintoja ym....ei mitään mihin purkaa yhteistä energiaa ja hankkia elämään ja arkeen jotakin uutta.

Kuulostele nyt vain itseäsi..se että seksi muuttuu on ihan normaalia, mutta ei välttämättä pysyvä olotila. Seksin suhteen on koitettava tehdä työtä, jotain uutta ja piristävää, mutta ei pakolla väännettävänä ja iloisena, jännitävänä asiana.

Muutenkin kun se arki tulee suhteeseen, intohimo ja vahvat tunteet muuttuvat. Eli tilalle tulee kiintymys, luottamus, toisenlainen rakastaminen, eräänlainen "kaveruus", mutta sellainen, jota ei joka naisen/miehen kanssa kaipaa. Vain sen oman.

Sulla taitaa olla itsenäistymisvaihe menossa. Normaali vaihe suhteessa. Tiedät kyllä milloin olet saanut tarpeeksesi etkä tunne tarpeeksi. Siihen asti et voi kun katsella ja odottaa. Toinen ihminen ei voi sinulle muuta vastausta antaa.

astuu kuvioon vasta sitten, kun eletään oikeasti saman katon alla, eikä leikitä kotista.

Siinä mitataan sitten se oikea tahto ja sitoutuminenkin ja koetellan, että löytyykö keinoja rakentaa parisuhdetta syvemmäksi arjen keskellä.

Elämä on pääsääntöisesti arkea, ei juhlaa, mutta juhljan osuus on erittäin tärkeää ja siihen pitää ottaa aikaa.

Kysy itseltäsi, että mitä odotat tai kaipaat suhteelta ja mitkä on loppuelämäsi toiveet. Jos odotat vain jatkuvaa humua, uutuutta ja äksöniä, niin voit heittää saman tien hyvästit pitkälle parisuhteelle.

Me ollaan vuosi oltu yhdessä, ei asuta vielä saman katon alla kuiteskaan virallisesti. käytännössä melkein joka yö jomman kumman luona.

Meillä oli alussa "ongelmina" luonteiden totaalinen erilaisuus ja kymmenen vuoden ikäero. Tai siis mä tein niistä ongelmia. No, ajan kanssa tähän on nyt jo totuttu...ja samoja fiiliksiä ku sulla. Välillä mietin, että olenkohan nyt vaan jonkun kanssa. Vaikka meillä onkin tunteita toisiamme kohtaan. Ollaan kummatkin niin hankalia luonteita, että kyllä sitä melkeen olis joka viikko ovet paukkuen lähtemässä jos haluais helposti luovuttaa.

Mä luulen kyllä että meijänki ongelmista osa johtuu han vaan siitä, ettei ole yhteistä kotia. Esim eilen alkoi kränää siitä, kun olin tullut tänne miehelle etukäteen, ja sit kun mies tuli töistä kotiin, ni hän vaan oli koneella jne. Koska tää ei ole mun koti, ei ole silleen omaa tekemistä. Ja mies taas haluais työpäivän jälkeen hetken omaa aikaa. Tämmöset ongelmat vähenee varmaan huomattavasti ku on yhteinen koti...mun ei tartte nuohota miehen vieressä että viihdytä mua :)

Yhteinen koti on hakusessa mut eipä ole löytynyt vielä...kai sitä täytyy ajoittaisten pikku kriisien keskellä kestää. Myös sitten yhteisessä kodissa. Ei kai niitä elämän mittaisia parisuhteita (edes muutaman vuoden) olisi, ellei olisi yhteistä tahdonvoimaa ja oikeaa asennetta.

Kylläpä täällä netissä kirjottaa taas niin fiksuja, ihan varmaan syntyy taas jostain nokkakopua illalla :D

...tiettyyn ikään... Onnittelut, olet tainnut päästä elämässäsi samaan pisteeseen kuin minäkin; tulevasta ei varmuutta(voiko ikinä ollakaan) nykyisyys masentaa, on se kuuluisa ikävä jonnekin, johonkin, jotakin mutta en yhtään enää tiedä minne, mihin tai mitä! Voi että elo ketuttaa...