Monasti täällä keskustellään aviopuolison persoonallisuuden häiriöistä, jotka ovat vaikeita asioita ja niitä kannattaa yrittää hoitaa.( missähän se raja menee, mikä on normaalia kiukuttelmista) Mieleen kuitenkin nousee asia jota me lasten vanhemmat saisimme ajatella enemmän. Olisi tärkeintä huolehtia lapsiemme mielenterveydestä, että näitä häiriöitä ei tulisi. Jos suhde on niin vaikea että lapset kärsii, on peli vihellettävä poikki.Persoonallisuushäiriöt juontaa usein lapsuudesta, ja meidän tehtävä on ainakin yrittää kasvattaa "täyspäisiä" vanhempia seuraaville sukupolville.Itsekkin olen näiden asioiden kanssa kamppaillut, avioliitto on parempi kuin ennen. Erota en ole halunnut. Yritetään olla "ihan oikeesti" aikuisia, on oltava rohkeutta ja on käännetävä ajatukset lasten hyvinvointiin. Myös empaattisuuta "sairasta puolisoa kohtaan", hän ei itse ole sairauteensa syyllinen. Vaikea yhtälö, mutta antoisa ja rikas elämä, ei ole sama kuin helppo elämä.
persoonallisuushäiriö
mimmu
61261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jos minkään valtakunnan avohuollon terapiat, pariterapiat, osastohoidot yms. eivät tehoa. Minkään valtakunnan keskustelut sukulaisten ja oman puolison kanssa eivät suju rehellisesti. Kyllä silloin on pakattava kimpsut, kampsut ja lapset ja pelastettava lasten ja lastenlasten tulevaisuus. Siis olet täsmälleen oikeassa:)
On tärkeää, että alkoholisti tai muutoin itsensä umpikujaan sekoillut ihminen jätetään täysin yksin, ei hyysätä, ei peitellä tekosia ja autella, ei siivota sotkuja, mutta ei myöskään motkoteta eikä halveksita. Jätetään hänet vain yksin ja annetaan mennä niin pohjalle, että pohja tulee kerrankin vastaan. Se on aidosti kaikkein parasta apua. Pohjalle menoa voi korkeintaan empaattisella huumorilla hivenen höystää (kunhan ei halveksi itse ihmistä, toilailuja vaan). Uskokaa tai älkää monet surkimukset nousevat sieltä pohjilta vielä ylös ihan omin voimin ja muiden ex-surkimusten tuella.
Sillä välin, kun se persoonallisuushäiriöinen, adhd tai juoppo tai mikä tahansa rypee ongelmissaan, voi muu perhe elää omaa elämää, vaikka vähän etäänpänä, jopa omassa huushollissakin. On kuitenkin heinoa, jos puoliso jaksaa odottaa ihmettä, ja antaa uuden mahdollisuuden sitten, jos/kun ongelma on vuosikausien tai -kymmenten jälkeen hoidettu pysyvämmin paremalle tolalle. Ei sitä kumppania tarvitse erossa ollessakaan loukata muilla miehillä/naisilla (joskin kai sellainen on toisaalta ihan anteeksiannettavaakin). Esimerkiksi monessa juopossa on yllättäen kuitenkin paljon tavallista miestä/naista enemmän sitä aitoa ihmisyyttä, kunhan vain saa ensin selvitettyä ongelmansa kuntoon.
Persoonallisuushäiriöinen ei KOSKAAN muutu!
Pelle! sun puheis ei oo järjen häivääkään! täys tampio.
Alkkis on alkkis tulevaisuudessakin. Vaikka se on elettävä täysin absolutistina, niin se on silti loppuelämänsä alkoholisti. Aina saa olla varpaillaan sellasen kanssa.
..kaiken. senkin jos vanhemmat on kireitä, jännittyneitä, epäluontevia... sellasessa kodissa on paha olla. vaik päättää ettei itestä tule samanlaista niin tässä sitä ollaan.. prkl ei kai opituille malleille mitään voi.. ne vaan kasvaa kai jotenkin selkärankaan. jälkeenpäin vasta tajutaa itsekki miten on tehnyt asiat päin helvettiä. olisivat vaan eronneet eikä yrittäny väkisin esittää onnellista perhettä. eiks ne tajuu että minä lapsi olen ottanut kaiken syyn koska ne teki sen mun takia... en varmana mene vanhainkotiin kattomaan kumpaakaan, enkä järjestä hautajaisiakaan. ei kiinnosta.