...se tuli. Siitä on nyt kuukaus aika tarkkaan. Tyttöystävä ilmoitti, että mä olen alkanut tuntumaan enemmän kaverilta sille. Erossa ei siis ollut mitään sen dramaattisempia syitä, ei kolmansia osapuolia, ei riitaa yms. Olimme seurustelusuhteessa puolitoista vuotta. Tunsin tytön jo 4 vuotta ennen seurustelua (tosin silloin lähinnä työkaverina).
Aika tähän hetkeen erosta, on ollut minulle paikoitellen lähes painajaismaisen, järkyttävän ahdistavia, tuntee melkein jatkuvasti syvää läheisyyden kaipuuta ja ikävää, jota ei saa osoittaa kyseiselle henkilölle, vaikka kuinka paha olo olisi, vaan se on yritettävä niellä. Sydämeni on siis edelleen sillä tytöllä ja tuskin sitä kovin nopeasti saan takaisinkaan. Kaikki kauniit muistot meistä yhdessä satuttaa mua tällä hetkellä vaan ja jostain syystä huonoja muistoja ei pysty millään edes näkemään, vaikka meillä oli paljon ristiriitaisiakin eroja, kuten minä kiltti, hän välillä jopa ilkeäkin. Hän muuttamassa maalle, kun saa opiskelut siihen jamaan. Minä taas city-ihminen. Hän enemmän sohvaperuna, minä urheilullisempi yksilö. Siitä huolimatta nuo järkisyyt eivät edes lohduta yhtään, koska tunteet jyrää kolisten yli ja usko tästä selviämiseen tuntuu välillä lähes mahdottomalta. Ei auta vaikka pään kääntäisi tai vain silmänsä sulkisi, aina ne ovat nuo tunteet ajatuksissa ja ne on lähes 24/7.
Sovussa me erottiin. Tarkoitus olisi ystävinä jatkaa. Minulle se on vain niin vaikeaa pitää häntä pelkkänä ystävänä, koska on nämä tunteet. Mulla on siinä työtä, koska helposti saattaisin häntä satuttaa ja sitähän mä en halua. Mutta kyllä mäkin haluaisin pitää hänet ystävänä ainakin.
Mutta on...on niin paha olo välillä, että haluis jo että tää ahdistava olo jättäis mut rauhaan ja yksinäisyyden tunne. Mä en tiedä kauan jaksan tätä oloa...
On niin mieletön ikävä sitä toista ihmistä...
Aika tähän hetkeen erosta, on ollut minulle paikoitellen lähes painajaismaisen, järkyttävän ahdistavia, tuntee melkein jatkuvasti syvää läheisyyden kaipuuta ja ikävää, jota ei saa osoittaa kyseiselle henkilölle, vaikka kuinka paha olo olisi, vaan se on yritettävä niellä. Sydämeni on siis edelleen sillä tytöllä ja tuskin sitä kovin nopeasti saan takaisinkaan. Kaikki kauniit muistot meistä yhdessä satuttaa mua tällä hetkellä vaan ja jostain syystä huonoja muistoja ei pysty millään edes näkemään, vaikka meillä oli paljon ristiriitaisiakin eroja, kuten minä kiltti, hän välillä jopa ilkeäkin. Hän muuttamassa maalle, kun saa opiskelut siihen jamaan. Minä taas city-ihminen. Hän enemmän sohvaperuna, minä urheilullisempi yksilö. Siitä huolimatta nuo järkisyyt eivät edes lohduta yhtään, koska tunteet jyrää kolisten yli ja usko tästä selviämiseen tuntuu välillä lähes mahdottomalta. Ei auta vaikka pään kääntäisi tai vain silmänsä sulkisi, aina ne ovat nuo tunteet ajatuksissa ja ne on lähes 24/7.
Sovussa me erottiin. Tarkoitus olisi ystävinä jatkaa. Minulle se on vain niin vaikeaa pitää häntä pelkkänä ystävänä, koska on nämä tunteet. Mulla on siinä työtä, koska helposti saattaisin häntä satuttaa ja sitähän mä en halua. Mutta kyllä mäkin haluaisin pitää hänet ystävänä ainakin.
Mutta on...on niin paha olo välillä, että haluis jo että tää ahdistava olo jättäis mut rauhaan ja yksinäisyyden tunne. Mä en tiedä kauan jaksan tätä oloa...
On niin mieletön ikävä sitä toista ihmistä...
Vastaukset 1
Vanhimmat
...niin tää kirjotus kuuluis ennenminkin tonne Särkynyt sydän-osastolle, mutta kun näitä juttuja kahlaa, niin on tänne paljon muitakin eksynyt...hmm...taidan siirtää tän kuitenki sinnekin...