en ymmärrä

En tiedä mitä ajatella tästä kaikesta, olen totaalisen sekaisin. Ajattelin kirjoitella tänne, että jos jollakin olisi samankaltaisia kokemuksia.... Siis ollaan avomiehen kanssa seurusteltu ja asuttu yhdessä seitsemän vuotta. Ollaan 25-vuotiaita, molemmille ensimmäinen vakava suhde. Mua ihmetyttää miehen käytös, jolle en löydä tolkkua.

Meillä oli kuukausi takaperin pitkä keskustelu suhteemme tulevaisuudesta. Olin jo valmis jättämään hänet, mutta hän pyysi, että antaisin mahdollisuuden näyttää että juuri hän voi tehdä minut onnelliseksi. Hän puhui kauniisti minusta ja suhteestamme ja sai minut uskomaan yhteiseen tulevaisuuteen.

Yhtenä ongelmana suhteessamme oli ja on aina ollut seksi, sen vähyys, se ettei mies halua vaikka sanoo, että hänen libidonsa on aivan normaali. Nyt kuukauden aikana keskustelustamme olemme harrastaneet seksiä kolme kertaa. Minulle vain jotenkin aina tulee sellainen mieli, että hän vain suorittaa velvollisuuttaan. Tähän vaikuttaa sellaiset seikat, että mies monesti torjuu minut kun ehdotan. Hän saattaa esimerkiksi vetää suunsa tiukaksi viivaksi jos yritän suudella. Toisinaan hän työntää minut konkreettisesti kädellään pois läheltään jos yritän mennä syliin, halailla tai suudella. Kuitenkin silloin kun hän tulee minun luokseni halaamaan, otan hänet avosylin vastaan. En voi ymmärtää, miksi työntää minut pois. Jos yritän koskea tai menen hänen syliin istumaan yrittäen pussata, niin hän saattaa silmin nähden muuttua todella ahdistuneeksi. Tuntuu, että hän voisi hetkenä minä hyvänsä räjähtää. Tuntuu, että hän toivoisi minun katoavan maan rakoon. Siitä tulee paha mieli. Olen sanonut hänelle tästä torjumisesta, että se tuntuu pahalta. Mutta hän sanoo, että "älä viitsi" tai että paisuttelen asiaa. Hän väittää, ettei tee niin tai jos tekee niin se on kaikki vain leikkiä. Niin varmaan joo.

Eilen hän teki taas niin...torjui minut useaan otteeseen kun yritin lähennellä. Ajattelin, että kun nyt oltiin taas pitkästä aikaa päästy seksin pariin, niin pidetään siitä kiinni ja harrastetaan hieman useammin kuin pari kertaa kuukaudessa.... Joskus on ollut myös useampien kuukausien taukoja seksissä, hellyyden osoituksissa ja kaikessa mikä muodostaa parisuhteen.

Tässä eräs kohtaus eilisestä illastamme. Olin jo todella turhautunut tämän keskustelun käydessämme, kun hän torjui minua koko ajan:

minä sanon: haluan munaa

mies sanoo: no sun pitää sitten hankkia joku jolta saat sitä munaa!

minä sanon: no olipa hienosti sanottu, kiitti vaan.

mies sanoo: no mitä? Aika moni nainen ois tollasesta ehdotuksesta innoissaan.

Nämä asiat sanoessaan mies virnuili oudosti. Leikkiä? Aika outoa ainakin minun mielestä. Vai onko se asia todellakin niin, että se ei pysty myöntämään ettei halua seksiä. jospa koko homma ei kiinnosta sitä tai jos se ei vain halua minua. Vaikka on sanonut, että haluaa.

Niin ja kun loukkaannuin hieman ja menin edeltä nukkumaan, niin kohta se tuli perässä halailemaan mua ja sanomaan, että rakastaa mua tosi paljon. Se silitti mun rintaa ja lähti sitten pelaamaan tietokonetta.

Mies usein kuitenkin itse tulee halaamaan minua ja sanoo rakastavansa todella paljon, enemmän kuin mitään muuta. Kehuu minua, sanoo prinsessaksi ja kauniiksi. Hän sanoo, että haluaa viettää koko loppuelämän kanssani, koska tuskin pystyisi rakastamaan ketään toista niinku mua. Joten olen aika hämmentynyt tästä kaikesta. En ymmärrä mitään.

Sit se tekee monesti niin, että yhtäkkiä nipistelee mua tai vetää jaloista mut alas sohvalta, niin että mätkähdän lattialle selälleni. Tai sitten se saattaa puristaa jostakin kohtaa kroppaani, niin että sanon "auts" ja etten pidä siitä, mutta tekee silti niin.

Lisäksi menimme kihloihinkin pari kuukautta sitten. Mies ei kuitenkaan pidä sormusta koskaan vaikka olemme aina puhuneet, että menemme kihloihin vasta sitten kun olemme todella varmoja siitä, että haluamme keskenämme naimisiin. Mies itse sanoi, että sormus on hänelle tärkeä ja tietää kuinka tärkeä se minullekin on. Minusta sormus on symboli, merkki siitä että kuulutaan yhteen. En halua miehen pitävän sormusta siksi, että muut naiset näkee, että se on mun mies...vaan siksi, että se on merkki yhdessä olemisesta, uskollisuudesta ja luottamuksesta ja kunnioituksesta. Ei kait ole järkeä sanoa, että "nyt ollaan kihloissa" eikä hankita edes sormuksia? Kun huomautan, että et ole muistanut laittaa sormusta, niin se vain naureskelee. Juteltuamme kuukausi sitten hän piti sormusta pari päivää ja otti sen taas sitten pois, eikä ole sen jälkeen pitänyt.
131331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Oletan että kirjoitit tosissasi. Miehelläsi voi olla seksiunelmia joista hän syttyy, mutta ei osaa/kehtaa kertoa niistä sinulle. Tai voisiko hän olla homo jonka tarvitsee ns. normaalisuhteen ihmisten takia. Minulle nimittäin kävi niin että ex-ukkokultani osoittautui homoksi. Ihmettelin hänen haluttomuuttaan seksiin, ja kyllähän se syy sitten selvisi... minun kannaltani onneksi ajoissa:)

Äänestä
  • Kirjoitin kyllä tosissani. Olen saanut aikaisemminkin sellaista palautetta, että voisiko mieheni olla homo. Mutta en tiedä miten sen asian voisin saada selville? Mitä merkkejä on nähtävissä? Ei hän ainakaan sitä minulle tunnustaisi vaikka kysyisin. Hän aina haukkuu homoja ja sanoo, että ne oksettaa sitä. Todella negatiivinen asenne. Kuitenkin se katsoi esim. tässä taannoin tulleen dokumentin homoista "ullavan cowboyt", samalla kuitenkin ilmoittaen,että homot on ällöttäviä ja miksi kaikkien homojen pitää olla tollasia akkamaisia yms. En todellakaan halua olla mikään kulissin osapuoli. Uskon, että hän rakastaa minua oikeasti, mutta oudolta tämä kaikki tuntuu.

    Tai sitten hänellä on jotain muita patoutumia joita ei suostu kertomaan. En tiedä. Tämä torjuminen on minulle aika uusi asia suhteessamme. Tai ennen hän ei ainakaan ole tehnyt sitä noin selvästi kuin nyt kun ostimme oman talon viime syksynä. Ehkä hän nyt kuvittelee voivansa toimia oman päänsä mukaan, ajatellen etten lähde, koska meillä on yhteinen talo ja laina. Tilanne on niin helvetin ihmeellinen, kun ei voi toisen käytöstä ymmärtää. Oli meillä kuitenkin aikasemminkin todella harvoin seksiä. Hän ei halua minun ostavan seksikkäitä alusvaatteita, katsoa pornoa kanssani tai käydä seksikaupassa ostoksilla. Kerran ehdottelin reissua seksipuotiin, niin mies meni ihan lukkoon.

    Kun keskustelimme noin kuukausi sitten (jälleen kerran), niin luulin kaikkien patoutumien olevan selvitetty, mutta ilmeisesti ei. Hän itse ehdotti, että mitä jos jutellaan aina ennen nukkumaan menoa tulevaisuudessa, mutta ei taida se homma nyt kuitenkaan maistua...

    Äänestä

  • mun miestä kirjoitti:

    Kirjoitin kyllä tosissani. Olen saanut aikaisemminkin sellaista palautetta, että voisiko mieheni olla homo. Mutta en tiedä miten sen asian voisin saada selville? Mitä merkkejä on nähtävissä? Ei hän ainakaan sitä minulle tunnustaisi vaikka kysyisin. Hän aina haukkuu homoja ja sanoo, että ne oksettaa sitä. Todella negatiivinen asenne. Kuitenkin se katsoi esim. tässä taannoin tulleen dokumentin homoista "ullavan cowboyt", samalla kuitenkin ilmoittaen,että homot on ällöttäviä ja miksi kaikkien homojen pitää olla tollasia akkamaisia yms. En todellakaan halua olla mikään kulissin osapuoli. Uskon, että hän rakastaa minua oikeasti, mutta oudolta tämä kaikki tuntuu.

    Että on homo. Voi olla ettei tahdo myöntää sitä itselleen, eihän se homojen haukkuminen mitään todista. Tai ehkäpä juuri sen, ettei hän halua asiaa itselleen myöntää. Tuo käyttäytyminen joka tapauksessa ei ole normaalia, sinuna lähtisin, niin vaikeaa kuin se onkin. Ansaitset jonkun, joka rakastaa sinua joka tavalla.

    Äänestä

  • mun miestä kirjoitti:

    Kirjoitin kyllä tosissani. Olen saanut aikaisemminkin sellaista palautetta, että voisiko mieheni olla homo. Mutta en tiedä miten sen asian voisin saada selville? Mitä merkkejä on nähtävissä? Ei hän ainakaan sitä minulle tunnustaisi vaikka kysyisin. Hän aina haukkuu homoja ja sanoo, että ne oksettaa sitä. Todella negatiivinen asenne. Kuitenkin se katsoi esim. tässä taannoin tulleen dokumentin homoista "ullavan cowboyt", samalla kuitenkin ilmoittaen,että homot on ällöttäviä ja miksi kaikkien homojen pitää olla tollasia akkamaisia yms. En todellakaan halua olla mikään kulissin osapuoli. Uskon, että hän rakastaa minua oikeasti, mutta oudolta tämä kaikki tuntuu.

    Tai sitten hänellä on jotain muita patoutumia joita ei suostu kertomaan. En tiedä. Tämä torjuminen on minulle aika uusi asia suhteessamme. Tai ennen hän ei ainakaan ole tehnyt sitä noin selvästi kuin nyt kun ostimme oman talon viime syksynä. Ehkä hän nyt kuvittelee voivansa toimia oman päänsä mukaan, ajatellen etten lähde, koska meillä on yhteinen talo ja laina. Tilanne on niin helvetin ihmeellinen, kun ei voi toisen käytöstä ymmärtää. Oli meillä kuitenkin aikasemminkin todella harvoin seksiä. Hän ei halua minun ostavan seksikkäitä alusvaatteita, katsoa pornoa kanssani tai käydä seksikaupassa ostoksilla. Kerran ehdottelin reissua seksipuotiin, niin mies meni ihan lukkoon.

    Kun keskustelimme noin kuukausi sitten (jälleen kerran), niin luulin kaikkien patoutumien olevan selvitetty, mutta ilmeisesti ei. Hän itse ehdotti, että mitä jos jutellaan aina ennen nukkumaan menoa tulevaisuudessa, mutta ei taida se homma nyt kuitenkaan maistua...

    Ainakin hän on lapsellinen, ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi.

    Perusongelma on se, että jos olette aloittaneet seurustelunne 18-vuotiaana,
    eli suoraan vanhempien luota parisuhteeseen,
    ilman että kumpikaan on asunut sinkkuna omassa kämpässään, johtaa moniin arkisiin ongelmiin, jotka ei välttämättä katoa koskaan.

    Joillakin aktiivisuus seksin suhteen on vähäistä ja jos se on ollut tollaista koko ajan niin ei se muutu.
    Minunkin (ex)vaimo valitti suhteen alussa että ei olla tarpeeksi silleen ja suhteen lopussa minä valitin samaa.

    Mitä tulee kumppanisi mahdolliseen suuntaukseen, niin minä olen aina luullut, että homoilla ei seiso naisen kanssa.
    Tiedetään tapauksia, joissa homofobinen tyyppi on itse kaappihomo.

    Yleensä homo on kuitenkin vain haukkumasana jolla yritetään loukata toista.

    Äänestä

tuossa kyllä on...patoutuneita tunteita joita hän ei osaa käsitellä silloin kun sinä olisit halukas...tai vieras suhde...olonsa on varmaan melko ristiriitainen...tai onko hän jostain syystä kovasti mustasukkainen...sellaiset ajatukset voisivat aiheuttaa moista käytöstä...

Äänestä
  • en usko, että mustasukkaisuudesta on kyse. Ei miestäni haittaa vaikka juttelen toisten miesten kanssa baarissa tai tanssin. Hän ei välitä sen kummemmin, tuskin edes katsoo sinne päin. Hän usein itse tyrkkää minut tanssilattialle toisen kanssa, koska sanoo ettei itse tahdo tanssia. Ei se ikinä kysele sen ihmeemmin jos vaikka pitemmän aikaa juttelen toisen kanssa. Tai ei kysy ollenkaan.

    Ei se voi mustasukkasuutta olla. Se on sen verran riidanhakuinen kaveri kännipäissään, että tappelu tulisi miehen kanssa jolle juttelen, jos se sitä olisi...

    Äänestä

  • mun miestä.. kirjoitti:

    en usko, että mustasukkaisuudesta on kyse. Ei miestäni haittaa vaikka juttelen toisten miesten kanssa baarissa tai tanssin. Hän ei välitä sen kummemmin, tuskin edes katsoo sinne päin. Hän usein itse tyrkkää minut tanssilattialle toisen kanssa, koska sanoo ettei itse tahdo tanssia. Ei se ikinä kysele sen ihmeemmin jos vaikka pitemmän aikaa juttelen toisen kanssa. Tai ei kysy ollenkaan.

    Ei se voi mustasukkasuutta olla. Se on sen verran riidanhakuinen kaveri kännipäissään, että tappelu tulisi miehen kanssa jolle juttelen, jos se sitä olisi...

    Tuo on jotain niin outoa, että olenkohan koskaan kuullut moista.

    Jos mies ei tanssi, hän yleensä on mustasukkainen, jos nainen tanssii kenenkään kanssa.

    Jos nainen juttelee tuntemattomien kanssa baarissa eikä mies välitä mitään,
    niin onko hän lainkaan kiinnostunut sinusta?

    Tuo kuulostaa aika pelottavalta,
    jos on hän olisi kiinnostunut sinusta,
    häntä kiinnostaisi myös tekemisesi.

    Entäs hänen ystävänsä, liikkuvat miesporukassa ja sinä et kelpaa mukaan, paitsi näytiksi?

    Ja tota on jatkunut kaikki nää vuodet?

    Äänestä

mulla oli vähän samankaltainen tilanne tuon seksin suhteen. oon seurustellut poikaystäväni kanssa vajaa puolitoista vuotta ja yhdessä ollaan asuttu vuoden verran. oon 23 ja hän 22. me ollaan kylläkin seksiä harrastettu useimmiten monesti viikossa, mutta kuitenkin niin, että olen halunnut sitä useammin kuin hän. olen ennen aikaisemmassa suhteessani ollut epävarma itsestäni nimenomaan seksin suhteen, mutta etenkin tämän suhteen luottamuksen avulla oon saanut paljon itseluottamusta sen suhteen ja oon uskaltanut tehdä aloitteita. sanoit:

"mies monesti torjuu minut kun ehdotan. Hän saattaa esimerkiksi vetää suunsa tiukaksi viivaksi jos yritän suudella. Toisinaan hän työntää minut konkreettisesti kädellään pois läheltään jos yritän mennä syliin, halailla tai suudella. Kuitenkin silloin kun hän tulee minun luokseni halaamaan, otan hänet avosylin vastaan. En voi ymmärtää, miksi työntää minut pois. Jos yritän koskea tai menen hänen syliin istumaan yrittäen pussata, niin hän saattaa silmin nähden muuttua todella ahdistuneeksi. "

meillä on ollut vähän samalla tavalla. tuntuu tosi inhottavalta, kun toinen torjuu - tulee paha mieli. meillä on ollut säännöllisin väliajoin (ehkä kerran parissa kuukaudessa tai jotain) riitaa asiasta, silloin kun oon tuntenut itseni erityisen torjutuksi. erään tällaisen kerran jälkeen kuitenkin istuttiin alas ja päätettiin, että nyt selvitetään tää asia. selvisi, että poikaystävästäni tuntuu se asia aina torjumistilanteessa siltä, että se tilanne tulee hänelle niin yllättäen, että ei osaa muuta kuin "tulla ahdistuneen näköiseksi". minun mielestäni olen meillä se, joka tekee enemmän aloitteita muutenkin. sovimme, että yritetään sillä tavalla, että hän tekisi niitä useammin, ettei näitä torjumistilanteita tulisi (ainakaan niin useasti). nyt meillä tuon keskustelun jälkeen on taas mennyt hyvin sen asian suhteen, mutta uskon että aina välillä tarvitaan näita "välien selvittely keskusteluja" - mielestäni on tärkeää oppia ymmärtämään myös sitä toisen näkökulmaa, vaikka usein riita- tai erimielisyystilanteissa erityisesti haluaisikin vain ajatella, että se oma mielipide tai näkemys asiasta on ainoa oikea.

en oikeen osaa auttaa sinua, kerroin vain omia kokemuksiani. puhuminen ja asioista keskusteleminen on ainakin meillä toiminut hyvin. sanoit, että tekin olette keskustelleet asiasta ja muutama päivä menee hyvin, jonka jälkeen asiat palaa entiselleen. harmillista! ehkä niistä voisi vain tarpeeksi yrittää jutella, uudestaan ja uudestaan. toisaalta se vaatii molempien osapuolien aidon halun siihen... toi kihlasormusjuttu on myös harmillinen, ootko kysynyt mieheltäsi todellista syytä siihen, miksi hän ei halua pitää sitä?

jaksamista sulle, toivottavasti tilanteenne menee parempaan suuntaan!

Äänestä

Voisiko miehelläsi olla suorituspaineita, potenssiongelmia?
Tai olisiko hänellä "traumoja", seksuaalisuuteen liittyviä kielteisiä, ehkä tiedostamattomia pelkoja, ajatusvääristymiä, muistoj? Niistä voi jutella esim. parisuhdeterapiassa.

Älä siitä sormusjutusta pulttia ota. Jos mies tahtoo olla yhdessä ja sitoutua, ei siinä yhdellä metallinkappaleella ole niin suurta väliä..

Äänestä

Ehkä mies pitää sua niin ällöttävänä ja epäeroottisena, ettei halua sun kanssa seksiä ja olla sun lähellä. Ehkä miehellä on joku rakastajatar jossain piilossa, johon täytyy säästää ne seksihalut. Musta tuntuu ettei mies susta oikeasti välitä. valehtelee vain päin naamaa, ja tekee outoja juttuja. Aika lapsellinen tapaus. Eiköhän olisi aika alkaa miettimään sen kusipään jättämistä.

Äänestä

teidän varsinaista ongelmaa niin tuli sellainen mieleen että tuo miehesi nipistely ja töniminen saattaa edetä jossain vaiheessa lyömiseksi asti kun teillä ristiriitoja on muutenkin. Mulle kävi kerran niin ja kaikki alkoi nipistelystä ja pienestä tönimisestä. Sillä on tietty fyysinen koskemattomuus rikottu ja asiat voivat edetä huonompaan suuntaan. Satuin jälkeen päin lukemaan jonkin tukiryhmän sivuilta fyysisestä väkivallasta ja "tavallinen tarina" etenee juuri noin kuin minullakin kävi.
Ihan vaan tiedoksesi että nipistely todellakin saattaa olla oire jostain joka voi myöhemmin olla todella iso juttu, jos niin käy niin ota se vakavasti.
Luonnollisestikaan en ole enää pitkään aikaan ollut tekemisissä silloisen poikaystäväni kanssa, mutta meillä oli myös kuvaamasi kaltaista "sormusongelmaa" eli ollaanko kuinka vakavasti yhdessä ja miten se tuodaan julki sekä vastaavaa seksiongelmaa vaikkakin toisin päin. Frigidi en ole, mies oli vaan niin totaalisen väärä kuten nipistelystäkin voinee päätellä.

Parempaa kevään jatkoa, toivottavasti asiat selviävät.

Äänestä

"minä sanon: haluan munaa" ????????????

Ihan oikeesti, onko tuo joskus toiminut jollekin miehelle?
Voisit ehkä miettiä, onko viettelytaitosi tallella.

Äänestä

Teillä on kimppakämppä kaverin kanssa ja suhteenne on ystävyyttä.
Taidat halata enemmän kavereitasi kuin avopuolisoasi?

Miehellesi tämä on mukava olotila, voi kehua asuvansa naisen kanssa.

Se että hän torjuu sinut johtuu siitä, että hän ei pidä sinusta. Tuollaisella voi leikitellä joskus, mutta jos se on toistuvaa ja jatkuvaa se tarkoittaa, että hän kokee sinut vastenmielisenä.

Pitkissä suhteissa ei ole epätavallista että seksi on joskus tauolla, jopa kuukausiakin, mutta jos tarpeet ja toiveet ei kohtaa, se on ongelma.
Ratkaisemattomilla ongelmilla on tapana paisua ja niistä tulee riippakivi.

Nipistely ja vastaava voisi olla leikittelyä jos se on satunnaista, mutta jatkuvana se on tarkoittaa että hänellä on piilevää vihaa sua kohtaan.
Hän ei pidä tilanteesta, mutta ei halua (voi) sanoa mikä mättää.

Ikävää että olet tuhlannut noin monta vuotta "suhteeseen" joka ei ole minkään väärti.

Jos oikeesti epäilet homoksi, niin mene katsomaan Brokeback Mountain, vaikka yksin.
Siinä asiaa katsotaan monelta kantilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mun miestä kirjoitti:

En tiedä mitä ajatella tästä kaikesta, olen totaalisen sekaisin. Ajattelin kirjoitella tänne, että jos jollakin olisi samankaltaisia kokemuksia.... Siis ollaan avomiehen kanssa seurusteltu ja asuttu yhdessä seitsemän vuotta. Ollaan 25-vuotiaita, molemmille ensimmäinen vakava suhde. Mua ihmetyttää miehen käytös, jolle en löydä tolkkua.

Meillä oli kuukausi takaperin pitkä keskustelu suhteemme tulevaisuudesta. Olin jo valmis jättämään hänet, mutta hän pyysi, että antaisin mahdollisuuden näyttää että juuri hän voi tehdä minut onnelliseksi. Hän puhui kauniisti minusta ja suhteestamme ja sai minut uskomaan yhteiseen tulevaisuuteen.

Yhtenä ongelmana suhteessamme oli ja on aina ollut seksi, sen vähyys, se ettei mies halua vaikka sanoo, että hänen libidonsa on aivan normaali. Nyt kuukauden aikana keskustelustamme olemme harrastaneet seksiä kolme kertaa. Minulle vain jotenkin aina tulee sellainen mieli, että hän vain suorittaa velvollisuuttaan. Tähän vaikuttaa sellaiset seikat, että mies monesti torjuu minut kun ehdotan. Hän saattaa esimerkiksi vetää suunsa tiukaksi viivaksi jos yritän suudella. Toisinaan hän työntää minut konkreettisesti kädellään pois läheltään jos yritän mennä syliin, halailla tai suudella. Kuitenkin silloin kun hän tulee minun luokseni halaamaan, otan hänet avosylin vastaan. En voi ymmärtää, miksi työntää minut pois. Jos yritän koskea tai menen hänen syliin istumaan yrittäen pussata, niin hän saattaa silmin nähden muuttua todella ahdistuneeksi. Tuntuu, että hän voisi hetkenä minä hyvänsä räjähtää. Tuntuu, että hän toivoisi minun katoavan maan rakoon. Siitä tulee paha mieli. Olen sanonut hänelle tästä torjumisesta, että se tuntuu pahalta. Mutta hän sanoo, että "älä viitsi" tai että paisuttelen asiaa. Hän väittää, ettei tee niin tai jos tekee niin se on kaikki vain leikkiä. Niin varmaan joo.

Eilen hän teki taas niin...torjui minut useaan otteeseen kun yritin lähennellä. Ajattelin, että kun nyt oltiin taas pitkästä aikaa päästy seksin pariin, niin pidetään siitä kiinni ja harrastetaan hieman useammin kuin pari kertaa kuukaudessa.... Joskus on ollut myös useampien kuukausien taukoja seksissä, hellyyden osoituksissa ja kaikessa mikä muodostaa parisuhteen.

Tässä eräs kohtaus eilisestä illastamme. Olin jo todella turhautunut tämän keskustelun käydessämme, kun hän torjui minua koko ajan:

minä sanon: haluan munaa

mies sanoo: no sun pitää sitten hankkia joku jolta saat sitä munaa!

minä sanon: no olipa hienosti sanottu, kiitti vaan.

mies sanoo: no mitä? Aika moni nainen ois tollasesta ehdotuksesta innoissaan.

Nämä asiat sanoessaan mies virnuili oudosti. Leikkiä? Aika outoa ainakin minun mielestä. Vai onko se asia todellakin niin, että se ei pysty myöntämään ettei halua seksiä. jospa koko homma ei kiinnosta sitä tai jos se ei vain halua minua. Vaikka on sanonut, että haluaa.

Niin ja kun loukkaannuin hieman ja menin edeltä nukkumaan, niin kohta se tuli perässä halailemaan mua ja sanomaan, että rakastaa mua tosi paljon. Se silitti mun rintaa ja lähti sitten pelaamaan tietokonetta.

Mies usein kuitenkin itse tulee halaamaan minua ja sanoo rakastavansa todella paljon, enemmän kuin mitään muuta. Kehuu minua, sanoo prinsessaksi ja kauniiksi. Hän sanoo, että haluaa viettää koko loppuelämän kanssani, koska tuskin pystyisi rakastamaan ketään toista niinku mua. Joten olen aika hämmentynyt tästä kaikesta. En ymmärrä mitään.

Sit se tekee monesti niin, että yhtäkkiä nipistelee mua tai vetää jaloista mut alas sohvalta, niin että mätkähdän lattialle selälleni. Tai sitten se saattaa puristaa jostakin kohtaa kroppaani, niin että sanon "auts" ja etten pidä siitä, mutta tekee silti niin.

Lisäksi menimme kihloihinkin pari kuukautta sitten. Mies ei kuitenkaan pidä sormusta koskaan vaikka olemme aina puhuneet, että menemme kihloihin vasta sitten kun olemme todella varmoja siitä, että haluamme keskenämme naimisiin. Mies itse sanoi, että sormus on hänelle tärkeä ja tietää kuinka tärkeä se minullekin on. Minusta sormus on symboli, merkki siitä että kuulutaan yhteen. En halua miehen pitävän sormusta siksi, että muut naiset näkee, että se on mun mies...vaan siksi, että se on merkki yhdessä olemisesta, uskollisuudesta ja luottamuksesta ja kunnioituksesta. Ei kait ole järkeä sanoa, että "nyt ollaan kihloissa" eikä hankita edes sormuksia? Kun huomautan, että et ole muistanut laittaa sormusta, niin se vain naureskelee. Juteltuamme kuukausi sitten hän piti sormusta pari päivää ja otti sen taas sitten pois, eikä ole sen jälkeen pitänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu