HEP ihmiset! Muutama viikko sitten tuli stoppi suhteelle joka oli kestänyt kaheksan vuotta. Yllätys tuli mulle aika totaalisena kun olin vasta pari kuukautta sitten saanut myöntävän vastauksen kosintaan. Itse luulin että meillä meni ihan mukavasti. Eli tavoitteet ja usko suhteeseen mulla oli vielä aivan jotain muuta, varsinkin kun olimme ihan vakaasti puhuneet perheen perustamisesta yms. jo aika päiviä sitten ja luulin että exäni oli vieläkin samoilla linjoilla.
Reilu seitsemän vuotta seurustelua ennen kihlausta on pitkä aika, varsinkin jos niin sen haluaa ajatella. Ehkä se kosinta tuli liian myöhään - juna olikin jo tainnut mennyt aseman ohi. Nimittäin meikäläinen oli kihlauksen suhteen se jarru varmaan muutaman vuoden. Omat epäröintini vaikutti siihen, ja varmasti myös suhteeseen laatuun. Mut sitten viimein kun luulin tehneeni oikean päätöksen että tässä on se ihminen jonka kanssa haluan viettää tämän elon. No ei tässä sit ihan niin käynytkään, eipä sitä näköjään voi paljon tietää. Itse vielä ihmettelen että miksi exäni suostui kosintaani jos sitten pari kuukautta sen jälkeen huomaa että ei ole enään riittävästi tunteita. Meille tämä oli molemmille ensimmäinen kunnon pitkä suhde, ja luulen että exäni sitten kuitenkin halus nähdä millaista olis jonkun muun kanssa. Olihan mullakin ne omat epäröintini, mutta meneeks se vaan niin kaikilla? Vai onko joillekin todellakin selvää että kuka nyt on sit se oikea? Ja miten sit saada ne tunteet pysyyn sen ensimmäisen ihanan kolmenkin vuoden jälkeen voimakkaina? No meillä oli välillä parempaa ja välillä vähän nihkeämpää, mut mielestäni silti jäätiin kovasti plussalle. Tosin hän totesi että paremminkin näkee mut kaverina enään. No kyllä tästä jotain oppiakin on imettävä itseen! Pakko se on luoda uskoo että täältä noustaan! Paljon joutuu vielä lapiota heiluttamaan.
Reilu seitsemän vuotta seurustelua ennen kihlausta on pitkä aika, varsinkin jos niin sen haluaa ajatella. Ehkä se kosinta tuli liian myöhään - juna olikin jo tainnut mennyt aseman ohi. Nimittäin meikäläinen oli kihlauksen suhteen se jarru varmaan muutaman vuoden. Omat epäröintini vaikutti siihen, ja varmasti myös suhteeseen laatuun. Mut sitten viimein kun luulin tehneeni oikean päätöksen että tässä on se ihminen jonka kanssa haluan viettää tämän elon. No ei tässä sit ihan niin käynytkään, eipä sitä näköjään voi paljon tietää. Itse vielä ihmettelen että miksi exäni suostui kosintaani jos sitten pari kuukautta sen jälkeen huomaa että ei ole enään riittävästi tunteita. Meille tämä oli molemmille ensimmäinen kunnon pitkä suhde, ja luulen että exäni sitten kuitenkin halus nähdä millaista olis jonkun muun kanssa. Olihan mullakin ne omat epäröintini, mutta meneeks se vaan niin kaikilla? Vai onko joillekin todellakin selvää että kuka nyt on sit se oikea? Ja miten sit saada ne tunteet pysyyn sen ensimmäisen ihanan kolmenkin vuoden jälkeen voimakkaina? No meillä oli välillä parempaa ja välillä vähän nihkeämpää, mut mielestäni silti jäätiin kovasti plussalle. Tosin hän totesi että paremminkin näkee mut kaverina enään. No kyllä tästä jotain oppiakin on imettävä itseen! Pakko se on luoda uskoo että täältä noustaan! Paljon joutuu vielä lapiota heiluttamaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mieheen on evoluution kulussa rakentunut mekanismi, joka saa kumppanin näyttämään ei-haluttavalta siinä vaiheessa kun geenit on onnistuneesti saatu jakeluun tai viimeistään jossain 6. yhteisen vuoden tienoilla. Moni hommaa tässä vaiheessa uuden kumppanin. Parisuhde on lähtökohtaisesti luonnonvastaista puuhaa, joka jo pelkällä olemassaolollaan on stressitekijä miehelle.
Taisipa jäädä mainitsematta että olen mies ja ikää 30, jos se jäi jollekin epäselväksi. ;-)Mielestäni on niin että ihminen on luotu antamaan ja saamaan rakkautta, toisilla vaan tätä kykyä on enemmän ja toisilla vähemmän. Harvassa on varmasti ihmiset jotka tietoisesti haluavat olla ilman parisuhdetta, ainakin koko elämänsä ajan. Ihmisluonne on siinä mielessä erikoinen että kun tavallaan toivottu tilanne on saavutettu niin siihenkään ei kuitenkaan olla tyytyväisiä ja homma pitää mennä ryssimään tavalla tai toisella. Miettimällä josko sittenkin ruoho olisi aidan takana vihreämpää. Paljolti kyse on varmasti itseluottamuksen puutteesta, ja siitä että ei oikeasti tiedä mitä elämältään tahtoo. Pitäisi vaan luottaa siihen että on tehnyt oikeita valintoja. Parisuhteessa tunteen pitää tietysti olla molemmin puolinen että jatkolle ja pysyvyydelle on edellytykset.
Kyllä sellainen muutaman vuoden epäröinti kummasti pakottaa naisen ajattelemaan miestään eri valossa kuin ennen. Sinun naisesi alkoi nähdä sinut enemmän ystävänä, sama on käymässä minulle ja miehelleni.