Oletteko koskaan riidelleet rakkaanne kanssa niin, että jompikumpi on käynyt toiseen käsiksi tai heittänyt jollain esineellä? Entä onko kumpikaan lyönyt?
Olemme seurustelleet mieheni kanssa 2 vuotta ja asuneet yhdessä puoli vuotta. Rakastamme toisiamme ja luotan mieheeni. Hän ei ole koskaan ollut väkivaltainen, vaan huolehtivainen ja hellä ja riidellessämme yleensä aina se, joka ensiksi hieroo sovintoa ja rauhoittelee tilannetta.
Meillä oli kuitenkin pari kuukautta ja kuukausi sitten 2 todella pahaa ja isoa riitaa. En nyt viitsi tässä kaikkia taustoja kertoa, koska siitä tulisi romaaninpituinen pläjäys.
Joka tapauksessa molemmilla kerroilla mieheni oli todella väsynyt ja minä taasen todella ärsyttävä ja päästelin kaikkea kamalaa suustani, enkä ottanut kuuleviin korviini mieheni puheita, kun hän pyysi minua olemaan hiljaa ja rauhoittumaan. Lopulta hänen pinnansa petti ja hän otti minua ranteista lujaa kiinni. Kun riitamme jatkui, hän myöhemmin tarttui kurkkuunikin ja puristi hetken aika kovaa.
Selvitimme tuon riidan ja jatkoimme elämää, kunnes tapahtui kaikista pahin. Riitelimme jälleen rajusti, tosin ei niin pahasti kuin aikaisemmin. Mieheni oli tuolloinkin todella väsynyt ja hermostunut. Kun sitten jankkasin hänelle jostain, hän löi minua kovaa käteen. Hauikseni turposi ja sain pahan mustelman.
Tuon jälkeen olemme puhuneet muutamia kertoja, voimmeko edes jatkaa suhdettamme. Mieheni oli todella järkyttynyt ja pahoillaan teoistaan. Samoin minä. Olen tuon jälkeen pelännyt riitelyä, vaikka olemmekin riidelleet sen jälkeenkin.
Olemme päättäneet jatkaa suhdettamme, koska haluamme olla yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mieheni ei halua enää tehdä mitään tuollaista ja me haluamme molemmat riidellä vähemmän ja järkevämmin eli asioista puhutaan, eikä huudeta ja tapella.
Tuntuu todella pahalta tuon kaiken jälkeen ja haluaisin niin jonkun ulkopuolisen sanovan minulle, että suhteemme voi vielä jatkossa olla onnellinen ja turvallinen. Haluan uskoa siihen.
Haluaisin silti muidenkin mielipiteitä.
Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän loppuun. En voi puhua tästä kenenkään tuttuni kanssa ja siksi minun on pakko purkaa tämä edes jollekin tuntemattomalle.
Välillä tuntuu, että olen niin rikki ja välillä taas onneni kukkuloilla, kun meillä on hauskaa rakkaani kanssa.
Olemme seurustelleet mieheni kanssa 2 vuotta ja asuneet yhdessä puoli vuotta. Rakastamme toisiamme ja luotan mieheeni. Hän ei ole koskaan ollut väkivaltainen, vaan huolehtivainen ja hellä ja riidellessämme yleensä aina se, joka ensiksi hieroo sovintoa ja rauhoittelee tilannetta.
Meillä oli kuitenkin pari kuukautta ja kuukausi sitten 2 todella pahaa ja isoa riitaa. En nyt viitsi tässä kaikkia taustoja kertoa, koska siitä tulisi romaaninpituinen pläjäys.
Joka tapauksessa molemmilla kerroilla mieheni oli todella väsynyt ja minä taasen todella ärsyttävä ja päästelin kaikkea kamalaa suustani, enkä ottanut kuuleviin korviini mieheni puheita, kun hän pyysi minua olemaan hiljaa ja rauhoittumaan. Lopulta hänen pinnansa petti ja hän otti minua ranteista lujaa kiinni. Kun riitamme jatkui, hän myöhemmin tarttui kurkkuunikin ja puristi hetken aika kovaa.
Selvitimme tuon riidan ja jatkoimme elämää, kunnes tapahtui kaikista pahin. Riitelimme jälleen rajusti, tosin ei niin pahasti kuin aikaisemmin. Mieheni oli tuolloinkin todella väsynyt ja hermostunut. Kun sitten jankkasin hänelle jostain, hän löi minua kovaa käteen. Hauikseni turposi ja sain pahan mustelman.
Tuon jälkeen olemme puhuneet muutamia kertoja, voimmeko edes jatkaa suhdettamme. Mieheni oli todella järkyttynyt ja pahoillaan teoistaan. Samoin minä. Olen tuon jälkeen pelännyt riitelyä, vaikka olemmekin riidelleet sen jälkeenkin.
Olemme päättäneet jatkaa suhdettamme, koska haluamme olla yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mieheni ei halua enää tehdä mitään tuollaista ja me haluamme molemmat riidellä vähemmän ja järkevämmin eli asioista puhutaan, eikä huudeta ja tapella.
Tuntuu todella pahalta tuon kaiken jälkeen ja haluaisin niin jonkun ulkopuolisen sanovan minulle, että suhteemme voi vielä jatkossa olla onnellinen ja turvallinen. Haluan uskoa siihen.
Haluaisin silti muidenkin mielipiteitä.
Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän loppuun. En voi puhua tästä kenenkään tuttuni kanssa ja siksi minun on pakko purkaa tämä edes jollekin tuntemattomalle.
Välillä tuntuu, että olen niin rikki ja välillä taas onneni kukkuloilla, kun meillä on hauskaa rakkaani kanssa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Käske miehesi mennä hoitoon, muuta mahdollisuutta ei ole. Väkivaltaisuus on sairaus, aivan kuten alkoholismi ja hoidettavissa, jos väkivaltainen hlö sitä ITSE haluaa. Minä tapailin erästä miestä puoli vuotta viime vuonna ja hän oli ERITTÄIN omistushaluinen, kolme kertaa hän kävi minuun kiinni. Aina humalassa ja oli mustainen entisesta avomiehestäni. Viimeisellä kerralla sain 16 mustelmaa ympäri vartaloani, ruhjeita kaulaan ja kylkiin ja murtuneen jalan. Aluksi hän lupasi mennä hoitoon, vaan kas, ei käynnit psykologilla sitten yht'äkkiä vaan vähenivät/estyivät kerran jälkeen. Minä nostin syytteen heti pahoinpitelyn jälkeen ja "palkinnoksi" idioottimaisesta käytöksestään mies sai vuodeksi lähestymiskiellon ja oikeuskäyntikuluja hänelle tuli n.3000e edestä.
mun mielestä sun miehessä ei ole mitään vikaa, jokainen ärsyyntyy jos toinen vaan jatkaa, vaikka rauhoitellaan ja yritetään sopia, oli sitten mies tai nainen. ei miehes vaikuta miltaan persoonallisuushäiriöiselt tyypiltä. Koita kiinnittää omaan käytökseesi huomiota, ei tarvi
jäkättää. Kerro suh.asiallisesti mitä mieltä olet. Me olemme sopineet, että yritämme välttää riitaa ja vaikka lähden lenkille kun tuntuu että mopo karkaa käsistä. Paikat hajoo ja lapset kärsii. Kumpikin tiedämme että taikina turpoaa ja asia saa uskomattomat mittasuhteet.
Silti aina joskus riidellään, mutta tosiaan kun tiedostamme mitä tapahtuu pelkäämme seurauksia. Tasaantuu aikojen saatossa eikä enää ota joka hemmetin jutusta pulttia. Puhukaa etukäteen riitelemisestä ja mitä teette kun vaistoatte myrsyn olevan ilmassa.
aika usein tuntuu olevan se tilanne että nainen vaan jankuttaa, loukkaa, menee henkilökohtaisuuksiin.Toisen täytyy saada olla rauhassa ja sinun on nieltävä se että hän ei ehkä juuri sillä hetkellä jaksa kanssasi riidellä.Sinun täytyy voida odottaa sopivaa hetkeä puhumiselle. Itse olen naisena sitä mieltä että koti on paikka jossa täytyy saada rauhoittua ja levätä.Ja jos jotain sanon vastaan toiselle niin se on uskottava sillä yhdellä kerralla eikä jankuttaa samaa;siinähän tuntuu muuten ettei toinen kuuntele lainkaan. Toki asioista on puhuttava, mutta mieti MITEN sen teet.Onko riitely vain oma keinosi purkaa esim oloasi rankan päivän jälkeen? Se ei ole oiekin toista kohtaan. Ja kunnioitusta on juuri sellainen että jos huomaa toisen olevan väsynyt niin anna hänen olla. Tietenkään ei ole oikeutta lyödä, mutta...
En ymmärrä miksi naiset aina pistävät miehen syyksi kaiken. Tottakai löydä EI SAA, mutta jos itse hänet provosoit siihen nalkuttamalla vaikka toinen pyytää monia kertoja sinun rauhoittumaan, et voi kun itseäsi syyttää jos mieheltä palaa hihat. Mene terapiaan, oikeasti. Koti on paikka jossa ei huudeta jatkuvasti ja nalkuteta. Jos miehesi ei sinua juuri sillä hetkellä kuuntele kun SINÄ haluat, hyväksy se.
Kiitos todella paljon kommenteista! Juuri noita asioita halusinkin kuulla, mitä osa teistä on sanonut.
En ole todellakaan syyttänyt miestäni kaikesta, paljon enemmän itseäni, kun olen niin helvetin temperamenttinen ja herkkä välillä. Kuitenkaan en tietenkään hyväksy lyömistä enkä muunkaanlaista väkivaltaa.
Olen noiden rajujen riitojen jälkeen muuttanut käytöstäni ja koittanut olla kärsivällisempi ja rauhallisempi. Jos meillä on riitaa, minun on edelleen vaikea hillitä äänenkäyttöäni, mutta en enää ryhdy jankkaamaan tai pitkittämään riitoja, vaan yritän rauhoittua.
Olemme siis puhuneet mieheni kanssa riitelemisestä ja siitä, kuinka voimme välttää niitä ja jos kuitenkin riita syntyy, kuinka voimme hoitaa asian ilman kolmatta maailmansotaa.
Terapiaakin olen harkinnut useammin kuin kaksi kertaa (enkä vain tämän asian takia) ja aionkin mennä jollekin puhumaan, jos ongelmat jatkuvat.
Olen myös samaa mieltä siitä, että koti on paikka rauhoittumiselle jne. ja kotiin pitäisi saada tulla ilman, että tarvitsee koko aikaa olla varuillaan ja pelätä konflikteja.
Mutta suuri kiitos kommenteista vielä. Lisääkin saa mielipiteitään kertoa ja kokemuksistaan myös!
ongelma. En pidä tavastani ollenkaan, mutta jotenkin tuntuu että sitä puhetta on niin vaikea lopettaa. Ja kun joku asia vaivaa saatan jankkailla monta päivää. Siis en yritä ärsyttää, enkä vittuile, mutta puhun vaikeista asioista joka ilta, ja mies väsyy tosissaan.
Olen alkanut pitämään päiväkirjaa, puran sinne tuntojani, ja selitän itseäni. Se on auttanut jonkun verran.
Käyn kyllä ammattiauttajalla kanssa, mutta menneisyyteni takia. Tuli mieleen, ilmaiseeko nainen pahaa oloaan jankkaamalla ja selittämällä kuin oravanpyörässä jatkaa sitä tuntikausia? En tunne yhtään miestä joka käyttäytyisi samoin.
Oli tilanne mikä hyvänsä, kuinka ilkeästi toiselle sanookaan, ei kenelläkään ole oikeutta käydä toiseen käsiksi, ei miehellä eikä naisella. Itsepuolustus on asia erikseen. Ja jos toinen hajottaa paikkoja, voi ottaa kiinni ettei tule vahinkoja.
Jokaisella ihmisellä on koskemattomuus. Kenelläkään ei ole OIKEUTTA lyödä ei kuristaa eikä käyttää fyysistä väkivaltaa toiseen, varsinkaan puolisoiden!
Ei sillä, että tämän jutun nainen "viaton" on, mutta siltikään mikään ei oikeuta käymään käsiksi. Näin se vain on. Emme enää elä keskiajalla.
Sitäpaitsi jos aina antaa anteeksi lyömiset, ja sama koskee pettämistä. Se on tavallaan oikeutus teolle. Et kannattaa tarkkaan miettiä.. tai ainakin vaadit niin kovan hinnan hyvityksestä ettei vaan tee enää mieli uudelleen.
Helppo nähdä itseni tuona miehenä. Rakastan perhettäni ja jumaloin avovaimoani. Joskus tuntuu, että hän ei ole saanut taas riideltyä vähään aikaan, jolloin alkaa vittuilu milloin mistäkin syystä. Alkuun yrtitän asiallisesti puolustaa itseäni tai perustella omaa näkemystäni, mutta vittuilu jatkuu ja alkaa vihjaileva panettelu.
Tuolloin todellakin tekisi mieleni vetää turpaan (en ole sitä onneksi tehnyt) ja saatan sen kummempia ajattelematta rikkoa jotain, että nyt turpa kiinni. Välittömästi kaduttaa ja vituttaa vielä enemmän, kun hermostui noin ja siitä seuraa huutamista tai lisää "raivareita".
Eniten säälittää lapsi, jos hän katsoo vierestä, että mitä helvettiä...
Loppujen lopuksi kuitenkin minä olen se anteeksipyytäjä/-maanittelija ja sovinnon hieroja.
Joo on se kumma kun miehet aina niin tuomitaan. Naisten mielestä väkivalta minkä tahansa syyn puitteissa on kiellettyä, mutta itselleen se henkinen väkivalta on näköjään sallittua.
Jos olisin mies, niin itse ainakin vetäisisin turpaan naista joka jatkuvasti jäkättää jostakin, eikä lopeta vaikka pyytäisin ja varoittaisin, että kohta menee hermo.
Vaihtoehto tietysti, että pakenee tilanteesta. Mitäs sitten naiset tekee, valittaa että aina se mies pakenee riitatilanteessa. Tai ainahan voi erota jos toinen on niin ärsyttävä akka, ettei sitä kestä. Ja taas nainen valittaa.
Itsekin olen osannut ärsyttää miestä katkeamispisteeseen saakka ja sitten kun mieheltä on pärähtänyt hermo, olen leikkinyt marttyyriä. Nykyään tiedän missä raja menee ja osaan lopettaa ajoissa. Vastavuoroisesti kerran takavuosina löin miestä pahasti, kun ärsytti tahallaan ja vielä pahassa asiassa.
lyömisen hyväksyminen antaa luvan uuteen lyömiseen
Uskoisin, että on mahdollista jatkaa suhdetta tuollaisenkin jälkeen. Suhteenne vaatii kuitenkin paljon työtä, ettei vastaavaa enää tapahdu. Väkivaltaa ei pidä lakaista maton alle, vaan asiasta pitäisi voida puhua ilman syyttelyä. Ehkäpä voisitte mennä pariterapiaan?
Sinun ei pidä ymmärtää eikä hyväksyä itseesi kohdistuvaa väkivaltaa. Älä syyllistä itseäsi siitä, että mies löi. Vaikka olisit käyttäytynyt kuinka ärsyttävästi, se ei oikeuta lyömään. On kuitenkin tärkeää, että pystyt antamaan miehellesi anteeksi ja luottamaan häneen siitäkin huolimatta, mitä hän teki. Mikäli anteeksianto ja luottamus tuntuu mahdottomalta, aiheuttaa se sinussa katkeruutta ja suhteenne luultavasti epäonnistuu.
Olisi tärkeää oppia riitelemään rakentavasti, ja ottaa riidan aikana aikalisä jos tuntuu, että tunteet kuumenee liikaa. Toinen voisi lähteä vaikka ulos lenkille.
Toivottavasti miehesi on halukas muuttumaan ja tekemään töitä vihanhallintansa kanssa. Voit aina soittaa esim. paikalliseen turvakotiin ja keskustella tilanteesta. Hakekaa rohkeasti apua!