Hei, minulla ja poikaystävälläni menee tällä hetkellä tosi huonosti, sillä riitelemme todella paljon nykyään...Mitä kannattaisi tehdä, että suhteemme säilyisi...Olemme olleet yhdessä kohta 2 vuotta...Näemme aika usein, joten olen miettinyt johtuuko se siitä...
auttakaa
tietämätön_
2377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suhteenne on edennyt valtataisteluvaiheeseen. Molemmat haluavat omaa ääntään kuuluviin, omia tarpeitaan esiin ja hieman enemmän esille kuin toisen. Seuraava askel on pyrkiä muuttamaan itseään, hakeutua johonkin parisuhdekurssille -tai laittaa kannat vastakkain ja palata lähtöruutuun. On myös luonteita jotka eivät vain tule toistensa kanssa toimeen vaan elämä muodostuu kuin kivireen vetämiseksi. Mieti myös oletteko elämässänne samassa vaiheessa -esimerkiksi toinen haluaa vakiintua ja toinen kulkea ja bilettää. Tässäpä on sinulle avoimia kysymyksiä pohdittavaksi.
M47
Eikö missään asiassa voi antaa sitten periksi? Tuskin kumpikaan haluaa olla suhteessa jossa melkein pelkästään vaan riidellään. Mistä asioista te oikein riitelette? Kokeilkaa ottaa vähän etäisyyttä toisiinne. Pidätte parin viikon-kuukauden vapaan toisistanne. Eli ette tapaa sinä aikana ollenkaan.