Mikä reaktio tää voi olla? Takana neljän vuoden suhde, meni kolme viikkoa sitten poikki. Minun aloitteestani.
Tuntuu etten tunne mitään, ikäänkuin eläisi jossakin unessa. Kon olevani valovuosien päässä ex-poikaystävästäni, näen hänet ahdistavana, elämääni suuresti rajoittaneena ja masentavana henkilönä, joka ei koskaan halunnut minulle mitään hyvää.
Hetkittäin kaipaan seksiä mielettömästi hänen kanssaan, toivon salaa näkeväni hänet jossakin, odotan salaa tekstiviestejä ( olen saanut pari, joihin en vastaa).
En jotenkin uskalla lähteä tyttöje kanssa ulos jos vahingossa näkisin hänet jossain baarissa tms. ja joutuisimme puhumaan. Suhteemme jäi täyteen ratkeamattomia ongelmia, tuntuu etemme tuon neljän vuoden aikana kohdanneet koskaan toisiamme.
Olen ihan sekaisin, vaikka halusin tätä. Milloin olo tasaantuu, saavutanko joskus jonkin stabiilin olo- ja tunnetilan liittyen tähän edesmenneeseen suhteeseen?
Tuntuu hirveältä kun on ikäänkuin sellainen fiilis että mitään ei koskan tapahtunutkaan, tuota suhdetta ei ollut olemassa. En osaa suhtautua asiaan vaikka halusin tätä...auttakaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
SUHTEEN,JOSSA MIES EI ENÄÄ OLLUT KIINNOSTUNUT.. MIELESSÄNI VÄLIL SYYTÄN ITSEÄNI, VÄLILLÄ HÄNTÄ..AJATUKSISSANI TEEN SURUTYÖTÄ..PÄÄSTIN HÄNET IRTI..OLIN JO AIEMMIN KATKAISSUT SUHTEEN MUT MIES VIEL OTTI YHTEYTTÄ..NYT LOPULLISESTI LOPPU.
Laske päiviä almanakassasi. Esim. selaa kännysi almanakkaa ja mieti koska voisi mahdollisesti olla se päivä jolloin olet unohtanut tyypin ja löytänyt uutta iloa elämääsi. Itse olen tehnyt tätä useasti ja se auttaa yllättävän paljon. Joskus selaan kännyäni vuoteen 2008 asti, mutta hmmh, kyllä se auttaa :)
Olen ottanut erilaisia tavoitepäiviä. Esim. kuukausi ilman henkilöä, puoli vuotta ilman henkilöä, vuosi ilman henkilöä... välillä pidän herkuttelu ja palkitsemispäiviä näinä "vuosipäivinä" (tai kuukausi tai viikko, riippuu mielialasta). :)
Usein jos on turhautunut hetki tai työstressiä, sitä kännyä on tullut selailtua ja mietittyä. Usein on tullut hyvä, erittäin hyvä mieli, että jo niin ja niin kauan olematta yhteydes. Sitten lasken seuraavia vuosipäiviä jne. Tiedän että päivät jatkuisivat vaikka kuolisin ja jatkuu joka tapauksessa. Se laskeminen tuo vaan hyvän mielen ja varman olon. Koska ne päiväthän jatkuu vaikka en voisi niihin enää vaikuttaakaan. Mutta niin kauan kuin voin vaikuttaa, se tuo minulle iloa, kun näen edistymiseni ja tiedän että tämä valinta on tuonut minulle todella paljon hyvää :)