Pari kommenttia jaksosta 23.03.06

Olen jonkun verran seuraillut täällä käytyä keskustelua Kotikatu -sarjasta ja ihmetellyt, miten paljon kritiikkiä (enimmäkseen yhden lauseen mittaisia) sarjaa kohtaan esiintyy.
Niin, no - totta kai saa ja pitääkin kritisoida, mutta perustellen.

Minun mielestäni Kotikatu vaan sattuu olemaan parasta, mitä TV:llä on tällä hetkellä tarjota. Kertokaa ihmeessä, jos jotakin parempaa löytyy.

On myönnettävä, että aika ajoin tarinan kulussa on uskomattomia epäloogisuuksia ja hetkittäin kerronta tökkii tosi pahasti, mutta
viimeisin jakso (23.03) oli pitkästä aikaa todella nautittavaa katsottavaa:

Nellan paluu sarjaan - vaikka vain väliaikaisestikin - oli mielenkiintoinen episodi siitäkin huolimatta, että henkilökohtaisesti en ole koskaan tästä hahmosta pitänyt ja mielestäni Janne teki viisaasti, kun feidasi mimmin elämästään.

Melkein alkoi säälittää Jannen tilanne kahden naisen "puristuksessa", mutta toisaalta kun muistelee sitä, miten mies kohteli aikoinaan Pirkkoa, niin myötätunto karisee jonkin verran.

Kaarin - sarjan "noitana" - on myös tavattoman ärsyttävä henkilö, mutta ilman hänen hahmoaan Kotikadusta puuttuisi tosi paljon sitä säpinää, mitä kunnon TV -sarjassa kuuluukin olla. Toivottavasti Teemu osaa tehdä äidilleen selväksi, että WB on nyt hänen juttunsa ja Kaarinia ei siellä tarvita.

Sinänsä miellyttävä käänne, että Teemu ottaa bensiksen hoitoonsa - ja tulihan se Niinankin siunaus, kun hän sai ensin vähän purettua väsymystään (sitä kai se oli) - ehkä vähän väärällä tavalla - Teemuun. Jakson lopussa näytetty kohtaus näiden nuorten aidosta rakkaudesta oli todella kaunista katseltavaa.

Seuraavasta jaksosta näytetyt välähdykset lupaavat mielenkiinnon jatkuvan. Pitänee varmaan katsoa ja jatkaa näin torstai-illan rutiinia laatuviihteen parissa.
0864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Stetsonmies kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu