Olen aika epätoivoinen. Voisitteko auttaa. VOinko erota. En enää rakasta miestäni, mutta poikani 10 v. ei haluaisi että eroamme. Minne rakkaus katosi ihmettelen sitä itsekin. Mieheni mielestä minä tuhlaan. En maksa perheen laskuja, en hoida kotia. Olen kaikin puolin hyödytön yksilö, pitäsisikö tälläisen ihmisen kanssa jatkaa. En ole ollut mieheni kanssa intiimi suhteessa 3 kuukauteen. En voi. En voi koskea häneen, en vain voi, hänen mielestään olen nolla. Hän uhkailee etten saa omaisuudesta mitään koska en ole maksanut laskuja, olen kyllä hoitanut puolet lainan lyhennyksistä, mutta mieheni on kyllä suurempituoisena maksanut isommat laskut. Minusta on väärin ja epäoikeuden mukaista että hän edes kehtaa ottaa esille nämä rahakysymykset kun häne palkkansa on kaksi kertaa omani. Enkä todellakaan ole mikään tuhlari. Olen onneton, auttkaa, kertokaa mitä voin tehdä!
Milloin erota
mimmumamma
172841
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
psykologi Kari Kiianmaan ohjeita..
Ihmiset eroavat, jotta voisivat muuttaa elämäänsä paremmaksi tai päästäkseen eroon tuskallisista asioista. On kuitenkin huomattava, että ero sinänsä ei paranna elämää. Vasta itsetuntemuksen lisääntyminen ja uudenlainen vastuu omasta elämästä ja sen onnellisuudesta voi tuoda toivotut muutokset. Erossa ei ole ensisijaisesti kyse siitä, että pääsemme eroon jostain henkilöstä vaan siitä, että eroamme ihmissuhteesta. Oppiaksemme erosta meidän onkin tarkasteltava itseämme ja suhdettamme henkilöön, josta eroamme.
Ennekuin päätämme erota jostain henkilöstä meidän kannattaa tutkia, onko elämän ja suhteen parantamiseksi olemassa muita vaihtoehtoja kuin ero. Tämä on tärkeää varsinkin silloin, kun meillä on liitostamme yhteisiä lapsia. Erossa ihminen eroaa siis ensisijaisesti suhteestaan toiseen ihmiseen. Vaihtoehtona erolle hän voi kuitenkin erota suhteestaan, mutta jatkaa elämää saman ihmisen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että parisuhdetta kehitetään, niin, että sen perustuksia vahvistetaan vastaaman muuttuneita olosuhteita. Suhteen jatkuessa pitkään on tavallaan muutettava niitä syitä, joiden takia ollaan yhdessä.
Käytännössä parisuhteen kehittäminen vaatii molempien osapuolten halua kehittää suhdetta ja panostusta sen tulevaisuuteen. Kyseessä on yhteinen rakennusprojekti, jossa molempien osapuolten tavoitteiden pitäisi olla saman suuntaiset. Suhteen rakentamiseen tarvitaan myös "työkaluja". Pelkkä halu keskustella ei yleensä riitä, koska parsikunnan pitää tietää mistä keskustellaan ja miten. Viestinnän kehittäminen onki yleensä tärkeä osa suhteen kehittämistä. Kumpikin ottaa kehitystyössä vastuuta omasta käyttäytymistään ja kasvustaan eikä odota muutosta vain toiselta. "Sinun pitää muuttua" on huono lähtökohta keskustelulle.
Suhteen kehittämisessä tarvitaan uudenlaisia näkökulmia ja etääntymistä vanhoista arkipäivän konflikteista. Joskus tarvittavaan etäisyyteen voidaan vaatia myös väliaikainen asumusero. Monesti kysymys on siitä, että toinen tai molemmat kumppanit etsivät uutta identiteettiä eli sitä, millaisia ihmisiä he haluavat olla. Se merkitsee työskentelyä omien tarpeiden tunnistamiseksi ja itsetuntemuksen lisäämiseksi. On suositeltavaa osallistua esim. parisuhteen kehittämiskursseille tai seminaariin. Tällöin suhteen kehittäminen saa selkeät raamit ja työ helpottuu.
Parisuhteen kestäessä ihmiset joutuvat luopumaan vääristä odotuksistaan kuten siitä, että toinen tekee toisen onnelliseksi tai onnettomaksi. Kehittyneessä parisuhteessa on kaksi yksilöä, jotka voivat vaikuttaa omaan onnellisuuteensa ja antaa toisellekin tilaa kasvaa ja kehittyä. Kun suhteessa muututaan ja kasvetaan "käsi kädessä", ei suhde ole uhattuna oman tai toisen muuttumisen vuoksi.
Valtavan hienoja sanoja, mutta ei toimi käytännössä. Olen ottanut selvää kaiksita mahdollisista parisuhdeleireistä, ehdottanut niitä miehelleni. Ja mitä hän vastaakaan "tutkituta pääsi". Mieheni todellakin yrttää alistaa minua onnistumatta siinä. Ja valitettavasti hän kärsii tästä kaisesta paljon enemmän kuin minä. Olen työstänyt tätä eroa mielssäni jo useita vuosia, en vain voi hyväksyä sitä että toinen ihminen päättää asioistani. Esimerkkinä: hänen mielestään en voi omistaa luottokorttia, En kuitenkaan pysty maksamaan laskuja. Tuloni ovat n. 3000 euroa kuussa! Hänen mielestään kyllä liian paljon tälläiselle luuserille. On itse sen sanonut. Ihmettleekin usein että miksi minä saan noinkin hyvää palkkaa. Hänen mielestään en ansaitsisi sitä. Olen yrittänyt työstää tunteitani, mutta se että minua pidetään ala-arvoisena kaikessa mitä teen, ei anna aihetta jatkaa. Mielstäni olen henkisen väkivallan uhri. Haluan päästä eroon alistamisesta. Mieheni on esimerkiksi useasti käskenyt minun poistua kodistani, hän on vaan iloittanut että ota "paskaläjäsi" (tarkoittanut rakkaita koiriani) ja lähde. Olen ilmoittanut hänelle varsin rauhallisesti että koska olemme naimisissa minulla on oikeus tähän kotiin, se on myös minun kotini! Vai onko?
vastauksessa on järkeä. Asioita kannattaa miettiä.
Jos miehesi on sellainen niinkuin annat ymmärtää niin tunteesi ovat ihan ymmärrettäviä.
Jos koet, että myönteiset tunteet miestäsi kohtaan olisi mahdolista palautua, jos miehesi muuttuisi niin ero ei välttämättä ole ainoa vaihtoehto. Parisuhdeterapiasta voisi hyvinkin olla apua. Se kyllä edellyttää, että teet tilanteen miehellesi selväksi ja molemmat ymmärrätte, että näin ei voi jatkua ja molemmat haluatte muutosta.
Jos miehes potkii päähä, ni potki takasi.
niin ja.. Puhu sille miehelles, kerro sille että se on idiootti. Ei kenenkään tarvi kestää tuollasta alistavaa kohtelua, ei etenkään siltä ihmiseltä jonka pitäis olla kaikkein tärkein ja läheisin.
Jos se ei tajua eikä halua muutosta, niin ota ero, se ei sillon ansaitse sua.
"Jos miehes potkii päähä, ni potki takasi.
niin ja.. Puhu sille miehelles, kerro sille että se on idiootti"
Vähän on karrikoidusti sanottu mutta tuossa vaan on kiteytettynä aika hyvä neuvo parisuhteen hoitoon.
Aika monet parit on uskomattoman etäisiä loppujen lopuksi toisilleen.
Itse eron jälkeen tajusin miten totaalisen huonosti loppujen lopuksi vuosien varrella olin oppinut kumppanini tuntemaan.
Toki jo suhteen aikana tiesin että varsinaista sielunkumppanuutta ajatustasolla ei ollut, kuvittelin kuitenkin asioiden olevan suht hyvin.
Jotenkin se keskusteluyhteys vaan helposti häviää arjen kiireiden keskellä, lapset pieniä, töitä pitäisi tehdä ym.
Toisilleen ja myös itselleen(!) ei meinaa jäädä aikaa.
Kaikesta huolimatta itse neuvoisin aina miettimään sitä eroa, jotain hyväähän siinä kumppanissa on ollut suhteen alussa ja mihin se sitten on hävinnyt, vai onko sittenkään?
Onko erohaluissa mukana omaa tyytymättömyyttä nykyiseen elämään ja toivot muutoksen parisuhteessa muuttavan elämääsi muutenkin onnellisempaan suuntaan?
Eli kannattaa aina yrittää vielä kerran vaikka asumuseron kautta ja toisaalta jos tunnet, että ero on ainoa oikea ratkaisu niin turha on silloin myös pitkittää eroa, se vain pahentaa tilannetta.
Itse erosta jo selvinneenä olen tajunnut, että eromme oli minulle henkilököhtaisesti hieno ratkaisu, nyt voin taas "hengittää vapaammin".
Harmi vain että meilläkin oli noita suurimpia sijaiskärsijöitä eli pieniä lapsia.
No kaikkeni olen tehnyt, että lapset joutuisivat kärsimään mahdollisimman vähän.
Paljon tsemppiä sulle!
,,,
Luin eilen nettilehdestä, että Marja-Liisa Kirvesniemenkin avioliitto on vain kulissia.
Hartsi asuu omassa asunnossa ja Marja-Liisa haaveilee vielä joskus rakastuvansa uuteen mieheen.
Ostin eilen Seuran ja siinä on juttu neljän lapsen äidistä. Mies jätti vaimon, kun hän odotti neljättä lasta viidennellä kuulla uuden naisen takia.
Juttu on hyvin kirjoitettu. Suosittelen jätetyille luettavaksi.
Erosta on jo 12 vuotta aikaa ja nainen on löytänyt lähiaikoina uuden kullan.
Suosittelen kuuntelemaan Matin ja Tepon uusinta biisiä. Siinä puhutaan vanhasta pariskunnasta, joka tahtoo edelleen toistensa syliin.
Vaikka ukkoni minut aikoinaan jättikin, uutta miestä en hommaa.
Julkuilla on mahdoton tarve mennä uudestaan kiireellä yhteen ja näyttää menestyvää puolta.
Ei elämä niin mene. Yksi suhde riittää elämässä.
Jos se menee puihin, niin sitten eletään yksin.
Uusimmassa ET-lehdessä on mukava juttu 67-vuotiaasta pilapiirtäjästä. Vaimo jätti hänet 40 vuoden avioliiton jälkeen. Mies selviää hyvin sinkkutaloudessaan. Valoisa tarina. Noin minäkin ajattelin elää elämäni.
Tavallaan exäni teki hienon homman jättäessään minut.
Uusimmassa Me Naiset-lehdessä on juttu Tosi ärsyttävää. Moni mies kertoo mikä vaimossa ärsyttää entiten. Eniten selvästi ärsyttää jatkuva pälätys eli puhuminen.
Minä olin tuollainen turpamoottori. Nykyään opiskelen hiljaisuutta. Puhun vain työni puolesta.
Heräsin yöllä ja luin lehtiä. Eniten pidin Seuran KKO jutusta. Siinä sanottiin, että eduskuta säätää epämääräisiä lakeja ja niissä on sitten tuomareilla tulkisemista.
Ehkä joskus olen lain kanssa enemmänkin tekemisissä. Kun tätä aikaa on ja aivotkin ovat pikkuhiljaa löytyneet kuonan alta, niin ihan mukava hobbyhan tuo olisi vetää köyttä tuomarien kanssa. Avioerojupakkamme oli Suomen harvinaisin.
Saas nähdä mitä tässä vielä keksitään.
nykyään ja helposti mennään myös yhteen, luullen että elämä on yhtä auvoa..Arki tulee kaikille...
Nythän ero on helppoa, kun joka puolella on "esimerkkejä" joten ei tarvitse tuntea oloa syylliseksi samalla tavalla kuin vaikka 30v sitten. Nyt on muotia elää "itselleen" ja mikäpä siinä varsinkaan niissä tapauksissa joissa lapset ovat jo aikuistuneet ja heistä ei ole samaa vastuuta, kuin jos ovat vielä pieniä.
Kehittyvä lapsi, sen ikäinen joka tajuaa jo tielanteita, kärsii vanhempiensa erosta miltei poikkeuksetta. Olkootkin, että vaistoavat, että vanhemmilla ei mene hyvin..
Olen kuullut lukuisia kertomuksia alan asiantuntijoilta, jotka hoitavat työkseen lasten erotraumoja. Jos vanhemmat eroavat ja on pieniä lapsia,niin pitää löytyä vastuunkantoa lapsista ja huolehtia, että lapset kärsivät erosta mahdollisimman vähän. Kaikkihan tietävät miten pitää toimia, mutta sittenkin liian moni käyttäytyy kuin olisi itse hiekkalaatikolla tai murrosikäinen ...
Helppojen erojen laskut ovat jo maksettavina ja lasku sen kun kasvaa. Kukaan tai mikään taho ei halua laittaa jarruja nykykehitykselle.. Ihminen on muuttunut viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Vastuuntunto on kadonnut ja tilalle tullut hetken hurma ja sen metsästys. Aikuisuus ja vastuu kulkevat käsikädessä. Millainen mahtaa olla perhemalli 15-25v kuluttua, kun nyt kasvava sukupolvi purkaa silloin omia "liittojaan".
Varmasti kuuluu yhä useimmin sanonta vanhenevalle äidille ja isälle ( mummeille ja ukeille): Älkää puuttuko, sillä itse teitte samoin. Mikä te olette minua neuvomaan...
Kiitos hyvistä ja asiallisista vastauksista. Punnitsen kyllä tosi tarkkaan. Poikani on mimulle tärkein, enkä missään nimessä halua hänen kärsivän. Olen itsekin sitä mieltä että jos nyt eroan, en enää koskaan halua uutta miestä tai suhdetta. Tämä ei ole mitään miesvihaa vaan totaalinen kyllästyminen elämään toisen ihmisen kanssa. Se lienee itsekkyyttä, mutta olen jo yli viisikymppinen joten ehkä se johtuu siitä. Minulla on paljon mukavia harrastuksia jotka liittyvät eläimmiin. Elän sitten yksin koirieni ja hevosen kanssa. Mutta katsotaan nyt. Sitä parisuhdeterapiaa en kyllä edes uskalla ehdottaa, olen senkin tehnyt, mutta minulla on koko ajan sellainen tunne että olen miehelleni todellinen taakka. Parasta olisi jos hän löytäisi uuden suhteen ja vaan lähtisi, en millään haluaisi itse tehdä sitä aloitetta.
Sinne terapiaan voi mennä yksinkin. Perheneuvontaa on ainakin isoissa kaupungeissa seurakunnan puolesta, ei ole mitään uskonnon kanssa tekemistä, vaan ihan oikeaa psykologin neuvontatyötä. Se voisi sinullakin selkiyttää omia toiveita ja suhdetta perheeseen. Suosittelen lämpimästi, auttoi minua tosi paljon!
Olen sitä itsekin ajatellut, koska välillä epäilen itseänikin, että olenko se yksin minä joka aiheutan tän härdellin. Tilaan ajan heti maanantaina, olen jo ottanut selvää yhteystiedoista. Kiitos vielä kerran kaikille. Kyllä se tästä, on niin ihana ilmakin...
Läpikäyty on niin yksilö- kuin parisuhdeterapiat. Ei ainakaan meillä toiminu. Rahaa meni aivan älyttömästi, monta etelänmatkaa ois niillä tehny Ja minä tietty maksoin, kun se paha olen kerta tässä jutussa. Mies syytön omasta mielestään. Lopputuloksena se, että yksilöterapeuttini oli aivopessyt minut uskomaan, että "olen syytön ja hyvä ihminen jne". (mieheni sanoin) 30 vuotta takana myrskyistä liittoa, viimeiset 3 vuotta yhtä helvettiä. Kaikki on tehty, terapiat, avioliittoleirit, sopimukset, väliaikaiset asumuserot ja taas yhteen jne. Eropaperit kun laitoin, nyt kostona täydellinen puhumattomuus ja yhteydenottokielto. Takana niin fyysistä kuin henkistäkin väkivaltaa. Yhtenä päivän vaan päätin, että jos elän vielä n. 30 vuotta, en aio elää tällä tavalla, että saan itkeä joka päivä, tehdä kaiken yksin kotona jne. Seksiä ei pariin vuoteen. Jos se vaan pitää kestää, niin ihme juttu on.
On myös tapauksia, joissa ero on AINOA vaihtoehto. Olen edelleen sitä mieltä.
ne ihmissuhteet vaihtaa vaikka juorulehtiin...
Lapselle on paljon pahempi nähdä kulissiliittoa kuin sen, että eroamalla äiti ja isä ovat onnellisempia. Haluatko muuten jättää lapsellesi kodin perinnöksi sen tunteen, että parisuhteen tulee olla sellainen kuin teillä on? Haluatko, että poikasi aikuisena mollaa vaimoaan samaan tapaan kuin sinua?
Sitten toiseen asiaan. Ensinnäkin, jos teillä ei ole avioehtoa, kaikki omaisuus menee puoliksi. Sillä ei ole väliä, kumpi laskut on aikoinaan maksanut. Sinä päivänä, kun ensimmäisen vaiheen erohakemus päivätään, lasketaan teidän yhteinen omaisuus, ja se on jakoperuste. Sen jälkeen kummankin ostot ja maksut ovat omia.
Miehelläsi näyttää olevan huono itsetunto. Ei kukaan puhuisi vaimolleen tuohon sävyyn, jos rakastaisi oikeasti. Kyllä rakkaus on arvostamista ja kunnioitusta.
Kesällä tulee 4 vuotta kun ensimmäisen kerran päätin erota. Mieheni sai kauhean itkemisen johdosta minut lähtemää tällaiselle sovittelijalle.
Hän oli käynyt siellä ensin yksin ja sitten minä kävin yksin ja seuraava vuosi käytiin yhdessä.
Ok,se oli ihan hyvä juttu et lähdin,siellä todellakin sai puhua mitä ajatteli ja ennenkaikkea niin että toisen oli kuunneltava,ymmärrettävä ja vastattava jos jotain kysyi.Siellä kun oli niin sanottu "puheenjohtaja" paikalla,sai sanoa kerrankin asiansa loppuun,niin ettei sitä toinen raivoissaan keskeyttänyt ja loikannut hakoteille.
Olin jättänyt eropaperit kesäkuussa ja sitten näiden tapaamiskäyntien ansiosta uskoin että tuo mies muuttaa tapansa ja alkaa huomioimaan muitakin kuin itseään.Elokuussa tein päätösen että jatketaan...
Meidän kolmas lapsi sai alkunsa lokakuussa ja kaikki menikin ihan hienosti.Tämä sovittelija antoi sellaisen vinkin et kun alkaa taas luisua raiteiltaan,niin huutakaa hänen nimeään.Lapsi syntyi seuraavana kesänä ja kun oli puolivuotias,elämä oli täysin samanlaista kuin ennenkin.
Nyt olen jättänyt eropaperit jälleen marraskuussa,sillä erolla et olin PALJON viisaampi kuin viimeks.
3 viikkoa sen jälkeen kun olin ilmoittanut asiasta, meillä oli jo lasten kanssa uusi koti ja asiat jollain tapaa järjestelty.Mun pää ei lois enää kestäny sitä samaa showta.
En eroa kenellekään suosittele,mutta kuka sitä suunnittelee:olkaa päättäväisiä mutta järkeviä.Jos jää kuuntelemaan niitä miljoonia lupauksia muuttumisesta,niitä saa sitten kuunnella loppuelämänsä. Mä olen sitä mieltä et täällä ollaan vaan kerran,eikä meillä kellään ole varaa hukata tätä ainoota elämää suremiseen ja elämällä onnetonta elämää.Me ollaan ainakin nyt lasten kanssa tosi vapautuneita,kun on pois turha kireys kodista.
Sitä itsekin mietin aina että miten lapseni osaa suhtautua omassa liitossaan vaimoonsa. Ja toinen tärkeä havainto on jo nyt nähtävissä, poikani puhuu minulle samalla tavalla kuin isänsä. En osaa ajaa autoa, hukkaan kuulemma kaikkien tavarat jne. Olenkin joskus ajatellut sanoa, että kun minusta ei mihinkään ole, niin minkä herran tähden en muuttaisi pois. Niin varmaan teeknin jossain vaiheessa, yritän vaan saada poikani mukaan. Yritän tällä hetkellä elää sovussa ja luovia, mutta en voi olla lähellä miestäni. Ajattlen myös usein että olisko sittenkin niin että olen tosiaan niin onneton kaikessa kuin minulle väitetään. Mutta sitten kuitenkin ryhdistäydyn ja ajattelen toisin.
poikasi kohdalla jatkuu sama "perintö"..
Kun hän aikuisena solmii parisuhteen vaimo jättää hänet ja poika tulee valittamaan sulle..
Apua äiti, minua masentaa, vaimo jätti, tuhoudun
Voisiko pojalle opettaa oikeita malleja tässä vaiheessa, miten käyttäydytään, miten asiat selvitetään ja miten niistä selviää?