Hei. Olen akuinen nainen jo, eronnut ennenkin ja kokenut elämää. Suurin rakkauteni, elämäni mies jätti minut loppukesästä, siis jo yli puoli vuotta sitten. Isku oli valtava, olin shokissa kauan. Olen tehnyt kaikkeni että voisin taas jatkaa elämääni, mutta suru ja kipu eivät vain ota hellittääkseen. Mieheni oli todella harvinainen aarre, kaiken rakkauteni arvoinen vielä tänäkin päivänä. En kadu koskaan aikaa yhdessä, mutta pelkään etten koskaan enää löydä ketään yhtä upeaa ihmistä, jonka kanssa kaikki loksahtaa paikoilleen, kuten tämän edellisen. Hän oli kaikkeni, kaikki mitä olen koskaan halunnut. Sain kokea millaista on saada vihdoin kaikki mistä unelmoi, mutta kuinka sen jälkeen voi enää tyytyä mihinkään vähempään? Ajatus siitä, että hänellä on sittenkin parempi ilman minua ja rakkauttani on vieläkin käsittämätön. Käyn töissä, yritän keksiä muuta ajateltavaa, olen tekemisissä muiden miesten kanssa, annan itseni surra välillä ja palaan sitten arkeen, mutta mikään ei auta tällä kertaa. Olen yrittänyt suhtautua avoimesti uusiin miehiin, mutta jokaisesta puuttuu niin paljon arvostamiani ominaisuuksia. Tykkään silti heistä, mutta en "sillä tavalla". Eivät he paini samassa sarjassa... En haluaisi enää olla yksin, kaipaan jo miestä rinnalleni jakamaan ysteisen kodin ja elämän. Mutta sydämeni taitaa jo olla varattu, eikä entisen miehen varjo ole terveellistä seuraa yksinäiselle, masentuneelle ja rikkinäiselle naiselle. Rakkaus on tehnyt minut hulluksi, en pääse irti millään... Olen ensimmäistä kertaa tässä toivottomassa umpikujassa. En osaa sanoa, onko tämä enää normaalin rajoissa, vai tarvitsenko jo ulkopuolista apua? Onko täällä yhtään saman kokenutta tai kokevaa?
Kuinka kauan kipu kestää...?
Maailmanloppu
304474
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
kuluu suurinpiirtein vuosi aikaa. Se on samanlainen suruprosessi kuin joku läheinen olisi kuollut. Tavallaan vielä vaikeampaa, kun se toinen jatkaakin elämää ilman itseään. Kesällä huomaat jo katselevasi muitakin ja saatat jopa ihastua. Huomaat vähitellet, että kipu tuntuu harvemmin ja harvemmin.
Kiitos viestistäsi. Realistiselta kuulosti, olen itsekin ajatellut samaa hyvinä päivinä, kun jaksan suhtautua järjellä tähän valtavaan tunnemyrskyyn.
Minä kärvistelin 5-10vuotta. Nyt tuntuu hyvältä. Ihmiset ovat varmaan erilaisia tässäkin. Joku löytää parempia purkautumiskanavia ja pystyy rakentamaan paremmin tulevaa. Anna itsellesi aikaa.
Eli se on yksilöllistä. Kuka mitenkin kauan aikaa surutyölleen tarvitsee.
Apua kannattaa hakea. Puhuminen psykologin kanssa voisi auttaa.
Jospa hän lähtikin siksi, ettei enää jaksanut näytellä sitä täydellistä miestä. Roolin vetäminen on aika raskasta vuodesta toiseen. Meni aika monta vuotta ennen kuin tajusin että oma rakkauteni kohde oli vain elämän näyttelijä (pieniä aavistuksia oli tosin alusta alkaen). Ikävä kyllä on usein niin, että jos toinen tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, ei se olekaan totta... Joidenkin miesten erikoistaito on naisten hurmaaminen - mitä haasteellisempi tapaus sitä parempi heille. Arkielämää he eivät jaksa elää, vaan siirtyvät uusien haasteiden pariin.
Näytellä täydellistä miestä... voi jumalauta mitä kukkua.
..yrittänyt näytellä täydellistä naista miehen mieleksi.. mutta minkäs luonteelleen voi.....
taas se vaatii menemään eteenpäin.. ei auta muuta kuin seurata.......
Tuollainen mies on tullut aiemmin vastaan. Tämä kyseessa oleva oli suoraan ja rehdisti mitä oli, vikoineen kaikkineen. Täydellistä ihmistä ei ole, mutta minulle tuo mies oli lähestulkoon täydellisesti sopiva. Kiitos kuitenkin asiallisesta kommentista. :)
Ei täydellinen mies jätä hyvää nais suhdetta ilman syytä . Muistelepa sanojasi et ehkä ollut rakkauden arvoinen . Olitkohan edes uskollinen kovin helposti sorrut miehiin jos puoleen vuoteen on jo lkuisia ollut .
"Olitkohan edes uskollinen kovin helposti sorrut miehiin jos puoleen vuoteen on jo lkuisia ollut ."
Olin uskollinen. Missä vaiheessa sanoin että puoleen vuoteen olisi mikään ikuinen tai että hän jätti ilman syytä? Syy on aina olemassa. Oltiin yhdessä huomattavasti enemmän, erossa tämä puolisen vuotta. Päinvastoin minun on vaikea löytää miehiä muuta kuin kavereiksi, on sen verran kovat vaatimukset. Ikävä kyllä. Ja muutenkin, syy miksi mies jätti minut ei ollut minussa tai siinä etten olisi ollut hänelle hyvä nainen. On olemassa muitakin hyviä, harvinaisempia syitä, mutta en haluaisi niitä tähän julkisesti laittaa. Ei se ole olennaistakaan, kun ei ollut kysymys riitelystä, väkivallasta, päihteistä, muista naisista/miehistä. Kiitos kuitenkin kannustuksesta arvoisa "mietipä tekojasi". Kaltaistesi lämminsydämisten ihmisten avulla jaksan nämä vaikeat ajat.
Itsellänikin 7 kuukautta erosta ja kipu on edelleen kova ja tuntuu ettei mitenkään pääse eteenpäin vaikka kuinka haluaisi, muistot painavat mieltä edelleen. Itselläni samoja ajatuksia kuin sinulla, hän oli täydellinen mielestäni ja tuntuu vieläkin niin pahalta tämä ero. Itsekkin kaipaan uutta rakkautta elämääni mutta kuka nainen kestäisi sellaista miestä jolle tulee ikävä entistään? Kuka kestäisi sellaista kauaan?
Tuossa tulikin se pointti, jonka jätin omasta alkuperäisestä viestistäni pois. Kuka meitä rikkinäisiä ja toista kaipaavia kaipaa? En itsekään lähtisi sellaiseen suhteeseen, jos olisin toisella puolella...Ellen sitten olisi niin rakastunut, ettei vaihtoehtoa olisi. Mutta paljon voimia ja jaksamista sinulle. Vaikutat ihmiseltä, jolle soisin vielä monta hyvää hetkeä.
Tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu! Avovaimoni jätti minut 1,5v sitten ja tunteeni häntä kohtaan ei ole ikinä kadonnut. Olen ns. "jatkanut elämääni". Suhteita tullut ja mennyt, mutta en ole pystynyt antamaan kaikkeni suhteitteni eteen koska entinen kummittelee vielä mielessä. Tänää sain kulla hänen olevan onnellisesti raskaana uudelle kumppanilleen. Jospa se tästä...
minut jätettiin suurin piirtein samoihin aikoihin, vähän ennen viime kesää.seurustelin 3v kyseisen miehen kanssa ja oltiin kihloissa.olen miljoona kertaa meinannut pakittaa takaisin ja ruikuttaa miestä palaamaan,ja kerran olenkin sen jo tehnyt jolloin minua sattui kaksi kertaa enemmän. mutta nyt yritän pysyä päätöksessäni vaikka tunnen täysin samallalailla miten kuvailit .rakastan tätä miestä eniten maailmassa, enkä usko löytäväni toista enkä haluaisikaan löytää. yritän vain nyt keskittyä itseeni ja löytää kaikkea muuta tekemistä ja ajateltavaa, mitä sanoitkin tehneesi myös. vieläkin tosi paha olla, vaikkakin välillä hetkittäin sellaisia toivon kipinöitäkin paremmasta huomisesta. mutta yleisolo sellainen masentunut ja itkuinen kokoajan..itse olen yrittänyt elellä samoilla nurkilla exäni kanssa tähän asti mutta nyt olen harkinnut muuttamista takaisin lähelle sukulaisia ja tuttuja täältä vieraasta kaupungista.koen että tavallaan "uuden elämän"aloittaminen voisi auttaa minua, ehkä auttaisi sua myös? ja tiedän ettet haluaisi tätä kuulla, mutta taitaa se niin olla että kovin vaikeaa on eron jälkeen palata enää yhteen.ainakaan mikään ei ole enää samanlaista ja pelko uudelleen jätetyksi painaa mieltä varmasti pitkään. ainakin itsestäni tuntui tältä kun yritin selvittää suhdettamme kaiken jälkeen. minä pakenin tilanteesta lopulta kymmenen kertaa murtuneenpana, sillä mikään ei ollut ennallaan. minä rakastin, hänkin varmaankin mutta ei ollut valmis tekemään meidän suhteen eteen enää mitään.mutta itse tiedät parhaiten mikä kohdallasi on paras ratkaisu!toivotan kuitenkin voimia sinulle!
Minä erosin poikaystäväni 4v. jälkeen. Kaikkea oli, pettämistä yms. Uskoin kuitenkin aina, että hän on elämäni RAKKAUS. ja niinhän siinä kävi, oltiin vuosi erossa (kauhea vuosi), ja sen jälkeen meillä on mennyt PALJON PAREMMIN. Menimme kihloihinkin tässä tannoin. Elämä on ihanaa!!
Oliko hän liiallisella jalustalla? Mitään yli ihmistä kun ei taida olla. Minkälainen hänen sisäinen maailmansa oli? Arvot? Mites oletko miettinyt syitä miksi hän halusi lopettaa?
Koita jaksaa, ellet yritä häntä takaisin, kulmantakana saattaa kuitenkin olla parempi. Kauanko olitte yhdessä? Vaikuttiko hänen menneisyys asiaan? Sinun menneisyys? Minkäikäisiä olette?
:( Tuntuu kamalalta aina vaan lukea näiden palstojen juttuja, vaikka ei omakaan elämä ole täydellistä.
Sitä en kiistä etteikö olisi ollut yhteensopiva ja hyviä ominaisuuksia varmaankin. Mutta jokin palapelin osa puuttuu... koskahan saamme vastauksen. Sen että miksi
Silloin kun tietää miksi voi tehdä jotain tai olla tekemättä.
Jalustalla...? Tuskin, vaikka saattoikin niin itse ajatella, sillä muistin sanoa hänelle kauniita totuuksia hänen harvinaisesta ihanuudestaan lähes päivittäin ja osoittaa rakkauttani muutenkin mahdollisimman usein. Mutta näin ja näen hänessä myös virheet ja vajavaisuudet. Ne vain olivat suurimmaksi osaksi helppoja kestää.
Tunnen tämän miehen erittäin hyvin, mainitsemasi sisäisen maailman ja arvotkin. Tiedän hyvin miksi hän halusi lopettaa seurustelun, miksi juuri silloin. Ymmärrän häntä, enkä yritä väkisin saada häntä pyörtämään päätöstään. Kunnioitan hänen raskasta valintaansa, vaikka se samalla tuhosi minulta tulevaisuuteni, onneni, unelmani, suunnitelmani, toivon ja rakkauden, kaiken. Hän tietää muutenkin, että saisi minut takaisin, ei minun tarvitse nöyryyttää itseäni tai nolata häntä ruikuttamalla. Hän kärsi varmaan jo tarpeeksi, kun näki ja tunsi minun tuskani, ja tietää etten ole sitä kyennyt vieläkään karistamaan.
Tiedän etten vastannut kaikkiin kysymyksiin, mutta en halua kertoa toisen asioista julkisesti, omistani vain.
Kiitos, osanottaja.
eli minulla on sama tilanne ja viel se että se rakkain ihminen petti mua ja mun mielen. olen yrittänyt samaa kuin sinä mutta turhaan olen hakenut helpotusta. nyt tänään on aika mennä mielenterveystoimistoon ja katsoa mitä siellä sanotaan. olen niin loppu tähän elämään että en yksin jaksa tätä mutta onneksi on viel senverran järkeä ja uskoa tallella että yritän päästä tästä suosta jotenki ylös.
Voimia sinulle. En minä tässä tilanteessa muutakaan voi tehdä. Kiitos vastauksestasi, voivottavasti sinä saat ammattiauttajalta vastauksia omiin pohdintoihisi. Minä koetan toistaiseksi selvitä omin voimin.
Hei, itselläni hieman sama tilanne joten vielä en osaa sanoa kuinka kauan kipu kestää...
Minut jätettiin viikko sitten, hetkellä jolloin luulin meidän alkavan tosissaan rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, ihan konkreettisesti…Juhlallisesti sanottuna seurustelu muuttuu vakavaksi elinikäiseksi suhteeksi. Meillä meni (mielestäni) hyvin, rakkautta intohimoa ja ihanaa yhteiseloa. Käytännön vaikeuksia kyllä, ihan siis kiireisten aikataulujen sovittamista ja työstressiä molemminpuolin. Olen ollut vaativa ja painostanut hetkellä jolloin olisi pitänyt jakaa voimia ja nauttia siitä mitä meillä on. Silti hän nimenomaan on kokoaika halunnut edetä nopeammin. Minä taas vaadin panostusta parisuhteeseen ja romantiikkaan, sillä pelkkä arjen pyöritys mielestäni tuhoaa lopulta suhteen. Nyt taisi omat vaatimukseni edesauttaa…
En varmaan siis voi syyttää toista kun tuntee tarvitsevansa aikaa miettiä mitä oikeasti haluaa. Olen vain kovin pettynyt että antoi ymmärtää olevansa yhtä rakastunut ja täysillä mukana jos taustalla kuitenkin kaikertanut epäilys…Eihän rakkaus kai yhtäkkiä lopu?
Sattuu todella paljon. Minä jäin ihan tyhjän päälle, hän oli mielessään jo valmistellut. Eikö se vähän tarkoita ettei kyseessä ole mikään harkinta-aika vaan yritys päästä siististi irti? Mä rakastan niin paljon että joka aamu on tuskaa herätä yksin, päivän on itku kurkussa kun tulee yhteisiä asioita mieleen, illan voi taas itkeä.
Minäkään en usko että toista samanveroista on. Ehkä teknisesti yhtä hyvä mutta et tuntis yhtä voimakkaasti. Ollaan sentään kolmikymppisiä ja luulin löytäneeni ”sen”. En halua muuta! Onko sulla/teillä ollut mitään ilon kipinää?
Toivon että vosimme vielä keskustella, käydä läpi mikä on ollut hyvin, mikä on ahdistanut ja voiko sitä korjata. Onko halua ja mahdollisuutta jatkaa yhdessä. Näköjään se joskus onnistuu! Pelkään vaan että päätös on tehty.
Luin kirjoituksesi ja melkein pelästyin, että minäkö tuon jutun olen kirjoittanut ja en vain muista:) Tässä surun syöverissä olen tullut hieman hajamieliseksi, kun uni ei tule ja ruoka ei maistu.
Täällä siis myös viikko erosta, johon en olisi koskaan uskonut. En myöskään usko, että toista yhtä rakasta tulee enää koskaan elämääni ja herkistyn ihan pienistäkin asioista. Haluaisin rukoilla ex:ää takaisin, koska minusta meillä ei ollut mitään suuria ongelmia edes. Luulen, että hän toimi hieman harkitsemattomasti, mutta toisaalta taas tiedän hänet niin hyvin, että kun hän on jotain sanonut, niin hän myös päätöksessään pysyy - ikävä kyllä.
Haaveilen yhteen palaamisesta joskus tulevaisuudessa, mikä taitaa olla aika yleistä... Onkohan se vain joku mekanismi edes hieman pehmentää tätä surullista oloani? Pahinta on se, että minusta tämä ero oli todellakin suuri erehdys. Olen jutellut jo monien ihmisten kanssa heidän erojensa syistä ja kaikilta muilta on löytynyt jotain suurempia tai pienempiä syitä eroon. Tämä meidän ero tuntuu niin turhalta!
Mä alan oleen jo alan konkari,tänään taas tuli paskaa silmille että vallan,kuukausi tätäkin onnea kesti,näyttää olevan vakio meitsillä. Huvittavinta asiassa on,että äijät on joko naimisissa olevia tai sanovat olevansa eronneita,ja kuitenkin ovat tahollaan ns.varattuja.Täysiä mulkkuja,kaikki,tämä viimeisinkin,voi taivas.Itse olen oikeasti avioeroa ottamassa ja sekös niitä kai vaivaakin,kun rehellisesti sen olen sanonut?Sen olen nyt vihdoin oppinut,että ei ketään äijää tarvi edes ajatella,parempi olla yksin,kun vatsa kuralla pelätä sen suloisimmankin sinisilmän taas valehtelevan ja itkevänsä vaimonsa kanssa,mitä tehdä,jos kuitenkin tuppaa ihastua ns. toiseen naiseen!!!!!
Teillä saattaa vielä hyvinkin olla toivoa. Toivon että saisitte juteltua asioista rauhassa. Kaikkea hyvää sinulle ja tulevaisuudellesi.
Hyvin paljon yhteistä löysin sinunkin ajatustesi kanssa. Yhteen palaamisen ajatus taitaa tosiaan olla jonkinlainen psyyken suojamekanismi silloin kun ikuinen ja lopullinen tuntuvat liian vaikeilta termeiltä käsittää. "En myöskään usko, että toista yhtä rakasta tulee enää koskaan elämääni ja herkistyn ihan pienistäkin asioista." Nämäkin asiat taitavat olla eron peruspalikoita jätetylle. Minä olen vielä yli puolen vuoden kuluttuakin paljon normaalia herkempi itkemään, muistakin kuin tähän traumaattiseen asiaan liittyvistä asioista.
Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos vastauksesta, vaikka tiedän, ettei se minulle pääasiallisesti ollutkaan.
En halua antaa sinulle neuvoja ,koska en tiedä tarkalleen kuinka asianne oli.
Mutta annanpa hieman ajateltavaa,ihan lohduksi ja aikasi kuluksi.
Kun jotain on konkreettisesti poissa,huomaa vasta jotain puuttuvan.
Kun rakkaus toiselta osapuolelta hiipuu,jää sydän surut täysin toiselle.
Jos kaksi rakastaa toisiaan,pysyvät he yhdessä.
Kun on menettänyt sen jota rakastaa,valtaa tunnevyöry mielen,iskee pelko ja ahdistus.
Olo on voimaton,ainoa toivon kipinä on ihme,jospa hän sittenkin palaisi.
Kokemuksesta voin sanoa että kaikki nuo tunne tilat on koettava tullakseen jälleen vahvaksi.
Yleinen käsite on että helpotus saapuu kun uusi rakkaus löytyy,ja siksi moni katselee,haaveilee,vertailee liian aikaisin uutta rakkautta elämään,vaikkei vanha tunne ole vielä poistunut sydämmestä.
Vanha totuus on että on osattava elää itsensä kanssa jotta osaisi elää toisen kanssa.
Kysyit kuinka kauan kestää kunnes unohtaa,sen voin sanoa ettet unohda koskaan mutta opit elämään asian kanssa eikä se satuta niin paljoa vuosien vieriessä.
Vaikeaa varmasti on.
On hyvä oppia hyväksymään tosi asiat,oppia ajattelemaan että kaikki hyvä loppuu aikanaan .
Useat elättelevät toivoa vielä pitkään mielessään,jopa keskustelevat mielessään puolisonsa kanssa tehden sovintoa.
On hyvä muistaa että asian mielessä pyörittäminen tuo aina lisä aikaa uudelle.
Hyvä keino nopeuttaa tuskan häviämistä on suunnata katse tulevaan,keskittyä itse elämään.
On hemmoteltava itseään,keksittävä mitä hauskaa haluaisin viikonloppuna tehdä.
On hakeuduttava ystävien seuraan jotka eivät tunteneet miestäsi.
Kaiken uuden opettelu saa sinut liikkeelle.
Rakkautta ei kannata etsiä,se löytää sinut!!
Jos rakkautta etsii,huomaat etsiväsi miehesi korviketta perusteena käyttäen,ja se ei kanna pitkälle.
Useimmat vaikean eron kokeneet ovat lopulta löytäneet kumppanin aivan erilaisesta ihmisestä jota olisivat odottaneet tai mielessään kuvitelleet.
Elämä pistää vielä tulevaisuudessa sukkasi pyörimään,usko pois.
Älä siis elä vanhassa,elä tulevassa.
Mut jätettiin 2 kk sitten, 13 vuoden seurustelun jälkeen. Äijä ahdistiu minuun. Oon kinunut sitä yrittämään vielä, mutta ei se haluu. Löysi heti uuden naisen ja se nainen on kuulemma tosi mukava ja ihana. Haluaa jatkaa elämäänsä sen kanssa, onnellisena. Mä itse kärsin tästä yksinäisyydestä ja onnettomuudesta. En taida pitkään aikaan pystyä aloittamaan mitään uutta suhdetta, koska oma elämä on sekaisin. Vientiä olis, mutta kun kaikki tyypit ovat jotain hirveitä dokuja tai muuten täysin eri tyyppisiä. Mistä löytyy kunnon miehiä? Toivottavasti kesällä Turun jokirannasta.
Mun kihlattu jätti yli 1.5v sitten, Hän oli kaikkeni en pääsyt yli enkä tiedä pääsenkö... Sain elää täyttä elämää melk.3vuotta. Kun ero tuli jouduin lopettaa työt ja kaikki... Ennen onnellinen nyt työtön, köyhä ja sydän iäksi murskana... kadehdin ihmisiä (exääkin) jotka pystyvät pääsemään erosta yli ja menemään eteenpäin elämässä.
Tämä edellinen viesti ei siis ollut ensimmäisen viestin/keskustelun avauksen kirjoittajalta, minulta.
neljä vuotta siitä, kun erosin suurimmasta rakkaudestani. En ole päässyt siitä yli vieläkään... Joskus on parempia aikoja ja joskus huonompia. Olen kokeillut uusia suhteitakin, mutta ei se onnistu, kun kaipaan ex:ääni niin paljon. En tiedä mitä teen, muuta kun elän sinkkuna ja odotan jos voisi unohtaa...