Kirjoitin tämän ”tarinan” n. puoli vuotta sitten tänne. Reilu viikko sen jälkeen kun sydämmeni oli särkynyt. Nyt on mennyt paremmin, mutta silti tämä asia kummittelee mielessäni päivittäin. Todella harvoin menee esim. viittä tuntia ettei asia olisi mielessäni. Ja silloin kun on aikaa, niin asia ahdistaa edelleen, välillä voimakkaastikin.
Eli:
Viime keväänä aloin seurustella itseäni aika reilusti vanhemman naisen kanssa. Kyse oli ensirakkaudestani. Olin todella rakastunut, hän tuntui olevan kaikkea sitä mitä halusin. Hänestä tuli nopeasti elämäni tärkein asia. Suhde kesti noin viisi kuukautta. Kun ”lopullisesti” erosimme, niin voin sanoa yhä olleeni rakastunut, vaikka ero syntyikin yhteisymmärryksessä. Pari viikkoa eromme jälkeen koin elämäni yllätyksen, kun asioita alkoi paljastua. Aloitan aivan alusta...
Meillä oli tämän naisen kanssa yhteinen harrastus, jonka kautta olin tiennyt/tuntenyt hänet jo parin vuoden ajan. Suunnilleen vuoden verran ennen kuin aloimme seurustella, aloimme olla tiiviimmin kavereita (harrastukseen liittyvissä asioissa), sillä viihdyimme loistavasti yhdessä. Olin häneen myös ihastunut, mutten uskonut että ikinä olisimme yhdessä, koska meillä oli tosiaan ikäeroa paljon. Samassa harrastajaryhmässä oli mies, jonka kanssa tiesin tämän naisen seurustelleen aiemmin. Alan käyttää tästä seurustelukumppanistani nyt nimimerkkiä ”Annika”. Tämä mies kävi enää silloin tällöin harrastepaikassamme ja aina kun hän tuli sinne hän halaili ja yritti pussailla Annikaa, joka kuitenkin aina torjui hänet ja tuli huonolle tuulelle. Annika kertoili minulle useasti että kuinka tämä mies ei jätä häntä rauhaan, eikä ymmärrä sitä ettei Annika ikinä ota häntä enää takaisin. Tilanne oli Annikalle kuulemma ahdistava.
No, sitten noin puoli vuotta sen jälkeen kun olimme Annikan kanssa olleet tiiviimmin kavereita ja jutelleet aika paljon, kuulin eräiden muiden saman harrastajapaikan tyyppien keskustelevan siitä että Annika ja tämä mies ovat palanneet yhteen. Koska tunsin nämäkin harrastajat aika hyvin, uskoin heitä ja tunsin itseni hieman loukatuksi. Olin silloin jo tosiaan Annikaan ihastunut, vaikken uskonutkaan että olisimme joskus yhdessä. Koin hänen valehdelleen minulle. Otin häneen selvästi etäisyyttä, vaikka silloin tällöin yhä näimme harrasteen parissa. Hänelle en kertonut mitään tuntemuksistani, siitä että olin pettynyt ja hieman loukkaantunut. Tavallaan tunsin että ”mitä se minulle kuuluu”. Vaikka kovin pettynyt olinkin.
No, mutta kaverisuhteemme Annikaan lämpeni kuitenkin jonkin ajan kuluttua ja aloimme myös vaihtaa tekstiviestejä. Hän yhä kertoili siitä kuinka tämän mies ei jätä häntä rauhaan yms. Näistä olin kovin hämilläni, en tiennyt ketä uskoa. No, sitten aloimme Annikan kanssa vaihtaa jo lämpiä tekstareita... Hän kehui kuinka ihana olen yms. Sitten avauduin hänelle siitä että olin kuullut hänen palanneen yhteen sen miehen kanssa muutamaa kuukautta aiemmin. Hän kiisti sen ja sanoi ettei todellakaan ole ikinä palannut sen miehen kanssa yhteen, eikä tule ikinä palaamankaan. Pari viikkoa tämän jälkeen alkoi suhteeni Annikaan. Hän aluksi sanoi ettei ole valmis mihinkään kiinteään suhteeseen, mutta seksiä hän haluaisi kanssani harrastaa. Olin hieman järkyttynut : ) En ollut ajatellut Annikaa ihmisenä joka harrastaisi mitään seksisuhteita. Ja vastasinkin jotain että se olisi mahtavaa, jos rakastelemme, mutta olisin kyllä todella pettynyt, jos se olisi ”kaikki”... Vaan haluan enemmän. Ja sanoin vielä että jos rakastelisimme, niin tunteeni häntä kohtaan voimistuisivat varmasti. Annika vastasi sitten että mikäs olisi sitä ihanampaa, jos tunteeni voimistuisivat ja että hänellä ei olisi mitään sitä vastaan, vaikka roikkuisin kiinni hänessä. Tästä meni kuitenkin vielä pari viikkoa ennen kuin harrastimme seksiä ensi kerran. Sitä ennen (ja tietenkin sen jälkeenkin) puhuimme paljon... Hän kertoili siitä kuinka häntä on petetty ja että hän ei ikinä voisi pettää, koska hän tietää kuinka pahalta se tuntuu. Hänen ex-kihlattu ja tämä ex-seurustelukumppani olivan molemmat pettäneet häntä. Ja kertoi näiden suhteiden olleen ainoat suhteet hänen elämässään. Molemmat suhteensa ovat olleet pitkiä ja että hän ei ikinä ole harrastanut irtosuhteita. Ja puhuimme siitä kuinka tärkeää rehellisyys ja avoimuus suhteessa on. Tuomitsimme yhdessä pettämisen rankalla kädellä.
Niinpä ”annoin itselleni luvan” rakastua. Uskaltauduin rakastua. Heittäydyin täysille mukaan rakkauden tunteeseen. Tämä oli siis ensirakkauteni. En ollut ikinä aiemmin kokenut mitään niin voimakasta tunnetta. Parin viikon seurustelun jälkeen hän sanoi rakastavansa minua (hän sanoi sen ennen minua). Olin onneni kukkuloilla.
Suhteemme ei missään vaiheessa ollut kuitenkaan helppo. Hänellä ei ollut ikinä minulle ”tarpeeksi” aikaa... Tapasimme pari, kolme kertaa viikossa ja silloinkin vain muutaman tunnin kerrallaan. Itse olisin halunnut viettää kaiken vapaa-aikana hänen kanssaan, hän oli koko ajan mielessäni, enkä olisi tehnyt mitään muuta asiaa mieluummin kuin ollut hänen kanssaan. Siksi tuntuikin pahalta, kun pienetkin asiat tuntuivat menevän edelleni. Melkein aina oli jotain mitä hänen piti tehdä... Lisäksi tapahtui muutamia asioita, jotka toivat minulle pahan olon. Eli hän jätti sovittuja tapaamisia väliin ilmoittamatta mitään ja välillä hän peruutti niitä viime hetkillä, koska jotain muuta oli tullut, mitä hänen pitäisi tehdä... Esim. kun olimme sopineet että viettäisimme ensimmäisen yömme yhdessä hotellissa, erään harrasteeseemme liittyvän tapahtuman jälkeen... Meidän piti juhlia illalla omien kavereidemme kanssa eri porukoissa ja sitten nähdä illan päätteeksi hotellissa, mutta hän ei ikinä saapunut sinne, eikä ilmoittanut mitään. Istuin siellä tunti toisensa jälkeen ihmettelemässä että mitä on tapahtunut... En kuitenkaan halunnut antaa tälläisten ”pikku juttujen” pilata suhdettamme. Koin että hän oli kaikkea sitä mitä minä naisesta toivoin ja ajattelin että minun pitää vaan olla kärsivällinen, niin lopulta olisimme kunnolla yhdessä. Haaveilin yhteisestä elämästä, avioliitosta, lapsista... Meillä oli ihani hetkiä, puhuimme paljon ja hän sanoi rakastavansa minua. Silti häneltä ei löytynyt paljoa aikaa ja aina väillä hänellä oli omia ongelmia, mitkä saivat hänet surulliseksi... Pyrin aina olemaan ymmätäväinen ja tukea häntä... Toivoin ja toivoin että joskus voisimme olla ”kunnolla yhdessä”... Jakaa elämän...
No... pari kuukauden seurustelun jälkeen taas tapahtui jotain em. tapaista ”pientä”, jonka jälkeen sanoin etten tunne että hän rakastaisi minua ja välittäisi siitä miltä minusta tuntuu. Sitten päivän pohdiskelun jälkeen hän jätti minut tekstiviestillä olin ja että hän varmaan joskus myöhemmin tulee kysymään minulta että haluanko seurustella missä hän kertoi että hän ei enää tunne minuun sellaista ”täydellistä, palavaa rakkautta” ja että hän ei yksinkertaisesti ole vielä valmis uuten kunnolliseen suhteeseen. Samalla hän kuitenkin kehui kuinka ihana hänen kanssaan... joskus, jakka hän on valmis kunnon suhteeseen...
Murruin tästä pahasti. Itkin, itkin ja itkin... Yritin saada töistä vapaata, mutten sitä saanut... Itkin töissäkin, silloin kun muut eivät nähneet. Laihduin nopeasti muutaman kilon... Tunsin menettäneeni ihmisen, joka oli minulle kaikkein tärkein... Asian mitä toivoin kaikkein eniten maailmassa.... Viikkoon en kertonut erosta kenellekkään... Perheeni tiesi minun seurustelevan, muttei sitä että olin niin rakastunut. Viikon päästä minulla oli kuitenkin niin paha olo, etten kunnolla pystynyt puhua... Sitten avauduin perheelleni, jolta sainkin tukea... Se helpotti oloani jonkin verran... Annikan kanssa päätimme pysyä ystävinä...
Kun toisen kerran tapasimme ystävinä (reilu pari viikkoa eron jälkeen), päädyimme harrastamaan seksiä. Ja sitten samalla palasimme yhteen. Sovimme ettemme seurustelisi ”kunnolla”... vaan rennommin... Tapaisimme vain silloin tällöin... Ajattelin että jos minulla on pienikin toivo saada hänet kokonaan itselleni, niin yrittäisin... Minun pitäisi nyt vaan olla hyvin kärsivällinen... Odottaa että hän olisi valmis ”kunnon seurusteluun”... ja yhteiseen elämään... Ja samalla yritin nauttia siitä ajasta minkä hän minulle soi... Yritin olla positiivinen.
Tätä kesti noin kolme kuukautta... Jonka jälkeen erosimme yhteisymmärryksessä... Hän ei tuntenut ”kunnon rakkautta” ja näimme siksi tosi harvoin... Ja oma uskoni siihen että hän joskus olisi kunnolla kanssani yhdessä alkoi hiipua... Toivoin, mutta en enää jaksanut kunnolla uskoa. Enkä enää jaksanut uskoa että hän joskus ”kunnolla” rakastaisi minua... Silti kun erosimme (siis toisen kerran) itkin taas paljon... olin erittäin pettynyt....
No, pari viikkoa ”lopullisen” eromme jälkeen Annikan ex-seurustelukumppani, eli se mies josta kerroin alussa, joka ”ei jättänyt” Annikaa rauhaan, vaan ahdisteli, soitti minulle ja kysyi että onko minulla ollut suhde Annikaan... Ja hän kertoi että hän on Annikan kanssa yhdessä ja että heidän suhteensa on jatkunut kokoajan (tosin on-off suhteena) koko parin vuoden ajan, myös sinä aikana kun Annika ja minä olimme yhdessä. Aluksi en uskonut häntä, mutta hän sanoi että hänellä on mm. tekstiviestejä Annikalta, mikä todistaisi tämän... No, tapasimme samana ilta ja hän näytti tekstarit... Totta se oli, suureksi järkytyksekseni.... Heidän suhde oli tosiaan jatkunut koko ajan... Ja he olivat vielä silläkin hetkellä yhdessä. Olimme molemmat aivan järkyttyneitä... Hänkään ei olisi uskonut (vaikka aavisti) että Annika on koko ajan pettänyt... Valehdellut kaikesta... Ja minä olin luottanut häneen täysin... Ja samoin oli tämä toinen mies... Hän oli tosin aavistellut minun ja Annikan suhdetta, koska Annika oli puhunut niin paljon minusta...
Eikä tässä vielä kaikki... Sillä vielä samana iltan / seuraavana aamuna paljastui että Annika asuu kihlattunsa kanssa! Siis sen tyypin, josta Annika oli meille molemmille kertonut että heidän suhteensa oli päättynyt jo muutama vuosi sitten... Eli Annikalla oli ollut lopulta ainakin kaksi muuta miestä koko ajan minun lisäkseni!
Tähän pitäisi kai selventää sen verran että ”siksi” en ollut ikinä ollut Annikan luona, sillä hän asui minusta n. 20 kilometrin päässä, eikä minulla ollut silloin autoa. Ja hän kertoi että hänen siskonsa asuu Annikan luona, koska hänellä oli ongelmia omassa parisuhteessaan. Tämänkin olin uskonut ihan täysin, ja minulle oli ok että näimme vain minun luonani, harrastepaikalla ja kaupungilla...
Olin vielä suhteemme loputtua ollut 100% varma siitä että Annika, jos kuka, ei ikimaailmassa pettäisi ketään ja että hän oli hyvin rehellinen ihminen. Tapasin Annikan sitten päivä sen jälkeen kun asia paljastui meille kolmelle hänen miehelleen. Sitten paljastui vielä että Annika oli aiemminkin pettänyt tätä kihlattuaan... hänellä oli ollut suhde mm. yhden hänen kihlattunsa parhaimmista ystävistä kanssa.... Kyllä rakkaus tekee niiiiiin sokeaksi! Tai sitten olen vaan äärimmäisen tyhä yksilö... Toisaalta yhtä tyhmiä ovat myös Annikan nämä kaksi muuta miestä. Ja heitä Annika oli vedättänyt paljon pidempään... Niin... Asioiden paljastuttua Annika pääsi viikoksi psykiatriselle osastolle... ja käy nykyään säännöllisesti psykiatrilla. Siitä olen onnellinen hänen puolestaan... Hänen suhteensa molempiin muihiin miehiin on ilmeisesti myös päättynyt... Näin olen kuullut.
Hmmm... Jos joku haluaa jotain lisä-infoa niin annan ihan mielelläni lisäselvityksiä asioista! Todella sekava tarinahan tämä oli... hirveä soppa...
Nyt, vielä puoli vuotta asioiden paljastumisen jälkeen tämä soppa tosiaan vielä vaivaa minua kovastikin.... Tässä on muutamia kysymyksiä, jotka ovat pyörineet päässäni.
Miksi Annika antoi, halusi minun rakastuvan häneen, kun hän tiesi että suhteemme oli täysin tuhoontuomittu? Hän tiesi että tämä olisi ensirakkauteni ja hän tiesi että enemmin tai myöhemmin hän tulisi murtamaan sydämmeni (siis vaikken olisikaan saanut tietää hänen muista miehistään). Miksi hän teki näin minulle?
Miksi hän palasi kanssani yhteen? Hän tiesi että oli täysin murtunut sillon, kun hän jätti minut ensimmäisen kerran... Ja tiesi myös ettei meidän suhteestamme voisi tulla ”mitään kunnollista” senkään jälkeen kun palasimme yhteen... Miksi hän halusi murtaa sydämmeni vielä toisen kerran?
Voiko olla että Annika jossain vaiheessa olisi tuntenut ”jonkinlasta kieroutunutta” rakkauden tunnetta minua kohtaan? Vai oliko kaikki pelkkää bluffia... ja suunniteltua toimintaa... Sanoiko hän ”rakastan sinua” vain sen vuoksi että hän tiesi minun haluavan hänen sanovan niin? Eikö tälläiset asiat ole se viimeinen asia, mitä haluaa tehdä jollekin jota rakastaa, josta välittää?
Miten minä ikinä pystyn luottamaan johonkin naiseen, niin paljon että pystyisin hänen kanssaan seurustella kunnolla? Luotiin Annikaan siis 100 prosenttisesti... Ja olin ollut hänen kaveri jo pitkään ennen kuin aloimme seurustella... Miten pystyin olla niin sokea? Ja miksen olisi toista kertaa yhtä sokea? Joku toinen pystyy varmasti vedättää minua ihan samalla tavalla... Uskallanko antaa enää ikinä itselleni luvan rakastua? Kestäisinkö sen jos joku toinen tekisi minulle vielä jotain saman kaltaista? Tai tuntuisikoko se enää yhtään miltään?
Miten kauan tämä asia tulee pyörimään mielessäni päivittäin? Arvet sydämmessäni varmasti pysyvät kauan... Ikuisesti?
Jos minusta tämä tuntuu aivan kamalalta... Niin miten sitten siitä Annikan seurustelukumppanista? Heidän suhteensa oli kestäntyn. 2,5 vuotta ja he olivat yhä yhdessä silloin kuin asiat paljastuivat...
Pitäisikö minun ottaa Annikaan yhteyttä ja jutella hänen kanssaan ainakin kerran kunnolla näistä asioista? (jos hän suostuisi).
Eli:
Viime keväänä aloin seurustella itseäni aika reilusti vanhemman naisen kanssa. Kyse oli ensirakkaudestani. Olin todella rakastunut, hän tuntui olevan kaikkea sitä mitä halusin. Hänestä tuli nopeasti elämäni tärkein asia. Suhde kesti noin viisi kuukautta. Kun ”lopullisesti” erosimme, niin voin sanoa yhä olleeni rakastunut, vaikka ero syntyikin yhteisymmärryksessä. Pari viikkoa eromme jälkeen koin elämäni yllätyksen, kun asioita alkoi paljastua. Aloitan aivan alusta...
Meillä oli tämän naisen kanssa yhteinen harrastus, jonka kautta olin tiennyt/tuntenyt hänet jo parin vuoden ajan. Suunnilleen vuoden verran ennen kuin aloimme seurustella, aloimme olla tiiviimmin kavereita (harrastukseen liittyvissä asioissa), sillä viihdyimme loistavasti yhdessä. Olin häneen myös ihastunut, mutten uskonut että ikinä olisimme yhdessä, koska meillä oli tosiaan ikäeroa paljon. Samassa harrastajaryhmässä oli mies, jonka kanssa tiesin tämän naisen seurustelleen aiemmin. Alan käyttää tästä seurustelukumppanistani nyt nimimerkkiä ”Annika”. Tämä mies kävi enää silloin tällöin harrastepaikassamme ja aina kun hän tuli sinne hän halaili ja yritti pussailla Annikaa, joka kuitenkin aina torjui hänet ja tuli huonolle tuulelle. Annika kertoili minulle useasti että kuinka tämä mies ei jätä häntä rauhaan, eikä ymmärrä sitä ettei Annika ikinä ota häntä enää takaisin. Tilanne oli Annikalle kuulemma ahdistava.
No, sitten noin puoli vuotta sen jälkeen kun olimme Annikan kanssa olleet tiiviimmin kavereita ja jutelleet aika paljon, kuulin eräiden muiden saman harrastajapaikan tyyppien keskustelevan siitä että Annika ja tämä mies ovat palanneet yhteen. Koska tunsin nämäkin harrastajat aika hyvin, uskoin heitä ja tunsin itseni hieman loukatuksi. Olin silloin jo tosiaan Annikaan ihastunut, vaikken uskonutkaan että olisimme joskus yhdessä. Koin hänen valehdelleen minulle. Otin häneen selvästi etäisyyttä, vaikka silloin tällöin yhä näimme harrasteen parissa. Hänelle en kertonut mitään tuntemuksistani, siitä että olin pettynyt ja hieman loukkaantunut. Tavallaan tunsin että ”mitä se minulle kuuluu”. Vaikka kovin pettynyt olinkin.
No, mutta kaverisuhteemme Annikaan lämpeni kuitenkin jonkin ajan kuluttua ja aloimme myös vaihtaa tekstiviestejä. Hän yhä kertoili siitä kuinka tämän mies ei jätä häntä rauhaan yms. Näistä olin kovin hämilläni, en tiennyt ketä uskoa. No, sitten aloimme Annikan kanssa vaihtaa jo lämpiä tekstareita... Hän kehui kuinka ihana olen yms. Sitten avauduin hänelle siitä että olin kuullut hänen palanneen yhteen sen miehen kanssa muutamaa kuukautta aiemmin. Hän kiisti sen ja sanoi ettei todellakaan ole ikinä palannut sen miehen kanssa yhteen, eikä tule ikinä palaamankaan. Pari viikkoa tämän jälkeen alkoi suhteeni Annikaan. Hän aluksi sanoi ettei ole valmis mihinkään kiinteään suhteeseen, mutta seksiä hän haluaisi kanssani harrastaa. Olin hieman järkyttynut : ) En ollut ajatellut Annikaa ihmisenä joka harrastaisi mitään seksisuhteita. Ja vastasinkin jotain että se olisi mahtavaa, jos rakastelemme, mutta olisin kyllä todella pettynyt, jos se olisi ”kaikki”... Vaan haluan enemmän. Ja sanoin vielä että jos rakastelisimme, niin tunteeni häntä kohtaan voimistuisivat varmasti. Annika vastasi sitten että mikäs olisi sitä ihanampaa, jos tunteeni voimistuisivat ja että hänellä ei olisi mitään sitä vastaan, vaikka roikkuisin kiinni hänessä. Tästä meni kuitenkin vielä pari viikkoa ennen kuin harrastimme seksiä ensi kerran. Sitä ennen (ja tietenkin sen jälkeenkin) puhuimme paljon... Hän kertoili siitä kuinka häntä on petetty ja että hän ei ikinä voisi pettää, koska hän tietää kuinka pahalta se tuntuu. Hänen ex-kihlattu ja tämä ex-seurustelukumppani olivan molemmat pettäneet häntä. Ja kertoi näiden suhteiden olleen ainoat suhteet hänen elämässään. Molemmat suhteensa ovat olleet pitkiä ja että hän ei ikinä ole harrastanut irtosuhteita. Ja puhuimme siitä kuinka tärkeää rehellisyys ja avoimuus suhteessa on. Tuomitsimme yhdessä pettämisen rankalla kädellä.
Niinpä ”annoin itselleni luvan” rakastua. Uskaltauduin rakastua. Heittäydyin täysille mukaan rakkauden tunteeseen. Tämä oli siis ensirakkauteni. En ollut ikinä aiemmin kokenut mitään niin voimakasta tunnetta. Parin viikon seurustelun jälkeen hän sanoi rakastavansa minua (hän sanoi sen ennen minua). Olin onneni kukkuloilla.
Suhteemme ei missään vaiheessa ollut kuitenkaan helppo. Hänellä ei ollut ikinä minulle ”tarpeeksi” aikaa... Tapasimme pari, kolme kertaa viikossa ja silloinkin vain muutaman tunnin kerrallaan. Itse olisin halunnut viettää kaiken vapaa-aikana hänen kanssaan, hän oli koko ajan mielessäni, enkä olisi tehnyt mitään muuta asiaa mieluummin kuin ollut hänen kanssaan. Siksi tuntuikin pahalta, kun pienetkin asiat tuntuivat menevän edelleni. Melkein aina oli jotain mitä hänen piti tehdä... Lisäksi tapahtui muutamia asioita, jotka toivat minulle pahan olon. Eli hän jätti sovittuja tapaamisia väliin ilmoittamatta mitään ja välillä hän peruutti niitä viime hetkillä, koska jotain muuta oli tullut, mitä hänen pitäisi tehdä... Esim. kun olimme sopineet että viettäisimme ensimmäisen yömme yhdessä hotellissa, erään harrasteeseemme liittyvän tapahtuman jälkeen... Meidän piti juhlia illalla omien kavereidemme kanssa eri porukoissa ja sitten nähdä illan päätteeksi hotellissa, mutta hän ei ikinä saapunut sinne, eikä ilmoittanut mitään. Istuin siellä tunti toisensa jälkeen ihmettelemässä että mitä on tapahtunut... En kuitenkaan halunnut antaa tälläisten ”pikku juttujen” pilata suhdettamme. Koin että hän oli kaikkea sitä mitä minä naisesta toivoin ja ajattelin että minun pitää vaan olla kärsivällinen, niin lopulta olisimme kunnolla yhdessä. Haaveilin yhteisestä elämästä, avioliitosta, lapsista... Meillä oli ihani hetkiä, puhuimme paljon ja hän sanoi rakastavansa minua. Silti häneltä ei löytynyt paljoa aikaa ja aina väillä hänellä oli omia ongelmia, mitkä saivat hänet surulliseksi... Pyrin aina olemaan ymmätäväinen ja tukea häntä... Toivoin ja toivoin että joskus voisimme olla ”kunnolla yhdessä”... Jakaa elämän...
No... pari kuukauden seurustelun jälkeen taas tapahtui jotain em. tapaista ”pientä”, jonka jälkeen sanoin etten tunne että hän rakastaisi minua ja välittäisi siitä miltä minusta tuntuu. Sitten päivän pohdiskelun jälkeen hän jätti minut tekstiviestillä olin ja että hän varmaan joskus myöhemmin tulee kysymään minulta että haluanko seurustella missä hän kertoi että hän ei enää tunne minuun sellaista ”täydellistä, palavaa rakkautta” ja että hän ei yksinkertaisesti ole vielä valmis uuten kunnolliseen suhteeseen. Samalla hän kuitenkin kehui kuinka ihana hänen kanssaan... joskus, jakka hän on valmis kunnon suhteeseen...
Murruin tästä pahasti. Itkin, itkin ja itkin... Yritin saada töistä vapaata, mutten sitä saanut... Itkin töissäkin, silloin kun muut eivät nähneet. Laihduin nopeasti muutaman kilon... Tunsin menettäneeni ihmisen, joka oli minulle kaikkein tärkein... Asian mitä toivoin kaikkein eniten maailmassa.... Viikkoon en kertonut erosta kenellekkään... Perheeni tiesi minun seurustelevan, muttei sitä että olin niin rakastunut. Viikon päästä minulla oli kuitenkin niin paha olo, etten kunnolla pystynyt puhua... Sitten avauduin perheelleni, jolta sainkin tukea... Se helpotti oloani jonkin verran... Annikan kanssa päätimme pysyä ystävinä...
Kun toisen kerran tapasimme ystävinä (reilu pari viikkoa eron jälkeen), päädyimme harrastamaan seksiä. Ja sitten samalla palasimme yhteen. Sovimme ettemme seurustelisi ”kunnolla”... vaan rennommin... Tapaisimme vain silloin tällöin... Ajattelin että jos minulla on pienikin toivo saada hänet kokonaan itselleni, niin yrittäisin... Minun pitäisi nyt vaan olla hyvin kärsivällinen... Odottaa että hän olisi valmis ”kunnon seurusteluun”... ja yhteiseen elämään... Ja samalla yritin nauttia siitä ajasta minkä hän minulle soi... Yritin olla positiivinen.
Tätä kesti noin kolme kuukautta... Jonka jälkeen erosimme yhteisymmärryksessä... Hän ei tuntenut ”kunnon rakkautta” ja näimme siksi tosi harvoin... Ja oma uskoni siihen että hän joskus olisi kunnolla kanssani yhdessä alkoi hiipua... Toivoin, mutta en enää jaksanut kunnolla uskoa. Enkä enää jaksanut uskoa että hän joskus ”kunnolla” rakastaisi minua... Silti kun erosimme (siis toisen kerran) itkin taas paljon... olin erittäin pettynyt....
No, pari viikkoa ”lopullisen” eromme jälkeen Annikan ex-seurustelukumppani, eli se mies josta kerroin alussa, joka ”ei jättänyt” Annikaa rauhaan, vaan ahdisteli, soitti minulle ja kysyi että onko minulla ollut suhde Annikaan... Ja hän kertoi että hän on Annikan kanssa yhdessä ja että heidän suhteensa on jatkunut kokoajan (tosin on-off suhteena) koko parin vuoden ajan, myös sinä aikana kun Annika ja minä olimme yhdessä. Aluksi en uskonut häntä, mutta hän sanoi että hänellä on mm. tekstiviestejä Annikalta, mikä todistaisi tämän... No, tapasimme samana ilta ja hän näytti tekstarit... Totta se oli, suureksi järkytyksekseni.... Heidän suhde oli tosiaan jatkunut koko ajan... Ja he olivat vielä silläkin hetkellä yhdessä. Olimme molemmat aivan järkyttyneitä... Hänkään ei olisi uskonut (vaikka aavisti) että Annika on koko ajan pettänyt... Valehdellut kaikesta... Ja minä olin luottanut häneen täysin... Ja samoin oli tämä toinen mies... Hän oli tosin aavistellut minun ja Annikan suhdetta, koska Annika oli puhunut niin paljon minusta...
Eikä tässä vielä kaikki... Sillä vielä samana iltan / seuraavana aamuna paljastui että Annika asuu kihlattunsa kanssa! Siis sen tyypin, josta Annika oli meille molemmille kertonut että heidän suhteensa oli päättynyt jo muutama vuosi sitten... Eli Annikalla oli ollut lopulta ainakin kaksi muuta miestä koko ajan minun lisäkseni!
Tähän pitäisi kai selventää sen verran että ”siksi” en ollut ikinä ollut Annikan luona, sillä hän asui minusta n. 20 kilometrin päässä, eikä minulla ollut silloin autoa. Ja hän kertoi että hänen siskonsa asuu Annikan luona, koska hänellä oli ongelmia omassa parisuhteessaan. Tämänkin olin uskonut ihan täysin, ja minulle oli ok että näimme vain minun luonani, harrastepaikalla ja kaupungilla...
Olin vielä suhteemme loputtua ollut 100% varma siitä että Annika, jos kuka, ei ikimaailmassa pettäisi ketään ja että hän oli hyvin rehellinen ihminen. Tapasin Annikan sitten päivä sen jälkeen kun asia paljastui meille kolmelle hänen miehelleen. Sitten paljastui vielä että Annika oli aiemminkin pettänyt tätä kihlattuaan... hänellä oli ollut suhde mm. yhden hänen kihlattunsa parhaimmista ystävistä kanssa.... Kyllä rakkaus tekee niiiiiin sokeaksi! Tai sitten olen vaan äärimmäisen tyhä yksilö... Toisaalta yhtä tyhmiä ovat myös Annikan nämä kaksi muuta miestä. Ja heitä Annika oli vedättänyt paljon pidempään... Niin... Asioiden paljastuttua Annika pääsi viikoksi psykiatriselle osastolle... ja käy nykyään säännöllisesti psykiatrilla. Siitä olen onnellinen hänen puolestaan... Hänen suhteensa molempiin muihiin miehiin on ilmeisesti myös päättynyt... Näin olen kuullut.
Hmmm... Jos joku haluaa jotain lisä-infoa niin annan ihan mielelläni lisäselvityksiä asioista! Todella sekava tarinahan tämä oli... hirveä soppa...
Nyt, vielä puoli vuotta asioiden paljastumisen jälkeen tämä soppa tosiaan vielä vaivaa minua kovastikin.... Tässä on muutamia kysymyksiä, jotka ovat pyörineet päässäni.
Miksi Annika antoi, halusi minun rakastuvan häneen, kun hän tiesi että suhteemme oli täysin tuhoontuomittu? Hän tiesi että tämä olisi ensirakkauteni ja hän tiesi että enemmin tai myöhemmin hän tulisi murtamaan sydämmeni (siis vaikken olisikaan saanut tietää hänen muista miehistään). Miksi hän teki näin minulle?
Miksi hän palasi kanssani yhteen? Hän tiesi että oli täysin murtunut sillon, kun hän jätti minut ensimmäisen kerran... Ja tiesi myös ettei meidän suhteestamme voisi tulla ”mitään kunnollista” senkään jälkeen kun palasimme yhteen... Miksi hän halusi murtaa sydämmeni vielä toisen kerran?
Voiko olla että Annika jossain vaiheessa olisi tuntenut ”jonkinlasta kieroutunutta” rakkauden tunnetta minua kohtaan? Vai oliko kaikki pelkkää bluffia... ja suunniteltua toimintaa... Sanoiko hän ”rakastan sinua” vain sen vuoksi että hän tiesi minun haluavan hänen sanovan niin? Eikö tälläiset asiat ole se viimeinen asia, mitä haluaa tehdä jollekin jota rakastaa, josta välittää?
Miten minä ikinä pystyn luottamaan johonkin naiseen, niin paljon että pystyisin hänen kanssaan seurustella kunnolla? Luotiin Annikaan siis 100 prosenttisesti... Ja olin ollut hänen kaveri jo pitkään ennen kuin aloimme seurustella... Miten pystyin olla niin sokea? Ja miksen olisi toista kertaa yhtä sokea? Joku toinen pystyy varmasti vedättää minua ihan samalla tavalla... Uskallanko antaa enää ikinä itselleni luvan rakastua? Kestäisinkö sen jos joku toinen tekisi minulle vielä jotain saman kaltaista? Tai tuntuisikoko se enää yhtään miltään?
Miten kauan tämä asia tulee pyörimään mielessäni päivittäin? Arvet sydämmessäni varmasti pysyvät kauan... Ikuisesti?
Jos minusta tämä tuntuu aivan kamalalta... Niin miten sitten siitä Annikan seurustelukumppanista? Heidän suhteensa oli kestäntyn. 2,5 vuotta ja he olivat yhä yhdessä silloin kuin asiat paljastuivat...
Pitäisikö minun ottaa Annikaan yhteyttä ja jutella hänen kanssaan ainakin kerran kunnolla näistä asioista? (jos hän suostuisi).
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sinua on käytetty Annikan minuuden pönkittäjänä, olet toiminut jonkinlaisena vahvistajana, hän on tuntenut elävänsä sinun ja niiden kahden muun miehen kautta.
Saattaisi olla, että hän ei jättänyt sinua tai kumpaakaan niistä kahdesta, koska halusi varmuutta, että jäljelle jää joku, jos kaksi muuta lähtee. Hän ei ilmeisesti osaa elää yksin ja tarvitsee jonkun pönkittämään ja tukemaan itseään, siksi kasaa miehiä ympärilleen, koska ei oikein luota keneenkään ja pelkää jäävänsä täysin yksin ja tulevansa hyljätyksi.
Olette kaikki miehet olleet hänelle esineitä, keppeja tukemassa kukan vartta. Hienoa, että hän on aloittanut terapian. Ei hän sinulle pahaa halunnut, mutta ei myöskään koskaan todella tuntenut, miten sinua haavoitti. Tietysti tapahtunutta mietit, mutta ulkoa päin katsottuna, voit olla kiitollinen, että et joutunut suhteeseen vieläkin syvemmälle esim. pienen lapsen kautta jne.
Hyvää kevään jatkoa!
Marianni
Kiitos mietteistäsi. Ihan hyviä ajatuksia. Itse uskon siihen että hä kn on koko ajan ollut itse kovin onneton ja juuri pelokas, kuten mainitsit. Ja sen vuoksi että hän on onneton, niin hän on etsinyt "onnen hetkiä" ja rakastetuksi tulemisen tunnetta meistä miehistä. "Onnen hetkiä", vaikka hän on tiennyt ettei näistä suhteista olesi ikinä voinut tulla "pysyvää, tasaista onnea".
Joo, totta. Olisin voinut olla vielä paljon syvemmällä, kuten tämä toinen mies oli, joka oli tosiaan ollut on-off suhteessa "Annikan" kanssa jo yli pari vuotta. Tämä toinen mieskin oli vaan koko ajan toivonut ja toivonut että tulisi muutos... Onneksi minun suhde Annikaan kesti vain sen n. 5kk. Itseasiassa tämä toinen eromme tuli silleen, että hän aluksi ilmoitti että "hänen ei pitäisi nyt seurustella ollenkaan", eli hän jätti minut, mutta kun puhuimme asiasta ja itse toivoin kovasti että suhde jatkuisi, niin sain hänet vielä harkitsemaan asiaa. Jotenkin kun toinen jättää, niin siinä tuli sellainen olo että se (ero) on viimeisin asia mitä haluan. Mutta sitten kun meni hieman alle 2 viikkoa, eikä hän vieläkään ollut osannut päättää, että haluaako hän jatkaa kanssani, niin minä ilmoitin sitten että hän voi lopettaa miettimisen. Olin menettänyt uskoni siihen että hän joskus rakastaisi minua, niin kuin toivoin hänen rakastavan.
Olen oikeastaan aika ylpeä siitä että pystyin tehdä tälläisen päätöksen! Sillä silti toivoin hartaasti että tulisi muutos, hän alkaisia rakastaa minua ja olisimme "kunnolla" yhdessä. Olin siis vielä rakastunut, mutta silti pystyin lopettamaan suhteen... Tosin sitä en tiedä että jos hän olisi joskus hieman myöhemmin halunnut minut takaisin, niin saattaa olla että olisin suostunut... No, mene ja tiedä...
Lapsesta tuli mieleen, että jo ennen kuin varsinaisesti aloitimme suhteen, niin kysyin häneltä että haluaako hän lapsia. Ja hän sanoi että kyllä, siis joskus... Minulle on aina ollut selvää että haluan itse joskus lapsia, joten minun olisi vaikea olla suhteessa, jossa toinen ei halua lapsia. Ja missään "merkitsemättömässä" suhteessa en myöskään oikein osaa nähdä itseäni... "Whats the point?"
Surullista, että sinulle kävi noin...Sinuna unohtaisin tuon "Annikan" tulet varmasti löytämään vielä hyvän, kunnollisen ja uskollisen naisen...Nämä "Annikat" ovat valitettavasti manipuloijia, jotka eivät välitä toisten tunteista...
"tulet varmasti löytämään vielä hyvän, kunnollisen ja uskollisen naisen.."
Tulevaisuutta ajattelen pelottavaa on se että pidin tätä "Annikaa" juuri tälläiseksi naiseksi. Ja kun tosiaan olin tuntenut hänet jo suht kauan ennen suhteemme alkua...
Kerroit kuitenkin ihmetelleesi, miksi Annika petti lupauksiaan jo alusta alkaen. Odottelit häntä tunteja ja hän ei saapunut. Vaimensit kysymyksesi ja epäilysi, vaikka ne olivat syvimpien tuntemustesi mittarit. Luultavammin reagoit tulevaisuudessa nopeammin tämäntyyppisiin hälytysmerkkeihin ja kuulostelet, miten ne sinuun vaikuttavat eli onko oikein, että joudut odottamaan ja kokemaan epävarmuutta taholta, jolta viestinnän pitäisi olla mutkatonta ja reipasta.
Marianni
Ihan totta. Toki minulle heräsi epävarmuutta hänen toiminnastaan... Mutta kai sitä uskoo mitä haluaa uskoa. Ja minä todella halusin uskoa häntä ja uskoa siihen että hän ei haluaisi minulle pahaa.
Kysymykseni vaimentamisen syy oli pelko hänen menettämisestä. Se oli viimeinen asia minkä halusin tapahtuvan. Ja tavallaan hän kai "käytti sitä minua vastaan". Se mainitsemani esimerkki siitä sovitusta ensiyöstämme, meni sitten niin että myöhemmin seuraavana päivänä hän sitten lähetti tekstarin jossa oli jotain että "ymmärrän jos olet menettänyt toivosi meidän suhteen". Ja siitä minulle tuli sellainen "EI EI" En ole menettänt uskoa" -fiilis, siis varmaan siksi että en HALUNNUT menettää uskoa. Toki totesin hänelle sitten myös että "kyllähän tämä kertoo sen että tunteemme ovat ihan eri tasolla". Mutta kai sitäkään en loppupeleissä halunnut itse uskoa.
Niin, varmaankin reagoin tulevissa suhteissani nopeammin tälläisiin asioihin. Toivottavasti en sitten liian nopeasti ja liian voimakkaasti. Voivan olla että minusta tulee yli-epäluuloinen ja se voi pilata tulevat suhteeni? No, toivottavasti näin ei käy... mutta voi varmaan käydä... vaikeaa tulee olemaan luottaa toiseen. Mutta tuskin se onkaan kovin järkevää luottaa toiseen ihan 100 prosenttisesti...
Niin... Edellisestä viestistäni jäi vielä pari pikku juttua mainitsemattani...
Suhde oli tosiaan vaikea. Silloin kun yritin avautua hänelle esimerkiksi siitä että minulla on paha olo siitä että näemme niin vähän. Ja siitä että kaikki muut asiat menivät edelleni.
Niin hän pariin kertaan mietti sitten "taidan olla suurin murhe mitä sinulla on, kannattaako meidän olla yhdessä".
Olihan hän oikeassa. Ja tottakai hänelle tuli paha olo siitä että tiesi että minulla on paha olo hänen vuokseen. Mutta samalla hän asetti minut tilanteeseen jossa en voinut ilmaista pahaa oloani, jos ilmaisin, niin hän heti mietti suhteen lopettamista, ja sitä en todellakaan halunnut.
Käytönnössä se sitten meni kai niin, että silloin tällöin avauduin pahasta olostani, mutta menettämisen pelkoni sai minut aina "perääntymään". Ja sitten yritin tsempata itseäni. Sanoin itselleni että minun pitää olla kärsivällinen ja että minun pitää pystyä nauttimaan niistä hetkistä mitkä meillä on yhdessä. Ja että minun pitää ymmärtää häntä.
Muista,että tapahtunut ei millään lailla johtunut sinusta.Todella ikävää,että koit näin traumaattisen ensirakkauden.Tämä Annika on selvästi jakautunut minäkuvaltaan.Hyvä,että hän on terapiassa nyt.Sinulle toivon voimia selviytyä tästä ja ihan varmasti löydät vielä uuden onnen,puhtaan ja luotettavan.Voimia sinulle.
Siinä olet varmasti oikeassa että hän on jakautunut minäkuvaltaan...
Jälkeenpäin olen ihmetellyt hänen puheitaan... Sitä että miksi hän tosiaan esitti naista "joka ei ikinä voisi pettää". Ja muitakin puheita... Kun puhuimme siitä miten hänellä oli tullut ero kihlattunsa kanssa (ero mitä ei koskaan ollutkaan tullut), niin hän sanoi että hänestä oli tuntunut pahalta se että hänen kihlattunsa kaverit olivat heidän eron jälkeen alkaneet soitella hänelle "että kiinnostaisi?"... Ja sitten jälkeenpäin minulle selvisi että "Annika" olikin pettänyt kihlattuaan, tämän kihlatun hyvän kaverin kanssa.
Miksi ihmeessä hän puhui tälläisiä? Vastaus taitaakin löytyä ensimmäisessä virkkeessäni? Tai osaako joku arvioida tarkemmin?
Sun pitää nyt antaa jo ton jutun olla ihan oikeesti, tää sun "annikas" sattu nyt vaan oleen hieman pimahtanut, ei tiedä mitä oikea rakkaus on. Sairastut itse tota menoo jos vaan jankkaat ja jankkaat....On meitä hyviä ja luotettavia naisiakin olemassa vielä..
kun tapaa riittävän häiriintyneen ihmisen ja joutuu kestämään yllättäen liian monta kourallista paskaa, sitä kelaa loppuelämänsä. Tahtoi tai ei.
Kaikista hirveintä on juuri, että tuollaiset pimahtaneet hirviöt esiintyvät itse jeesuksina.